raaka-aineet

Oluen hienoimmat aromit ja flavorit: Humalaöljyt ja niiden aistiminen

Johdanto Humala on oluen keskeinen ainesosa tuoden siihen makuja ja tuoksuja. Sekä humalan että lopulta valmiin oluen koostumuksessa humalaöljyt ovat erityisen kiinnostavia. Ne antavat olueen sen hienovaraisimmat ja mitä moninaisimmat joskus yllättävätkin aromit ja flavorit esimerkiksi trooppisten hedelmien muodossa. On aina yhtä innostavaa havaita selvästi hulmahtava vaikka ananaksen tuoksu oluttuopista. Kirjoitelmassa aromaattisuudella viitataan nimenomaan tuoksuun,… Lue lisää »

Sahticocktail – Perinteitä voi arvostaa vain niihin juuttumatta ja niille kunniaa tehden

Etnodrinkkejä suomalaisesta perinteestä Oli hauska lähteä kokeilemaan jotain uutta, kiehtovaa, outoa ja ristiriitaistakin. Kaikki ei kuitenkaan sahdista tykkää, joten siitä on hyvä duunata sahticocktail. Useitakin. Toimivat hyvin myös sahdin yökerhoversioina asiaan kuuluvine nimineen. Oh my. Ennen toteutusta kun kerroin ajatuksen pahoinpidellä sahtia kolalla, vierestä kuului: ”Tai kolaa sahdilla.” Että näin. Ensimmäiset ajatukset juomasekoituksista Sahticola: Väinämöinen in… Lue lisää »

Kotikalja joulupöytään: helppoa ja nopeasti valmista

Kotikaljaa koneeseen Postauksessa käydään läpi mitä kotikaljan tekoon tarvitaan ja miten se onnistuu helpoimman kautta. Kyseinen kaljasatsi tulee päätymään joulupöytään. Kotikalja on vaivaton valmistaa ja valmista juomaa saa nopeasti, varsinkin jos oluen tekoon vertaa. Kaljan ja oluen eroista sekä muusta asiaan liittyvästä oli enemmän toisessa postauksessa. Kaljan saa mukavasti parissa päivässä juontiin ja siksi postaus… Lue lisää »

Unohdettu mummeolut: Kananmuna oluen säilöntäaineena ja lääkkeenäkin käytetyn oluen tie keskiajalta omaan lasiin

Mummeolut Historiaa Keskiajalla poliittisen voiman keskus Euroopassa sijaitsi Etelä-Saksan ja Itävallan alueella. Pohjois-Saksan ilmapiiri oli melko etäällä tästä ja keskittyi kaupankäyntiin. Keskuksina olivat vauraat Köln, Hampuri, Bremen, Braunschweig, Hannover ja Lyypekki. Näiden kaupunkien kauppiaat olivat perustaneet 1241 Itämeren alueella kauppaa käyneen Hansaliiton. Mummealueet ja levinneisyys Pohjois-Saksan kaupungeissa tehtiin myöhäiskeskiajalla (1300-1500) yleispiirteiltään vahvaa, makeaa, paksua, tummaa… Lue lisää »

Humalaöljyt, -uutteet ja niiden ääliömäinen makutesti, osa 3/3

Postaussarjan kolmas ja viimeinen osa kertoo mitä tapahtuu, kun maistaa humalaöljyä ja –uutetta. Ei välttämättä viisasta, mutta niin kiintoisaa 🙂 Testin ainesosat Humalaöljy Hoppy -nimisen humalaöljyn raaka-aine on tuotetietojen mukaan propyleeniglykoli. Eh. Elintarvikevirasto Eviran mukaan se on lisäaineiden ja aromien kantaja-aine, mikä käy hyvin järkeen tässä tapauksessa. Huoneenlämmössä se on hajuton ja väritön neste, joka sitoo… Lue lisää »

Humalaöljyt, -uutteet ja niiden ääliömäinen makutesti, osa 2/3

Postaussarjan toisessa osassa luodaan katsaus humalauutteisiin (hop extracts), jotka ovat tärkeitä raaka-aineita panimoteollisuudelle. Ne ovat prosessoituja humalatuotteita sisältäen puhdasta humalan hartsiuutetta. Periaatteessa uutteet sisältävät samoja yhdisteitä kuin humalakukinnot tai -pelletit ilman kasvin kiinteää rakennetta. Uutteen valmistuksessa liuottimena on aiemmin käytetty mm. etanolia, nykyisin valmistusprosessissa tärkein liuotin on CO2. Siinä nesteytettyä tai ns. ylikriittiseen olomuotoon muutettua hiilidioksidia johdetaan jauhettujen humalapellettien… Lue lisää »

Humalaöljyt, -uutteet ja niiden ääliömäinen makutesti, osa 1/3

Johdanto Humala on tuttu ja tärkeä oluen raaka-aine. Kun oluen valmistuksesta ja humalan sisältämistä aineista kirjoitellaan, huomio kiinnittyy enimmäkseen alfahappoihin, jotka tuovat olueen sen katkeron. Vähemmän on kirjoiteltu humalaöljyistä ja humalauutteista. Toisaalta ainesosalistoilla humala mainitaan yleensä ilman sen tarkempaa täsmennystä siitä missä muodossa humala on olueen lisätty. Käsillä oleva postaussarja koostuu kolmesta osasta. Ensin katsahdetaan humalaöljyihin,… Lue lisää »

Sahticocktails – Salute to the great history of Sahti

Sahti batch few weeks ago turned out to be quite decent to say the least. One can appreciate this noble drink and its traditions not only by sticking with pure sahti alone. In addition, we wanted to see how it would contribute to drink mixes and whether its nature would remain recognizeable in a line… Lue lisää »

Sahtijahti päätökseen: Maalaissahtia Etelä-Karjalasta

Sahdin kaltaista juomaa on Brewniversen puolesta ennenkin valmistettu, vaan ei ihan sahtia kuitenkaan. Oli aika korjata asia eteläkarjalaiseen tyyliin ja pihakaivon käsittelemättömään veteen tehtynä. Sahti-intro kotipanijoille Moderniin tyypilliseen olueen nähden perinteisellä sahdilla on joitain peruseroja. Sahtivierrettä ei ole tapana keittää, vaikka kun sahdintekijöiden kanssa on ollut puheissa niin toisaalta keittääkin voi. Nopeasti huomaa, että yksityiskohdissaan… Lue lisää »

Sarjassa erilaisempia oluita: Wasabi Saison

Aivan upea idea tämä wasabi. Hollantilainen De Molen on jo vuosien takaa ajalta ennen craft beer megaboomia tuttu innostava ja kiinnostava panimo. Wasabin käyttö oluessa on lähtökohtaisesti omituinen makuyhdistelmä ja siksi kutkuttavan jännittävä. Värittyneet ennakkomielikuvat makumaailmasta käyvät epäolutmaisesti raa’an herkkukalan kautta vedet silmiin nostavaan sinappiin. Pitäisi ehkä kokeilla sitä sinappiakin oluen teossa.. Mutta mitä wasabi itse asiassa… Lue lisää »

Scroll to top