Blogi

Vihdoinkin kymppikerhoon! Aircraft craft beer myynnissä SASin lennoilla

Mikkeller Plane Ale

Kiva päästä kymppikerhoon, sellaiseen jonka jäsenet ovat saaneet nauttia käsityöpanimoista taivaalla. Tarjolla oli Mikkellerin SASille panema Plane Ale (5,2%). Taivaallista kehitystä. Iso käsi SASille! 

Meni hetki ennen kuin sisäistin mitä menussa luki, niin puskista tuli tämä. Onks teillä tosiaan saatavilla tätä, kakistelin paikalle mataavan myyntivaunun suuntaan. Ja olihan niillä. Vieläpä erikoistarjouksessa pikkusuolaisen kanssa. Koneessa ei ole ollut tapana juoda olutta, mut oli heti selvää, että tällä kertaa sellainen tilataan. 

Lentoemännän mukaan Mikkelleriä on ollut jo pitempään saatavilla. Yli vuoden, sanoi. Välillä ollut tummempaakin, kertoi. Eipä ole SASilla tullut lennettyä viimeisen vuoden aikana, joten sen puolesta voi hyvin olla ollut ainakin just sen aikaa. 

Kiva pieni ylivaahto lämpöisenä tarjoiltuna. Varma, puhdas ja samea lajityypin peruslinjan ale. Humala on ominaisessa roolissaan jos toki katkeroita on maltilla. Ei niin suunnattu friikeille sun muille hopheadeille, eikä tietysti täällä kannattaisikaan olla. Pääkarakterina flavorissa löytyy havumetsää ja humalan hartsia. Paahdetut ja suolatut mantelit täydensivät iloiset fiilarit. Viileämpänä tarjoiltuna luultavasti miellyttäisi entistäkin enemmän. Hinta 9€ mantelien kanssa ja 7€ ilman niitä. 

Lennähdä SASilla jos haluat järkibissee ilmojen teillä. Vahva suositus! Tulkaapa muut lenskarifirmat sekä kenttämyymälät perästä.

 

Tölkkiprintissä löytyy pilviosastolla Cumulus humilista. Samaan aikaan taivaalla oli näkyvissä aaltoilevaa Altocumulus undulatusta sekä myös tiheää Cirrus spissatusta

Craft beer tuloillaan osaksi myös lentomatkustamista?

Käsityöoluet ovat ryömimässä pikkuhiljaa myös lentomatkailijoiden ulottuville. Maasegmentin puolella, joillakin kentillä, jonkinasteista pienpanimo-oluiden valikoimaa on jo ollut pidemmän aikaa. Esimerkiksi Oslo Gardermoenin myymälöissä on voinut tehdä mukavia havaintoja useamman vuoden ajan. Hyvä löytö sieltä on ollut vaikka Bresnjev Sovjet Staut.

Tätä nykyä olisi helposti tuotteistettavissa riittävän kalliita, yksittäin ja hienosti pakattuja oluita, jottei lentomatkustamisessa ruokittu glamourin mielikuva mene siitä rikki. Sitä paitsi siinä olisi markkinarakoa ja myyntivalttia lähtöporttien läheisyydessä sijaitseville kenttämyymälöille, koska lentokentän ulkopuolelta ostettuja oluita on vähän hankalaa tuoda ruumassa eikä se käsimatkatavaroissa onnistu mitenkään.

Asiaa liipaten: Oak Barrel irkkupubin lisäksi Helsingin kentällä löytyy nykyään porttien 14 ja 15 väliltä ”60° Bar & Brewery”, joka siis sijaitsee SASin käyttämässä päädyssä 1 terminaalissa. Sillä on selvästi pienpanimopainotustakin valikoimassaan, oma nimikko-olut, tyylikäs baari, makeita hanoja kupariputkistoineen. Tosin nimestä huolimatta ainakaan myyntipisteen lähellä ei pystynyt tekemään havaintoja varsinaisista panimolaitteista.





Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top