Blogi

Maistelussa kotioluita: Työkaverin kahvistout (7,5%)

IMG_1877Korkatessa nätti pieni oikeaoppinen sihahdus miniatyyrisen ja nopeasti haihtuvan pilven kera. Vaahto erittäin kaunis, tiheä, vaaleanruskea kermaisen näköinen. Väri pimeydenmusta. Visuaalisella puolella kaikki on viimeisen päälle hienosti. (Ikävä kyllä juomalasi on taas ollut näkymättömästi likainen, minkä paljastaa kuplat lasin sisäpinnalla. Sen siitä saa kun tyytyy vain huuhtelemaan tuopin vedellä. Mutta ei ole syytä epäillä, että tuo vaikuttaisi makuun kuitenkaan.)

Maistoa aloitellessa palautui heti mieleen tarve siemailun kaksivaiheisuudelle: jääkaappikylmänä ja sitten huoneenlämmenneenä. Olutmatkan varrella tästä on luonteikkaiksi odotettujen oluiden tapauksessa muotoutunut melkeinpä vakioproseduuri. Erot voi eri lämmöissä olla niin suuria, tuoksussa ja/tai maussa.

Jo kylmätuoksussa syntyy odotusarvo paksusta suutuntumasta. Siinä on vahvasti paahdetta, voimakkaasti kahvia, myös vivahde kaakaota. Kylmämaistoon löytyy samat elementit, jos nyt suklaakaakao häviää jo hyvinkin selvästi ensin mainituille. Suutuntuma on antava, joskin ehkä mielikuvat, ensihaistelut ja alkoholiprosentti antoivat odottaa vielä pehmeämpää öljyisyyttä ja liukkautta. Toki silloin kyse olisi enemmän oluttyylittelystä, tämä olut toimii upeasti juuri sellaisena kuin se on. Sitäpaitsi, pienesti suoraviivaisempi suutuntuma lisää juotavuutta näissä muuten raskassoutuisemmissa oluttyyleissä. Paahde kutkuttelee jälkimaussa kitalakea pitkään.

Lämmetessä maut voimistuvat vähän joka suuntaan, hyvällä tavalla. Tuoksupuolella ei uutta raportoitavaa ja se vanhakin raportoitavuus jotenkin neutraloituu. Paahteinen mallaskahvi tässä juomassa pitää makujen kärkipaikkaa isännän ottein kuten pitääkin. Öljyisyyttäkin alkaa löytyä sekä näköön että makuun samalla kun hiilihapot alkavat olla poistuneet juomasta. Makeutta on myös mukana, mikä luo assosiaation milk stouteihin. Kaikkiaan oikein hieno tapaus.

Jälleen yksi todiste siihen, että kotipanimoista voi syntyä ja syntyy heleveetoksen hyviä oluita. Se on kylmä talvi tulossa. Luulenpa, että joku tekee piankin erän kahvistoutia.

KOTIOLUTHARRASTAJAN ARVIO: Panisin

Kiitos, Santtu & Pekka!

IMG_1869

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top