Ingelmunster Kasteel on belgialainen olutbrändi, joka kantaa samaa nimeä kuin luostarin raunioille vuonna 1075 rakennettu Ingelmunsterin linna. Jo vuonna 1811 oluen panemisen aloittanut Honsebrouckin suku osti linnan 1986 ja vuodesta 1989 Kasteel Donker on ollut ensimmäinen Kasteel-brändiin kuulunut Brouverij Van Honsebrouckin olut. Donkeria on aika ajoin Suomenkin markkinoilla ollut saatavissa vähintään 15 vuoden ajan. Syyskuussa 2001 tulipalo tuhosi linnan, millä lienee ainakin väliaikaisesti ollut oluiden saatavuuteen dramaattisia vaikutuksia. Nettilähteiden mukaan panimon tuotanto on lähes 10 miljoonaa litraa olutta, jolla se Suomen panimoiden joukossa sijoittuisi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan jälkeen viidenneksi.

Ratebeer.com listaa tusinan verran oluita Kasteelbier nimen alle. Kasteel Donkerin ohella nykyisin tuotannossa olevat brändin tuotteet ovat Kasteel Rouge, Kasteel Tripel, Kasteel Blond ja Kasteel Hoppy. Panimolta löytyy lisäksi monia tunnettuja vanhempiakin brändejä kuten Bacchus ja Saint-Louis. Panimo käy esimerkkinä siitä, että sen olutbrändit voivat olla hyvinkin tunnettuja, mutta niitä ei välttämättä helposti yhdistä taustalla toimivan yrityksen nimeen.

Oman olutharrastuksen alkuvuosista tuttu Kasteel Donker oli alkujaan ansainnut hyvän maineen sen valmistajalle. Ensimmäinen särö maineeseen tuli pari vuotta sitten, kun Alkon jouluvalikoimista löytyi panimon silloin uusi tuote Kasteel Winter. Tänä talvena Alkon valikoimaan ilmestyi jo vuosia panimon tuotannossa ollut Kasteel Rouge. Vaan se ei säröillyttä luottamusta kyennyt korjaamaan. Seuraavassa kirjoituksessa syyt hämmennykseen, jotka lyhyesti sanottuna aiheutuvat sellaisista valmistusaineista, joita ei tavallisesti oluisiin näe yhdistettävän. Kirjoituksessa tarkastellaan parin oluen raaka-aineita hieman tarkemmin ja pohditaan miten ne sopivat panimon markkinointimateriaaleissaan korostamiin perinteisiin ja periaatteisiin.

Kasteel Winter

Huomio kiinnittyy etiketissä kerrottuihin valmistusaineisiin. Jo pelkästään lukemalla listan tulee ikävä Saksan v. 1516 puhtauslakia, joka alunperin salli vain veden, maltaan ja humalan käytön oluenpanossa. Itsehän olen mieltynyt myös puhtauslaissa mainitsemattomiin oluen raaka-aineisiin kuten marjoihin tai moniin mausteisiin, mutta tässä listassa on uusia tuulia.

Proteolyyttiset entsyymit:

Nämä ovat jotakin mitä mallastuksen ja mäskäyksen yhteydessä normaalistikin esiintyy. Niistä tärkeimpiä ovat proteinaasi ja peptidaasi. Nykyisillä oluen tekoon liittyvillä tekniikoilla proteinaasilla on merkitys lähinnä vain mallastuksessa. Sen vaikutuksesta proteiinit pilkkoutuvat vähentäen oluen utuisuutta ja parantaen vaahdon kestävyyttä. Peptidaasi puolestaan tuottaa vierteeseen ravinteita hiivan käytettäväksi. Hieman yllättävää on, että proteolyyttiset entsyymit on näin erikseen ainesosalistassa mainittu. Mutta sitten pääsemme vielä jännempään yhdisteeseen.

Propyleeniglykolialginaatti (PGA):

PGA on elintavikelisäaine E405, jota valmistetaan algiinihaposta (E400) ja propyleeniglykolista (E1520). Sen käyttötarkoitus käy ilmeiseksi kun näkee, että Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan sitä saa käyttää oluen vaahdon stabilointiin ja toisaalta emulgointiaineena esimerkiksi rasvaemulsioihin, kastikkeisiin, mehujäähän, makeisiin, purukumiin, juomiin, ravintolisiin ja maustettuihin suolapaloihin.

Askorbiinihappo:

Tämä tunnetaan myös C-vitamiinina, jota termiä tuskin kannattaisikaan etiketissä käyttää, ettei syntyisi mielikuvaa oluen positiivisista terveydellisistä vaikutuksista. Tässähän taustalla on alkoholilain 33 § ja 6. kohta, jonka mukaan myynninedistämistoiminnassa ei saa luoda kuvaa, että alkoholilla on lääkinnällisiä tai terapeuttisia ominaisuuksia tai että se piristää, rauhoittaa tai on keino ristiriitojen ratkaisemiseksi.

Jotkut toimijat lisäävät olueen askorbiinihappoa sen hapettumista ehkäisevän ominaisuuden takia. Toisin sanoen askorbiinihappo pyrkii toimimaan oluen säilöntäaineena samalla tavoin kuin se, että oluen astioinnin yhteydessä happi pyritään poistamaan pullon kaasutilavuudesta. Hapella on oluessa säilymistä heikentävä vaikutus. Hapelle altistuminen voi muun muassa lisätä oluen sameutta, aiheuttaa värimuutoksia ja huonontaa makua. C-vitamiinin kerrotaan osoittautuneen parhaaksi hapenpoistajaksi oluessa, mutta niin kuin monesta muustakin oluen panoon liittyvästä yksityiskohdasta, täysi yksimielisyys ei vallitse sen tehosta antioksidanttina. Tätä vastakkaista mieltä on ainakin kirjan “Principles of Brewing Science: A Study of Serious Brewing Issues” tekijä George Fix.

Asian vierestä voi todeta, että olut voi olla huomattava C-vitamiinin lähde. Charles W. Bamforthin (Food Science and Technology Department, University of California) kokoomajulkaisujen mukaan litra olutta voi sisältää 30 mg C-vitamiinia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vastaava päivittäinen saantisuositus on 75 mg miehelle ja naiselle.

Sokeri:

Sokeri on vahvemmissa belgityylisissä oluissa tavallinen raaka-aine, joten se ei herätä isompaa ihmetystä. Sokeria käytetään alkoholisisällön nostamiseen ilman, että oluen runko kasvaa.

Aromit:

Aromeina listatut tumma olut-, kahvi- ja suklaa-aromi kaipaisivat kovasti selitystä. Mahdollisia vastaavia E-koodeja ei ole ilmoitettu, joten siitä ei aineiden alkuperän jäljille pääse.

Kasteel Rouge

Kasteel Rougen maku on yllättävän ok ja muistuttaa lambicia, mutta siinä kategoriassa kuitenkin asettuu vähemmän innostavien osastoon. Maistaessa samalla huomio kiinnittyy stevian käyttöön oluen makeuttamisessa, aiheuttaen huomattavan negatiivisen psykologisen efektin.

Kasteel Rougen (8%) tuotanto on ilmeisesti alkanut vuonna 2007. Maistamisen jälkeen tuli todettua, että panimon nettisivujen mukaan Rouge on sekoitus Donkeria ja kirsikkalikööriä. Ostaja tätä voi tuskin oivaltaa, sillä etiketti ei sitä ilmennä. Valmistusaineiksi listataan vesi, humala, humala-aromi, kirsikka, vehnä, ohramallas, kandisokeri, askorbiinihappo, aromit ja makeutusaineena stevioglykosidi. Makeutusaineena stevioglykosidit ovat noin 300 kertaa tavallista sokeria makeampia. Ei aivan yhtä eksoottisia valmistusaineita kuin Winterissä, mutta aromit löytyvät tästäkin ja varsinkin stevioglykosidit oluessa tuntuvat mielenkiintoiselta löydökseltä.

Etiketissä on eri kielillä mainittu eri valmistusaineet. Melko outoa sekin, ellei nyt sitten johdu vaikka eri maiden erilaisista viranomaismääräyksistä. Suomessakin nykyään näkee aika paljon jälkeenpäin lisättyjä pikkutarroja, jotka viittaavat ohramaltaaseen mahdollisesti allergioita tai intoleransseja aiheuttavana ainesosana.

Ihmettelyä keinotekoisista ainesosista ja brändiriskeistä

Ihmetystä herättäneiden Winterin ja Rougen taustalla olevan Kasteel Donkerin osalta voi huomata, että vanhemmissa vuosituhannen vaihteen etiketeissä ei ole mitään raaka-aineita mainittu. Itse asiassa ei edes panimoyrityksen nimeä. Tuoreemmissa sen sijaan todetaan normaalimmat vesi, mallas, sokeri ja humala. Sekä askorbiinihappo muttei muita keinotekoisia lisäaineita. Blogikirjoituksen yhteydessä tuli vilkaistua aivan viimeisimmät versiot Alkon hyllytuotteesta. Siinä on palattu linjalle, jossa ainesosaluetteloa ei varsinaisesti ole vaan ainoastaan mainitaan ohramallas ja sokeri.

Alkon julkaisun mukaan kaikissa alkoholijuomissa sallitut lisäaineet ovat:

• Ammoniumkloridi
• Bentsoehappo, bentsoaatit, E210–213
• Fosforihapot ja fosfaatit P2O5:ksi laskettuna E338, E339, E340, E341, E343, E450, E451 ja E452
• Glysyrritsiinihappo
• Kalsiumstearoyyli-2-laktylaatti E482
• Natriumstearoyyli-2-laktylaatti E481
• Propyleeniglykoli
• Puuhartsien glyseroliesterit E445
• Sakkaroosiasetaatti-isobutyraatti E444
• Sokeriglyseridit E474
• Sorbiinihappo, sorbaatit, E200–203

Alkoholijuomissa on lisäksi sallittu yli 30 E-koodillista keinotekoista väriainetta. Vielä erikseen oluessa sallitut lisäaineet ovat:

• Arabikumi E414
• Askorbiinihappo (C-vitamiini) E300
• Bentsoehappo, bentsoaatit, E210–213
• Maitohappo E270
• Propyleenglykolialginaatti E405
• Rikkidioksidi, sulfiitit, E220–228
• Sitruunahappo E330
• Sorbiinihappo, sorbaatit, E200–203

Sekä eräissä oluissa sallitut makeutusaineet:

• Asesulfaami K E950
• Aspartaami E951
• Aspartaami-asesulfaamisuola E962
• Neohesperidiini DC E959
• Neotaami E961
• Sakariini ja sen Na-, K- ja Ca-suolat E954
• Stevioliglykosidit E960
• Sukraloosi E955

Evira kertoo nettisivullaan steviasta: “Steviakasvin (Stevia rebaudiana Bertoni) lehtiuutteesta valmistettujen stevioliglykosidien (E 960) käyttö makeutusaineena sallittiin 2.12.2011 alkaen. Steviakasvin saattaminen markkinoille elintarvikkeena on edelleen kiellettyä. Elintarvikkeiden markkinoinnissa ja pakkausmerkinnöissä ei ole sallittua käyttää sanaa ”stevia” tai ”steviauute” kuvaamaan makeutusaineena käytettäviä stevioliglykosidejä. Tämä viittaa kokonaisen kasvin tai sen osien käyttöön, mikä on edelleen kiellettyä. Se on myös kuluttajaa harhaan johtavaa.”

Varmaankin E-koodilliset aineet yleisesti ovat keinotekoisuuden mainettaan parempia ja jotakin hyvää tarkoitusta varten sallittujen aineiden listalle valittu, mutta jutussa ilmi tuotuja lisäaineita ei ole laajasti totuttu näkemään oluen raaka-ainelistauksissa. Toistaiseksi näistä vain askorbiinihappo, propyleenglykolialginaatti ja stevioliglykosidit ovat omalle kohdalla tullut huomattua ja juuri tässä kirjoitelmassa tarkasteltujen oluiden tapauksessa. Asiaa selvitellessä huomasi, että Honsebrouckin oluista ainakin myös Bacchus Frambozenbier sisältää PGA:ta, askorbiinihappoa ja stevioglykosidejä. Nämä oli ainakin yhteen pullokääreeseen lisätarralla merkattu. Samassa alkuperäisessä pakkauksessa ainesosat oli paljon vähemmän huomiota herättävästi muotoiltu: ”Beer flavored with raspberries. Beer with sugar and sweetener, contains barley malt and wheat.”

Itse asiassa alkaa nopeasti pienenkin otoksen perusteella näyttää siltä, että varsinkin marja- ja hedelmäoluiden tapauksessa lisäaineet ja aromit eivät ole pelkästään Brouverij Van Honsebrouckin tapa toimia. Esimerkiksi Lindeman’s Kriekiin on lisätty aromeja, askorbiinihappoa ja jotakin makeutusainetta. Ranskan puolelta Les Brasseurs de Lorrainen vehnäoluista Mona Lisassa on vadelma-aromia ja Biere Gamotessa bergamottiaromia. Timmermans Gueuzen valmistusaineluettelossa puolestaan esiintyy esimerkiksi väriaine E150 ja antioksidantti E300. 

Lidlille Suomessa valmistettu Veikko Lime Cut puolestaan sisältää limettiaromia. Saa nähdä milloin vielä muitakin eksoottisempia e-koodillisia yhdisteitä pullojen kyljestä bongaa. Ja myös se tuleeko mikään olut omintakeisuudessaan lyömään Kasteel Winterin ainesosaluetteloa. 

Vaikka esimerkiksi rikkidioksidia luonnollisestikin muodostuu käymisessä, sen ylimääräinen lisääminen kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitäkin kuitenkin voidaan pitää antioksidanttina askorbiinihapon ohella, ja se esiintyy sallittujen lisäaineiden listalla (rikkidioksidi, sulfiitit, E220–228). Epäilys hiipii, että ihan aina käytettyjä lisäaineita ei pullon kylkeen kirjattaisi, kun niin vähän niitä näkee eikä Valviran alkoholin pakkausmerkintöjä koskeva ohjekaan määrää valmistusaineita ilmoittamaan. Silloin kun ainesosaluettelo tehdään, siihen on merkittävä kaikki käytetyt valmistus- ja lisäaineet. Voi kuvitella, että oluiden markkinoinnista vastaavat henkilöt näkevät punaista siinä kohtaa, kun yrityksessä pohditaan ainesosaluettelon ilmoittamista ja se sisältää yhtäkään keinotekoista lisäainetta tai aromia. Usein oluen raaka-aineina mainitaan vain vesi, mallas, humala ja hiiva. Toki nykyisin yhä useammin ja enemmän kerrotaan yksityiskohtia käytetyistä maltaista ja humalista.

Kiintoisaa on, että alkoholijuomana oluessa ainesosaluetteloa ei ole pakko mainita toisin kuin elintarvikkeissa. Mutta jos olut ei ole elintarvike niin mikä sitten? Pykäläviidakossa vallitsevat määritelmien ja semantiikan lait. Vaikka alkoholijuomien ainesosien ilmoittamista koskeva sääntely on elintarvikkeita lievempää, niin niidenkin allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet sekä muuntogeeniset ainesosat on tuotepakkauksessa ilmoitettava.

Ilmeisesti Winterin ainesosalistan proteolyyttisiä entsyymejä on nimenomaan lisäaineina käytetty, koska ne löytyvät hyväksyttyjen lisäaineiden listalta ja on pullon kyljessä erikseen mainittu. Sitä paitsi monet muut keskeiset luonnolliset panokemialliset yhdisteet jäävät mainitsematta. Vaikkapa tärkkelysketjuja katkovat diastaattiset entsyymit, joiden ansiosta vierteeseen muodostuu käymiskelpoisia sokereita. Proteolyyttisten entsyymien jälkeen Winterin listalla tulevat PGA ja monet aromit todella herättävät kuluttajassa oudoksuntaa. Epäilys on, että perustuote Donkerista on suoraan kemikaaleilla runtattu mainittu talviversio. Toki se on kiinnostava ajatus tuotantoprosessin kustannustehokkuuden ja tuotesalkun kehittämisen näkökulmasta. Winter oli maultaan varsin esanssisen tuntuinen olut, joten syntyy epäily aromien olevan luontaisen kaltaisia keinotekoisia lisäaineita, joita siis elintarviketeollisuudessa muutenkin käytetään.

Rougen osalta Donkerin käyttöä pohjalla ei tarvitse edes epäillä, koska valmistaja eräissä lähteissä kertoo sen olevan sekoitus liköörin kanssa. Sekoitukset oluissa ovat sinänsä tavallisia ja monesti avaavat mielenkiintoisia makuyhdistelmiä, mutta olisi todellakin reilua antaa kuluttajalle mahdollisuus tietää siitä ostopäätöksen yhteydessä. Toive ei toteudu Rougen tapauksessa.

Brouwerij Van Honsebrouck kertoo omilla www-sivuillaan toiminnastaan mm.: “Water, malt, hops and yeast are the 4 basic ingredients of beer. To certain beers we add sugar, spices, fruit or even liqueur. The final result depends on the specific procedures, fermentation periods, temperatures etc. Of course, we are not revealing our brewer’s secrets here.” Liikesalaisuuksien paljastamista ei kai kukaan yritykseltä odotakaan, mutta tässä tapauksessa asian korostaminen saa mielenkiintoisen sävyn.

Panimo toisaalta kuuluu organisaatioon nimeltä ”Belgian Family Brewers”, jossa vähintään 50 vuoden ajan yhtäjaksoisesti toimineita panimoita on tällä hetkellä 22 kappaletta. Sen toiminnasta vastaavasti sanotaan perinteitä korostaen: “The non-profit organization promotes the historical and independent family breweries, which truly provide added value to the identity and authenticity of the essence of Belgian beer brewing. It is a noble goal, because beer brewing has been passed on from generation to generation for centuries. That is why the authentic Belgian beers deserve a recognition that distinguishes them from other beers.” Just. Ehkä Winter ja Rouge eivät olekaan oluita vaan olutjuomia.

Se miten suuren uhkan brändille tällaiset kokeilut panimolabran ulkopuolella ja oikeilla markkinoilla tuottavat, riippuu tietenkin myös siitä miten asiat lähtevät sosiaalisessa mediassa leviämään. Tällaisilla ratkaisuilla mennään aika isoilla riskeillä brändimaineen suhteen. Panimo siirtyi perheen viidennen sukupolven haltuun 2009, ja kulloinkin toimineella johdolla lie pakostikin ollut vaikutus lisäaineiden käytön linjauksiin. On helppo arvella pyrkimystä taloudellisen tuloksen parantamiseen tuoteinnovaatioiden kautta, mutta vuosisataisten perinteiden kunnioittamiseen ei ainakaan voi vedota.

Vanhaa brändiä hyväksi käyttäen saa uusille innovatiivisille oluille myyntivauhtia alkuun, mutta pahimmillaan sitä voisi pilata vanhan hyvän tuotteen ja brändin. Monet oluttietoiset kuluttajat varmastikin luokittelevat keinotekoisten ainesosien lisäämisen epäilyttäväksi toiminnaksi ellei peräti huijaamiseksi. Ainakaan se ei kuulu käsityöläisoluiden genreen. Edellä nähdyt markkinointiviestit ovat osin selvässä ristiriidassa tekemisen kanssa. Ehkä helpommin ymmärtäisi, jos vanha panimo lanseeraisi uutta brändiä samalla raaka-aineitakin radikaalimmin muutellen. Nykyisin kuitenkin joku jossain myös kaupallisesti testaa mitä mielikuvituksellisimpia oluita. Vaikkei uudet ratkaisut myynnillisesti kestäviä olisikaan niin positiivisia mielikuvia herättäessään ne voivat toimia hyvänä markkinointitaktiikkana.

Päätelmiä

Jotta saisi signaalia siitä ovatko lisäineiden käyttö ja kokeilut vaikuttaneet Kasteelin tuotemielikuviin, voi tutkailla niiden Ratebeerissä saamia arvosteluja. Seuraavassa oluiden keskiarvopisteet (max 5) ja kokonaispisteet (max 100): Donker 3,6/94 (1254), Rouge 3,49/89 (1115), Winter 3,6/94 (247). Suluissa on pisteiden jälkeen kerrottu arvioiden lukumäärä kirjoitushetkellä. Vastaava tarkastelu Beeradvocate.com arviointien suhteen: Donker 4,06/91 (369), Rouge 3,76/85 (377), Winter 4,25/93 (43). Vertailun vuoksi Ratebeerin kaikkein heikoimman ja parhaan oluen pisteet: Anheuser-Bush Inbev – Natural Light Pale Lager 1,05/n/a (1237) ja Toppling Goliath – Kentucky Brunch Imperial Stout 4,49/100 (107). Beeradvocaten heikoin ja paras olut: Anheuser-Bush Inbev – Bud Light & Clamato Chelada 1,72/47 (142) ja Tree House Brewing Company – Good Morning Imperial Stout 4,76/100 (76).

Tässä kohdin vastaus otsikon kysymykseen vaikuttaisi olevan myönteinen. Panimon onneksi vaikuttaa siltä, että sillä on riittävän vahva Kasteel-brändi siihen että olutkokeilujen kanssa pelailu sitä heiluttaisi. Maineriskiltä panimoa kenties suojaa se, ettei oluen kuluttaja näihin pakkausmerkintöihin yleensä huomiota kiinnitä.

Kasteelbierien valmistusaineet jättävät joitakin avoimia kysymyksiä. Tapaus esimerkiksi nostaa kysymyksen siitä mitä panimot ylipäänsä tuotteistaan ilmoittavat tai jättävät ilmoittamatta. Vaikka sääntelyä on muodikasta moittia ja monessa kohtaa esimerkiksi mainonnan ja myynnin rajoituksia koskien se monien mielestä menee överiksi, tämä tarina ilmentää regulaation ja valvonnan tarpeellisuutta siinä mitä tietoja tuotteen valmistusaineista tulisi helposti olla kuluttajan käytettävissä. Tulee myös mieleen onko joillekin maahantuojille tai panimoille sattunut markkinoinnillisia vahinkoja rehellisyyttään ilmoittaa turhankin paljon ainesosia suhteessa kilpailijoihinsa.

Oikein huolellinen lukija on saattanut jo jutun alkukappaleista päätellä, että ihmettelyn alun perin laukaissutta Winteriä ei enää valmisteta. Niin ei varmastikaan olisi tehty hyvin kannattavan tuotteen tapauksessa. Tai ainakaan sitä ei panimon www-sivuilla enää mainita. Vaikuttaisi loogiselta ratkaisulta ja tässä kohdin vastaus otsikon kysymykseen on kielteinen. Joka tapauksessa edellä käsitellyt innovatiiviset oluet ja niiden valmistusainetiedot aika lailla lisäävät intoa omaan valmistukseen.

19.12.2015 / Jani

EDIT 25.12.2015: Ps. Jos tämä Dr. Pepper Cherry on yhtään edustava otos limuista, kaikki oluet jää lisäaineiden määrässä kauas virvoitusjuomien taakse.