Muhkean sisäfileen jälkiruokana ja extraspesiaalin Suomi100 -juhlapäivän kunniaksi Brewdogin Barrel Aged Rye Barleywine. On pakattu pahviboksiin, mikä lupailee erikoisempaa tapausta muutenkin kuin ihan vaan tyylinsä puolesta.

Näköö

Näinkin tumman kupariseksi erikoisen kirkas ilmestys. Asiallinen vaahdonmuodostus, joka melko nopeaan vaipuu pois jättäen vaalean hyvin ohuen kuplakuoren.

Tuoksuu

Maltaista makeutta eikä millään saa pelkäämään kohta suuhun ryöpsähtävää alkoholia. Aivan hiukan kahvisuutta, jo enemmällä toffeella, massiiviseen tammipuuhun kiiveten. Whiskytynnyrimäisyyden tästä elegantisti huomaa vaikkei muuten kerrottaisi, tyylikäs aromi todellakin. Mieli kaartelee tunnelmassa, jossa voisi hivellä valkein frakkihanskoin jalopuista rattia seesteisin vedoin ja sen päälle silmäluomet puolitangossa sormenpäitään syvään tuoksauttelisi. (Ikään kuin lakattu puupinta sen ihmeellisemmin tuoksuisi..)

Makuu

Varovainen maisto: Hienostuneen tumma wiskibarrelin maku leikkii suussa voimalla, vaikka vain pienen suullisen ottaa. Varsin maltilla hiilihappoinen, mikä sopii tälle, ei toki flättiä.

Toisella suullisella edelleen viskitynnyri vakuuttaa vahva karamaltaisuus kaverinaan. Ruista ja ohraa ei ihan osaa erotella toisistaan, mutta se työpari pukeutuu suussa maltaiden symbioosiin. Alkoholin lämpöä on vain nimeksi huolimatta isoista pinnoista.

Kyllä kelpaa! Vierähti tovi makustellessa, ennenkuin edes ehti raakasuklaan kanssa maistamaan. Tämä huutaa hulluna paksua sikaria kaverikseen. Tai huutaisi, jos olisi. Ja jos polttaisi. Asetun silti virtuaalisesti espanjanseetripuisen sikariboksin pölisemään tuoksuun ja tunnelmaan. Se täydentää näitä fiilinkejä just sopivasti.

Suutuntuma on yllättävänkin kapea tyyliin nähden, mutta toisaalta linjassa kuparikristallinkirkkaan rungon kanssa. Mistä lie päähän pälkähti, mutta kokeilin lukea tekstiä oluen rungon läpi. Onnistui tosi helposti.

Etiketti sanoo ”Beers like this don’t come along too often.” Jep, vaikken kaikkia sen kuiskaamia makuja kuten kookosta ja marsipaania kuule maussa. Lasissa seisoessaan isoimpien makujen vanaveteen alkaa ilmestyä silti moninaisia sävyjä, ehkäpä ainakin marjaisuutta, mausteisuutta, tummaa siirappisuutta, savua, kirsikkaa. Lämmetessään alkaa tulla alkoholinkin lämpö enemmän koholle.

Makukomboo

Maistan ensin olutta, sitten aitoa kaakaota (väh. 68%) sisältävää raakasuklaata. ”Supersuklaata”, lukee paketin kannessa ja kuulemma hyvää diettiruokaa. Olkoot mitä on, mutta tämän oluen kanssa tuottaa värähtelevää makujen harmoniaa.

Sanottu appelsiini jää suklaassa piilottelemaan, mutta tumma, riuska, rehellinen, kärkevä suklaa antaa itsestään paljon. Hiukan hypähtää suklaarasvaisuuttakin mikä on ihan fine.

Jos sitten toisinpäin, eli ensin suklaata ja sit olutta: Näin huomaa sitä suklaan appelsiiniakin kielellä, tai ainakin kuvittelee sen. Vähän varioiden: Kun suklaamurskaa on vielä suussa ja kaataa sekaan olutta, syntyy pieni myrsky makunystyillä. Kompleksia, jännää, luonnetta! Oluen wiskimäisyys enenee suussa!

Samaa tapahtuu alemmalla intensiteetillä vaikka jo ehtisi nielaisemaan suklaan alta pois. Perässä tuleva olutaalto huuhtelee jäämät nieluun ja nostaa kielen päällä mainittua wiskitunnelmaa.

Kokeilen myös ottaa ensin olutta, jätän sen suuhun lillumaan ja yritän samalla lopuksi pureskella suklaata. Hankalaa näin eikä muutenkaan yllä edeltävän fiilistelyn tasolle.

Tiedän miten loppu suklaa ja pullo tulee kulumaan: hampaalla murskataan tuota melko kovaa suklaata kielen päälle ja annetaan rauhallisesti virtailevan oluen hioa esteet tieltään.

Kotiolutharrastajan arvio

Panisin. Ihan saletisti.

Suomi 100 vuotta, 6.12.2017