Kallista tuoppia: Kannattiko maksaa olutpullosta 20€?
Lähtökohtana oli ostaa kaksi juhlavaa juhlabisseä. Tyylit oli rajattu Imperial Stoutiin ja IPAan, ja IPA olisi saanut olla jenkkipanimolta. Sellaiset helposti Arkadiankadun Alkon valikoimasta löytyikin: Hopping Frogin Hoppin’ To Heaven IPA ja Evil Twinin Liquid Double Fudge Stout. Koska oli tarve juhlistaa jotain, olut sai ja sen piti maksaa normia enemmän. Tämä ei varmaan toistu ihan kovin usein. Oluen laadulliset odotusarvot oli ison hinnan kautta luonnollisesti korkealla myös.
Hopping Frogin IPAn (19,96€/plo, 30,24€/L) kanssa otin tietoista riskiä, se kun ei ollut ennestään tuttu panimo. Ei ollut kallein mahdollinen olut eikä edes kalleinta Hopping Frogia, mutta silti hintavasta päästä. Eviltwiniin luottoa löytyi jo valmiiksi ja sitä kautta myös koriin päätyneeseen stoutiin (14,50€/plo, 22,31 €/L).
Suorien pullohintojen varassa syntyy ensimmäinen ja varmaan yleensä lopullinenkin mielikuva tuotteen kalleudesta. Koska pullokoot vaihtelee, niin itsehän olen siirtynyt ensisijaisesti tuijottamaan litrahintaa mikä hienosti suomalaisissa hintalapuissa näkyy. Tavanomaista isompi pullokoko myös tukee juhlavuuden mielikuvaa. Tässäkin tapauksessa erikoislaatuisuuden odotus ohjasi valinnan heti pois normipikkupulloista, kaventaen merkittävästi valikoimaa ja sitä kautta helpottaen valintaa.
Näiden kalliimpien oluiden hinnoittelussa ollaan vielä toistaiseksi todella kaukana siitä mitä monet muut alkoholijuomat maksavat. Tämäkin vielä tulee muuttumaan. Näin simppelillä keinolla, siis ihan vaan pelkällä korkealla hinnalla sitä voi huijata itseään kasvattamalla uniikkia, upeaa ja juhlavaa fiilistä odotusarvoksi korkkauksen hetkelle. Mutta sen oluen ei sitten tosiaankaan sovi pettää odotusta hyvästä oluesta. Silläkään ei lopulta ole niin väliä onko se kallis olut jotenkin täysin poikkeuksellisen mahtavaa maultaan, mutta sen verran tasokas sen täytyy olla, että tilanteen juhlavuus ei siitä syystä latistu.
Hopping Frog Hoppin’ To Heaven IPA (6,8%)
Panimona siis ohionamerikkalainen Hopping Frog Brewery. Erittäin aromaattinen ulkona -4C asteessa nuuskittuna: sitrusmetsää, havuja, pihkaisuutta. Ei välttämättä raikas tuoksu, mutta selvä voimakas. Hyvä! Tuoksu työntyi spontaanisti nenään sen enempää nuuhkimatta jo 10 cm päässä lasista. Suodattamaton vaalean ruskea, kehittää monimuotoisuuteen taipuvaista vaahtofiguuria, joskin suuri osa niistä ansioista menee kylmälle säälle.
Maku resonoi samaa kuin tuoksu, nuo käyskentelevät harmonisesti käsi kädessä. Maku tosin antaa myös katkeroa keskivahvasti, speksin mukaan tämä kausiolut on 68-ibuinen. Flavorhumalonti kuitenkin on tämän oluen tavaramerkki ja tietty ihan aiheesta. Olut jää mallikkaalla huomattavalla, muttei liian kiivaalla tasolla henkimään samaa flavoria pitkälle jälkimakuun. Tähän viskatut humalalajikkeet olisi kiva tietää, nopea guuglaus tässä kohtaa ei tuonut lohtua. No mutta jesjes eniveis! Hiilihapokkuus keskitasoa alempi, yllättävänkin tasainen kaasun henki. Suutuntuma ohuen puolella. Ei täydellinen olut, mutta kehuttava ja miellyttävä.
Amerikkalaisissa löytyy maun ja riittävän tasalaatuisuuden osaajia. Heti syntyi luottosuhde tähän putiikkiin. Jospa tästä rohkaistuneena joskus ostan niitä panimon vielä kalliimpia Alkoon tuotuja oluita: Hoppin’ Frog B.O.R.I.S. the Crusher Oatmeal Imperial Stoutia (22,92€/plo, 34,73€/L) tai Hoppin’ Frog D.O.R.I.S. the Destroyer Double Imperial Stoutia (24,90 €/plo, 37,73 €/L).
Kotiolutharrastajan arvio: Panisin
Ostaisinko uudelleen samaan hintaan: Arkijuomaksi en todellakaan, mutta harvinaisten tilanteiden juhlistajaksi kyllä joo.
Tarina oli laadun puolesta onnellinen, mutta siihen liittyy myös epäinhimillisen karmaiseva episodi. Koska oli käsissä hieno esteettinen olut ja upea kevättalvinen auringonhelotteinen päivä, niin tokihan piti kuviakin saada otettua. Aivan kuvanoton loppuhetkellä sattui se, mitä ei voi sattua. Täysi tuoppi rojahti nurin hankeen!! Mikä tragedia!
Ostat elämäsi tähän asti kalleimman Alkon pullo-oluen ja kaadat sen hankeen! Kun et kaada niitä edullisempiakaan, kotiolutta, tai mitään muutakaan juomaa. Mutta tämä on varaa tuupata nurin. No en kyllä tuupannut, mutta kuitenkin. Klassisiin mieltä kalvaviin ”Miksi juuri minun olut?” kysymyksiin ei kai koskaan saada vastausta. Salaliittoteoriat hiipivät niin helposti mieleen. Voi hyvin olla myös poltergeist.
Tai sitten siitä pienipohjaisen IPA-lasin alta joltain kulmalta lumi vähän suli ja maan vetovoima otti niskalenkin oluesta. Se kiven pinta todellakin oli kaltevaa kivilajia.
Tästä insidentistä jäi hampaankoloon tosi paljon vaikka aurinkoisia kuvia tulikin. Menikö tässä nyt prioriteetit ihan oikein? Sitä voi aiheesta kysyä. Kompensoidaan juomamäärän vähäisyyttä kuvien määrällä.
IPAa hangilla kuvasarja
Lonesome lost beer sun bathing in da wilderness.
Tai: The Frog on the rock. Tästä se sitten hyppäsi.
Näyttääkö tuo laadukkaalta IPAlta vai miltä? Lunta maistaneena voi olla t ä y s i n varma, että kyllä se IPAa oli. 
Eviltwin Liquid Double Fudge stout (12%)
Tämä oli jo lähtökohdissaan ronski stout, kakstoista pinnaa..
Kylmänä pakkasessa
Pullo avatessa ja näpsyt räpsiessä lämpöä oli -4C astetta. Ei olut silti jäätymään ehtinyt. Edeltävästä IPAsta näki kuitenkin, että pientä vaikutusta pakkasellakin ehti vaahtofaasiin olla.
Tuoksu tuottaa pehmeää ja viileää paahteista kermaa. Näkö antaa mustaa kamaa, vaahto on hieno joskin muotoilultaan paljon vähemmän vivahteikas kuin edellisessä IPAssa. Vaahdon väri täydellisen lähellä auringon laskussa kylpevää talvikaislaa. Maistaessa tuoksun tuottamat olot kääntyvät myös suolaiseen lakritsaiseen ja siitä kahviinkin. Alkoholi ei heti maistu vahvasti vaikka voltteja löytyy täysi tusina. Holisuus kuitenkin ilmestyy pian melko voimakkaana. Isännäksi alkoholin ohelle ilmoittautuu paahtunut mallas. Ei mitään kitkeryyttä häiriköimässä siinä. Herkku. Vahva herkku. Suutuntumaan tarjoillaan paksuhko kermainen olemus, mikä ei sittenkään ei yllä nimen fudge-lupaukseen.
Väliarviona varsin miellyttävä stout, mutta ei tämäkään täydellistä ole. Jää selvästi kakkoseksi esimerkiksi äskettäin maistetulle Bresnjev stoutille.
Sisään tuotuna
Lämpötila tässä vaiheessa ensin noin 8C astetta. Tuoksu voimistuu ja on samaa pehmeää paahdemaltaista kermaa. Pisara etanoliakin siitä kaasuuntuu sieraimeen. Neste tihenee ja öljyistyykin, paahdon osuus kasvaa ja terävöityy suhteessa muihin makuihin. Jälkimakukin pitenee. Alkoholi flirttailee suussa. Maussa lakusalmiakkikahvi siirtyy salmarimaisempaan maisemaan ja viiltävämmäksi. Ei tietty salmiakkikossua tämä, mutta alkoholin pisto väijyy juomamiestä. Sitä nimen heittämää Doublea nähtävästi on, mutta Fudge pysyy edelleen paremmin piilossa.
Yhä lämmeten lämpötila nousee noin 14C asteeseen. Tuoksuun pyrkii etanolia entistä enemmän ja se dominoi aromia. Maussakin on eniten paahteista alkoholia. Eikös stoutien pitänyt komplisoitua lämmetessään? Tykkäsin tämän viileästä versiosta enemmän. Lämmetessään tämän oluen hinta-laatu-suhde heikkenee omaan makuun.
Tässä kohtaa päästään yhteen tämän stout-session johtopäätökseen: Nähtävästi tämä stoutien viileydestä entistä enemmän nauttiminen on oman maun evoluutiota. Viime aikojen tietyt ISOMMAT stoutit ovat miellyttäneet enemmän juuri kylmänä kuin oppikirjamaisesti lämmenneenä. Aika kiintoisaa itse asiassa. Voi hyvillä mielin tunnustella itseään makujen kanssa. Laajalle levinneistä ”oikeista vastauksista” saa varmasti hyvän baselinen joo, mutta eipä pidä uskoa liikaa valmiita totuuksia kirjoista, foorumeilta tai kavereilta tai mistään. You know yourself when you focus to feel.
Kotiolutharrastajan arvio: Panisin
Ostaisinko uudelleen samaan hintaan: Vaikea sanoa, ei kaduta, mutta ehkä kuitenkin kokeilisin jotain toista.
Stoutia kaislikossa
Vaihtoehtoinen mittari hintavuudelle
No kannattiko?
