Blogi

Maistuuko tölkitetty olut jotenkin erilaiselta? Osa III: Punk IPA tölkistä ja pullosta

Punk IPA ja Punk IPA

Hyvät naiset ja herrat ja kaikki muutkin… Punk IPA x2.

Brewdogin postmoderniksi klassikoksi ylentämä bisse (5,6%) pääsi taas suurennuslasin alle, koska sitä sattui helposti saamaan kahdessa eri pakkausformaatissa. Kävi tuuri siinä, että taitavat olla jokseenkin saman ikäisiä molemmissa pakkauksissa ja parasta ennen -leimojen mukaan melko tuoreitakin.

Punk IPA tölkistä ja pullosta

Give it a go!

Tölkki: Näkö sameampaa, isompikuplaista. Annoksen rasitteena on likaisempi lasi, joten sisäpinnalle syntyy pikkukuplaa. Pitemmän ajan kanssa kirkkauserot tuopissa pitkälti poistuivat. Leima: 30/09/18.

Pullo: Näkö selvästi kirkkaampaa ja aavistuksen tummempaa. Leima: 04/09/18, eli arvattavasti kolmisen viikkoa vanhempaa kuin tölkistä.

Olen taipuvainen uskomaan, että pienehköt visuaaliset erot näiden kahden bissen välillä johtuu muista jutuista kuin paketoinnista. Tukea tälle antaa aiempi Punk IPAn rinnanmaistosta kirjoittelu, mistä voi huomata saman oloisia eroja Punk IPAssa kahteen erilaiseen pulloon pakattuna. Kahden samallakin reseptillä tehdyn erän välillä eroja voi olla, vaikkei siitäkään voi mennä takuuseen, että reseptit olisi välttis identtiset. DIYDOG listaa kaksi eri reseptiä ja alan keskusteluissa joku tiesi sanoa, että neljällä eri reseptillä olisi Punk IPAa tehty.

Tuoksu laseihin kaadettuna: Tölkistä oli peräisin selvästi kirkkaampi ja hedelmäisempi haju. Ainakin heti aluksi, kun molemmat olivat vielä kylmähköjä. Ero pian tasaantui sitruksisuuden tappioksi ylipäänsä.

Maku: Pikaisessa sokkotestissä näitä ei pystynyt maultaan erottamaan, eikä edes silmät avoinna selviä havaittavia eroja ollut. Tölkistä ei irronnut metallisuutta.

Punk IPA tölkistä ja pullosta 

Punk IPA tölkistä ja pullosta

Tölkki nostaa hienoisesti statustaan

Seuraavasta ei huvita tiukkoja johtopäätöksiä vielä vetää, mutta mutta. Molemmat bisset oli otettu samaan aikaan jääkaapista ja kaadettu samanlaisiin laseihin. Tovi maistelun alun jälkeen tölkistä kaadettu olut oli lämpömittauksessa asteen kylmempää kuin pullosta kaadettu. Eron maistoikin, tai oli maistavinaan.

Paremmin kylmänä säilymisen vuoksi tölkki-ipan voi alussa odottaa olevan pulloa aromaattisempaa. Ainakin juuri tällaiset olivat nyt tuoksuhavainnot.

Vastaus otsikon kysymykseen

Lopuksi vastaus: Ei maistanut olennaista eroa pakkausmuotojen välillä.

Jos unohdetaan psykologiset efektit (jotka tosin ovat tärkeitä), tämä tulos vahvistaa muiden tölkkipostausten viestiä siitä, että molemmat pakkausformaatit toimivat hyvällä tavalla:

Punk IPA tölkistä ja pullosta Punk IPA tölkistä ja pullosta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta mikä on tölkin pohjassa oleva lähes huomaamaton numerokoodi 38? Ja mikä ihmeen remix? Punk IPA tölkistä ja pullosta



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top