Belgialainen American Pale Ale: De Koninck APA
Tämä on ensimmäinen belgi-APA, jonka on tiedostaen juonut. De Koninck since 1833 – montakohan APAa panimo on ehtinyt tätä ennen tekemään.
Tämä on ensimmäinen belgi-APA, jonka on tiedostaen juonut. De Koninck since 1833 – montakohan APAa panimo on ehtinyt tätä ennen tekemään.
Globaali näkymä Belgia Baijeri Kartoista Globaali karttaesitys antaa hyvin kuvaa siitä mistä päin nykymaailmaa löytyy eniten oluthistoriaa ja -kulttuuria. Se toimii porttina olutperinteen ja olutmatkasuunnittelun maailmaan. Toivotaan, että nämä kartat helpottavat suunnitelmien tekoa tai auttavat huomaamaan mielenkiintoisia kohteita vaikka matkalla jo ollessa. Olutaiheiset museot sijoittuvat enimmäkseen manner-Eurooppaan. Aivan erityisesti ne keskittyvät Belgian ja eteläisen Saksan ympäristöön. Yhdysvalloissa on 2000-luvulla… Lue lisää »
Tämän kertaiset oluet menee Rekolan Panimon piikkiin. Johan taas vaihteeksi olutharrastus tuntuu hyvältä idealta. Paketissa tuli oluen ohella muutakin roipetta: korkinavaaja, juomalasi, Fiskarsin brosyyriä. Fiskarsin ruukki onkin hieno miljöö, ihmeessä tutustumaan ellei ole tuttu alue. Sen sijaan sinne Rekolan vanhaan panimopaikkaan on tiettävästi perustettu venäläinen kalanjalostamo, enkä nyt tiedä onko Mäntsälässä muutenkaan niin paljon näkemistä. Fiskarsissa… Lue lisää »
Vyaleniy Lev – Kuivattu Leijona (5,5%) Viides Pub 1516 & Breweryn olut näytti painepullossaan niin juhlavalta, että tätä piti pihdata muita Venäjän ihmeitä pitempään. Montakos kertaa on joutunut korkkiruuvilla olutpullon avaamaan. Taitaa olla eka kerta nyt, kun tämän sisällä ollut ei tarpeeksi painetta itsekseen tai helpolla irrotakseen eikä korkinpäätä käsin vääntelemälläkään päässyt eteenpäin. Pienen tussahduksen saattelemana lopulta kuivakka… Lue lisää »
On se vaan kun tätä sarkaa työntää sitä tahtia ettei perässä pysy. Tämäkin jo ties miten vanha edellisen vuoden puolelta ja uudempia on jonoksi asti. Eipä mitään, voi ainakin sanoa että ennen ei ollut kaikki paremmin. Keep on comin. Tämä olut on omistettu orkesterille Miljoonasade. Puhtaan valkoinen vaahto. Viileänä raikas hedelmäinen tuoksu, lämmetessään korvautuu tasaisemmalla… Lue lisää »