Stadin panimot aikojen alusta

Kartalla

Kartalle on merkattu tunnetut helsinkiläiset panimot ensimmäisestä 1756 perustetusta oluttehtaasta, Stora Bryggerietistä, lähtien. Panimot on kartalla ryhmitelty perustamisvuotensa mukaan eri vuosisadoille. Joitain rajanvetoja ja valintoja on aineiston käsittelyssä tehty, niistä tarkemmin kappaleessa ”Aineiston taustoja ja rajauksia sen käsittelyssä”. Kartan saa koko ruudun tilaan vasemman reunan ikonista, jossa on neljä kulmiin osoittavaa nuolta.

Aikajanalla

Helsingin panimot vuodesta 1756. Kuvaa saa suuremmaksi klikkaamalla.

Stora Bryggerietin lopettamisen jälkeen teollisella panimorintamalla oli hiljaista kunnes 1800-luvun alkupuoliskolla alkoi herääminen. Panimomäärän kasvu kiihtyi saman vuosisadan loppupuoliskolla, kunnes taas hiipui 1900-luvun alun vaiheilla jo ennen kieltolain tuloa. Tuskin mikään kieltolain 1919-1932 aikana toimineista panimoista valmisti olutta vaan mietoja juomia.

Sinebrychoff erottuu muista omassa luokassaan panimohistoriansa pituudessa. Aineiston mukaan se yksin valmisti olutta Helsingin alueella yli 40 vuoden ajan 1950-luvulta lähtien. Yhtiön merkitys Helsingin elinkeinoelämälle ja koko teollisuudenhaaralle heijastuu panimoista saatavissa olevan tiedon määrään. Kirjoituksen koko lähdeluettelo on postauksen lopussa. Eri lähteissä tapahtumiin liitetyt vuosiluvut tai muut kirjaukset saattavat hieman poiketa toisistaan ja ainakin vanhempiin yksityiskohtiin voi liittyä epävarmuutta.

Vuonna 1995 purkautui Helsingissäkin patoja ja yhden vuoden aikana näki yht’äkkiä valon neljä uutta panimoa. Viimeisimmän noin kymmenen vuoden aikana on Helsingissä toimintansa aloittanut kahdeksan uutta panimoa.

Sinebrychoff – Stadin mahtipanimo

Sinebrychoffin suvulla ja panimolla on vaikuttava historia Helsingissä. Panimoyrityksen ikä lähestyy Suomen oloissa huimaa kahtasataa vuotta. Viaporista muuton jälkeen panimo toimi ensin nimellä Hietalahden panimo, sitten vuodesta 1888 AB P. Sinebrychoff ja vuosina 1955-1993 Oy Sinebrychoff Ab. Vuonna 1993 oluen valmistus siirtyi Helsingin rajojen ulkopuolelle.

Sinebrychoff on ainoa stadilainen panimo, joka säilyi itsenäisenä läpi olutkulttuurin ja -teollisuuden monipuolisuudelle tuhoisan aikakauden kieltolakia edeltäneistä vuosista EU:hun liittymiseen vuonna 1995. Kilpailu oluen myyntirintamalla on ainakin ajoittain ollut ankaraa, jopa oluen hintasodista on puhuttu. Helsingissä sellaista käytiin 1933, kun vastakkain olivat Sinebrychoff ja Mallasjuoma. Mainintoja juomamarkkinoiden hintasodasta löytyy jälleen 1978.

Yrityksen pitkän iän salaisuuksiin ovat epäilemättä kuuluneet oluen panotaidon lisäksi monipuoliset business-taidot. Vuosien saatossa se on ostanut monia kilpailijoitaan ja alkuvuosinaan se onnistui pitkään säilyttämään yksinoikeuden oluen valmistukseen Helsingissä. Viimeisen Sinebrychoffin, Paul nuoremman, kuoltua 1917 yhtiötä hallitsivat Hornborgit ja Aspelinit. Vuonna 1984 yhtiön osti Rettig, joka puolestaan myi sen Carlsbergille 1998.

Sinebrychoffin panimotoiminnan sijainteja Helsingin alueella. Osa kartalle merkityistä kohteista oli ollut itsenäisiä ennen päätymistään Sinebrychoffin omistukseen.

Vaiheita Helsingissä valokuvien rytmittämänä

n. 1798: Pjotr Sinebrychoff oli Kotkassa perustanut panimon todennäköisesti jo mainittuna vuonna sikäläisen varuskunnan kysyntään.

1809: Ruotsinsalmen rykmentti muutti Kotkasta Viaporiin. Pjotrin poika Nikolai seurasi muuttoa jossain vaiheessa ja alkoi panna ja myydä Viaporin panimossa tekemäänsä olutta sotilaille.

1812: Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki.

1819: Huolimatta oluen panosta jo Viaporissa Sinebrychoffin perustamisvuodeksi katsotaan 1819, jolloin Nikolai Sinebrychoff sai luvan hankkia ensimmäiset maa-alueet Hietalahdesta panimoa ja polttimoa varten. Aiemmin samana vuonna Sinebrychoff oli hankkinut huutokaupasta yksinoikeuden oluenpanoon ja myyntiin Helsingin alueella kymmeneksi vuodeksi.

Panimon perustamisen aikoihin Sinebrychoff myös osti tehtaan, jossa toimi toinen Helsingin viinanpolttimoista ja jossa Stora Bryggeriet oli aikanaan valmistanut olutta. Vuonna 1818 hän oli huutanut itselleen oikeuden viinanpolttoon viideksi vuodeksi, mitkä liiketoimet Nikolai aloitti ennen uuden panimon perustamista.

1820-luku: Yksinoikeuden saaminen oluenpanoon johti Vanhassakaupungissa toimineen Ferdinand Österbergin polttimo- ja panimolaitoksen ostamiseen 1820. Toimintaa jatkettiin siellä kunnes Hietalahden panimo valmistui 1820-luvun lopulla.

Vuonna 1822 Sinebrychoff onnistui saamaan myös paloviinamonopolin Helsinkiin kymmenen vuoden ajaksi. Tällä vuosikymmenellä polttimo työllisti keskimäärin 22 työntekijää ja oluen valmistus noin 10 henkilöä.

1830-luku: Nikolai Sinebrychoff  (1789-1848). Kuvalähde: Johan Erik Lindhin maalaus (Public domain), Wikimedia Commons.

1830: Yhtiön palveluksessa oli panimomestari, polttimomestari ja 36 muuta työntekijää.

1831: Sinebrychoffin yksinoikeutta oluenpanoon jatkettiin kymmenellä vuodella. Österberg Bryggerin jälkeen nähtävästi ensimmäinen kilpailija oluen valmistuksessa oli C.G. Langéenin portteri- ja etikkatehdas. Sen ensimmäinen olueksi nimetty juoma Jengerbier tuli markkinoille 1942. Langéen oli perustanut yrityksensä jo samana vuonna kun Sinebrychoff sai jatkon yksinoikeudelle oluen valmistukseen. Tuolloin sen ensimmäisiä tuotteita olivat portteri ja simat.

1840-luku: Oluen tuotantomäärä oli noin 190 000 litraa vuodessa. Vuonna 1854 tuotanto oli kasvanut 260 000 litraan. Se jakaantui jokseenkin puoliksi pinta- ja pohjahiivaoluiden kesken siten, että pintahiivaolutta kuitenkin tuotettiin enemmän. Tästä eteenpäin pintahiivaoluen valmistui tyrehtyi lähes täysin ja lakkasi kokonaan 1862 ilmeisesti kysynnän laskun vuoksi.

Vuonna 1885 tuotannon määrä oli vahvan kasvun vuosien jälkeen noin 3,8 miljoonaa litraa, ja huippunsa jo ohittanut tuotantomäärä 5,5 miljoonaa litraa vuonna 1899. Sotavuoden 1914 tuotanto oli supistunut 3,1 miljoonaan litraan. (Tuotantomäärälukuihin sisältyy jonkin verran ristiriitaisuutta eri kuvauksissa, kenties liittyen esimerkiksi siihen onko kyseessä lopultakin tuotanto- vai myyntimäärät. Nämä antanevat kuitenkin kuvaa ainakin suuruusluokista ja kehitystrendeistä.)

Portteripanimo oli toiminnassa ilmeisesti vuodesta 1847, kunnes portterin valmistus loppui 1882.

1848: Nikolain kuoleman jälkeen panimoliiketoimea lähti vetämään ensin hänen veljensä Ivan 1848-1852 ja sen jälkeen veli Paul 1852-1878, jonka alaisuudessa toiminta laajeni huomattavasti.

1853: Panimon uudistuksessa siirryttiin ns. baijerilaiseen menetelmään, jossa oluen käyttäminen tapahtui pohjahiivalla. Se oli laadukkaampi, mutkikkaampi ja enemmän aikaa vievä tapa kuin halvempi ruotsalainen pintahiivamenetelmä. Samana vuonna kori olutta maksoi 1 ruplan ja 30 kopeekkaa (nykyrahassa noin 26 euroa).

Tähän aikaan panimomestarina toimi baijerilainen Johan Kaspar Kröckel. Hänen vuosipalkkansa vuosikymmenen puolivälissä oli 700 ruplaa (nykyrahassa reilut 10 000 euroa). Vastaavasti tynnyrinsitojamestarin palkka oli huomattavasti suurempi, 1200 ruplaa (nykyrahassa noin 20 000 euroa).

Kymmenen Sinebrychoffin vuoden palveluksen jälkeen Kröckel perusti Södernäs Bryggerin (myöh. Sörnäs Bryggeri), joka tuli sittemmin Sinebrychoffin ostamaksi. Tämän jälkeen Kröckel perusti Talin alueelle J. K. Kröckel’s Bryggerin vuonna 1872.

Kröckelin seuraaja Siberychoffilla oli saksalainen Leonard Zorn. Paitsi avainhenkilöiden palkkauksessa kansainväliset vaikutukset näkyivät panimon toiminnassa myös raaka-aineiden ja tarvikkeiden hankinnassa, joita tuotiin Saksasta, Ruotsista ja Venäjältä. Niitä ei kovin hyvin ollut Suomesta saatavillakaan. Esimerkiksi humalaa tuli Nürnbergistä Hopf & Söhneltä, Friedman & Schiedelingiltä sekä Jos. M. Gütermannilta Bambergista.

1860-luku: Paul (1799 – 1883) ja Anna Sinebrychoff lapsineen. Vasemmalta Anna nuorempi, Anna o.s. Tichanoff, Paul nuorempi, Maria, Paul vanhempi ja Nicolas. Museovirasto – Musketti. Kuva: tuntematon. Julkaistu Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä.

Näihin aikoihin yritys työllisti jo yli 200 henkeä ja valmisti perinteistä ruotsalaistyyppistä pintahiivaolutta, böömiläisolutta (1861-1862), portteria sekä baijerilaista pohjahiivaolutta ja varasto-olutta. Näistä kaksi viimeistä oli ilmeisesti samaa juomaa. Vuosikymmenen lopun katovuosien vuoksi panimotuotteiden kysyntä ja tuotanto vähenivät teollisuudenalalla väliaikaisesti.

1875: Sinebrychoffin panimon rakennuksia, Bulevardi 40-42. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Gustaf Edvard Hultin.

Samana vuonna Paul ja Anna Sinebrychoff perustivat eläke- ja avustusrahaston työntekijöilleen. Myöhemmin testamentillaan Anna perusti vielä kaksi säätiötä, joiden oli määrä hyödyttää köyhien lasten koulutusta ja vanhuksia.

1876: Yleinen teollisuusnäyttely Kaivopuistossa ja Sinebrychoffin olutpaviljonki. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Charles Riis (?).

1878: Paul vanhemman kuoltua yrityksen johtoon tuli Nicolas Sinebrychoff vuoteen 1888 asti. Tästä jatkoi Paul Sinebrychoff nuorempi vuoteen 1917.

Kuluneella vuosikymmenellä raittiusaate oli alkanut voimistua poliittisissa piireissä. Vuonna 1879 elinkeinolaki toi rajoituksia toimialalle ja 1883 otettiin käyttöön mallasvero. 1890-luvulla kunnille ja kauppaloille tuli mahdolliseksi rajoittaa oluen myyntiä suoraan valmistajalta, mikä muodostuikin suuntaukseksi.

Raittiusviranomaisten 1899 suorittamissa olutanalyyseissä Sinebrychoffin oluiden vahvuuksiksi oli saatu vaalealle pilsnerille ja vaalealle varasto-oluelle molemmille 5,4 vol-%. Uusi mallasjuoma-asetus 1903 edelleen heikensi panimoteollisuuden asemaa. Lopulta Suomessa hyväksyttiin kieltolaki 1909, joka astui voimaan 1919. Sinebrychoff reagoi suuntaukseen perustamalla uuden tuotantohaaran miedoille mallasjuomille eivätkä panimot muita alkoholijuomia saaneetkaan enää kieltolain aikana valmistaa.

1880: Panimorakennuksia, Bulevardi 38-42. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: tuntematon.

1885: Oma sairaala avautui Sinebrychoffin työntekijöille ja muillekin yli kymmeneksi vuodeksi.

1890: Baijerilaistyylisen lager-oluen mainos oli käytössä 1890-1917. Helsingin kaupunginmuseo. Finna.fi -palvelussa Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä. 1890-luvulla yhtiö valmisti ainakin myös tummaa Erlanger-olutta.

1893: Miehiä pyörineen Sinebrychoffin puistossa. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Charles Riis (?). Nikolai oli perustanut 1836 panimon ja asuintalon lähistölle puutarhan, josta Paul vanhempi teki julkisen puiston. Helsingin kaupunki osti puiston vuonna 1965.

1894: Sinebrychoff hankki haltuunsa Nya Aktie-Bryggerin, joka oli toiminnassa vuoteen 1910.

1900-luvun alku: Kahdessa kuvassa ajureita hevosajoneuvoineen panimon pihalla, Bulevardi 42. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: tuntematon. Koffin hevoset löytyvät yhä edelleen Bulevardin talleilta.

1907: P. Sinebrychoff, Bulevardi 38-42. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: tuntematon.

1909: Paul Sinebrychoff nuorempi (1859-1917) ja hänen vaimonsa näyttelijä Fanny o.s. Grahn, jotka tulivat tunnetuiksi myös taiteen keräilijöinä. Museovirasto – Musketti. Kuva: tuntematon. Finna.fi -palvelussa Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä.

1909: Albertinkatu 22, 24, 26 ja Sinebrychoffin panimo, Albertinkatu 28. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Signe Brander.

1910: Pullotusosaston henkilökunta, kuvassa 42 työntekijää. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Rafael Roos.

Samana vuonna  Sörnäs Aktiebryggerin (per. 1864) osakekanta siirtyi Ab P. Sinebrychoffille. Tuon sivupanimon toiminta päättyi vuonna 1918.

1914: Panimorakennuksia, Bulevardi 42 – Hietalahdenranta 7. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Eric Sundström.

1919: Sinebrychoffin oluttynnyri hevoskärryissä. Kuva on käännetty peilikuvakseen. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Ivan Timiriasew.

1919-1932: Kieltolaki oli virallisesti voimassa, minkä jälkeen alkoi Alkon monopoli.

 

1930-luku: Olutpulloja: Varasto-olut ja Presidentti pilsner. Varasto-oluen tuottoja ohjattiin osin Olympiastadionin rakentamiseen. Helsingin kaupunginmuseo. Finna.fi -palvelussa Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä.

1932: Sinebrychoff osti Hugo Bastmans Ångbryggeri Ab:n (myöh. Oy H. Bastmanin Olut- ja Virvoketehdas) ja myi sen 1952.

1939: Sinebrychoffin vuosimyynti ylitti ensi kertaa 10 miljoonaa litraa. Sen tuotanto vastasi kolmannesta koko Suomen oluttuotannosta.

1940-luku: Voima-olut -pullo. Helsingin kaupunginmuseo. Finna.fi -palvelussa Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä.

1945: Sinebrychoff tuli Panimoteollisuusliiton (myöh. Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliitto) jäseneksi vuoteen 1962 asti, ja uudelleen vuodesta 1972 alkaen.

1950-luku: Olut oli kaupunkilaisten juoma. Kolmannes Suomessa valmistetusta oluesta kulutettiin Helsingissä. Samalla aikakaudella Sinebrychoff oli lähes ainoa panimo kaupungissa. Kun Helsingin kulutukseen lisättiin Turku, Tampere ja Lahti, saatiin kokoon puolet koko maan kulutuksesta vaikka mainituissa kaupungeissa asui vain 15% väestöstä.

1955: Sinebrychoff aloitti virvoitusjuomien tuotannon.

1956: Sinebrychoffilla oli ollut oma laboratorio jo kauan ja laadun parantamiseen liittyvää keskustelua oli teollisuudenalallakin käyty pitkään. Vuonna 1956 Sinebrychoff vuokrasi tilat Oy Panimolaboratoriolle, jonka osakkaiksi oli ilmoittautunut 20 panimoa. Panimolaboratoriolla oli käytössään oma koepanimo ja mallastamo. Tutkimusta tekevä Panimolaboratorio siirtyi Otaniemeen VTT:n yhteyteen vuonna 1967.

1957: Jokseenkin nykymuotoisen portterin valmistus alkoi. Sille tuli 60 vuotta täyteen 2017, mikä on pintahiivaoluelle erityisen kunnioitettava saavutus suomalaisissa yhteyksissä.

1958:  Vuonna 1865 rakennettu kahdeksankulmainen torni Sinebrychoffin puiston alueella. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Constantin Grünberg.

1959: Sinebrychoffin kuorma-auto ja sen kyljessä jo 1892 rekisteröity tavaramerkki ”Sff”, joka on irrotettu omaksi kuvakseen. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Foto Roos.

1959: Bulevardi 38-40 Oy Sinebrychoff Ab:n omistuksessa. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Constantin Grünberg.

1960: Tehdastiloja työläisineen. Näistä vuosista lähtien yhtiö on suoraan työllistänyt tuhatkunta henkeä. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: tuntematon.

1960: Oy Sinebrychoff Ab panimo. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Constantin Grünberg.

1963: Tähän vuoteen asti Sinebrychoff oli puhtaasti stadilaispanimo. Sen jälkeen oluen myyntipiirirajoja höllennettiin.

1964: Tiilirakennus mäen päällä Sinebrychoffin puistossa. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Constantin Grünberg.

1969: Sinebrychoff täytti 150 vuotta, josta kertoo Koffin lyhytelokuva ”Kypsässä iässä.”

Keskioluen vapautumisen aikoihin Alkossa oli myynnissä Sinebrychoffin tuotteista III veroluokassa KOFF 3 ja KOFF Wienerolut, sekä IV veroluokassa KOFF A ja KOFF portteri. Kymmenen vuoden kuluttua Sinebrychoffin valmistama olutvalikoima oli seuraava: Koff A IV, Karhu IV A, Karhu Extra IV B, Koff Porter, Koff 3, Viapori III, Karhu III, Carlsberg Hof, Koff I, Viapori I ja Karhu I.

Menneinä vuosina suomalaisen alkoholipolitiikan omituisuuksiin on kuulunut oluiden saaminen Alkon myyntiin ja niiden hinnoittelu. Strömberg et al (1989) valaisevat tätä mekanismia: ”Panimot Suomessa tekevät oluensa valtion alkoholimonopolin Alkon lukuun. Tämä tarkoittaa sitä, että panimot eivät itse omista panemaansa olutta, vaan se on Alkon omaisuutta. Tästä omaisuudesta Alko maksaa tietyn hinnan valmistuskorvauksena panimoille. Korvaus puolestaan määritellään eräänlaisen keskihintajärjestelmän perusteella siten, että kaikkien panimoiden tuotantokustannukset lasketaan keskiarvoksi, jonka mukaan Alko maksaa kaikille panimoille saman korvauksen. Jos joku panimo pystyy panemaan oluensa tätä keskiarvohintaa halvemmalla, niin vastaavasti sen voittokin paranee – yli keskiarvon panevalla panimolla taas menee heikommin.”

Kuvattu toimintamalli ajaa yrityksen ainoastaan minimoimaan valmistuskustannuksiaan. Eipä ihme, että oluttarjonta ei tällaisessa ympäristössä ole voinut kehittyä. Mikä vieläpä oli hyvin pitkään suljettu myyntialueisiin, näin estäen kilpailevien tuotteiden saatavuutta.

1970: Näkymä Hietalahdenaltaan itälaidalta Hietalahdentorin suuntaan. Oikealla näkyy Oy Sinebrychoff Ab:n tehdas. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Eeva Rista.

Samana vuonna oli valmistunut uusi keittämö sekä neljä suurta pystysäiliötä, jotka kasvattivat käymis- ja varastointitilojen määrää miljoonalla litralla. Yhden käymistankin tilavuus oli 53 000 litraa. Edellisenä vuonna oli valmistunut massiivinen 1,3 miljoonan kilon vetoinen mallassiilo, joka näkyy kuvan oikeassa reunassa.

1970: Ilmakuva Sirpalesaaren länsipuolelta luoteeseen Eiranrannan suuntaan. Etualalla teollisuusrakennuksia, taaempana Sinebrychoffin puisto ja panimo. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Simo Rista.

1970: Näkymä Hietalahdentorin lounaiskulmasta etelään. Vasemmalla panimon kulma Bulevardin ja Hietalahdenrannan risteyksessä. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Eeva Rista.

1970: Ford Trader kuorma-auto, jonka lavalla on pienempi museokuorma-auto tehtaan pihalla. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Simo Rista.

1974: Mallaskatu 2. As. Oy Hietalahden Puistikon vastavalmistunut 6-kerroksinen betonielementtitalo Mallaskadulla. Näkymä Sinebrychoffin puistosta lounaaseen Hietalahdenrannan suuntaan. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Simo Rista.

1975: Sinebrychoffin tehdas Bulevardin kulmassa. Näkymä Hietalahdenranta 13:n edustalta koilliseen. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Eeva Rista.

1981: Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40. Kellarin näyttelytila. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Volker von Bonin.

Paul nuorempi oli koonnut yhdessä vaimonsa Fannyn kanssa mittavan taidekokoelman, mikä oli lahjoitettu 1921 Suomen valtiolle ja edelleen Suomen Taiteilijayhdistykselle.

1993: Sinebrychoff muutti Keravalle uusiin tuotantotiloihin. Postaus sinne kohdistuneesta panimovierailusta.

Tuotantotoimintaa Helsingin ulkopuolella oli jo aiemmin ollut Porin oluttehtaan oston (1972), Espoo Kivenlahden suuren jakeluvaraston rakentamisen (1973) ja tamperelaisen Pyynikin oston (1985) jälkeen. Toiminta laajeni muutenkin 1990-luvulla Pietarin ja Tallinnan myyntikonttorien perustamisella, venäläisen Vena-panimon pääomistajana 1994-2001 ja ruotsalaisen Falcon-panimon omistuksilla.

1995: Suomi liittyi EU:n jäseneksi, uusi alkoholilaki tuli voimaan ja samalla vanha Alkon lupa- ja valvonta-järjestelmä poistui.

1998: Jacob Christian Jacobsenin (1811-1887) vuonna 1847 perustamasta tanskalaisesta Carlsbergista tuli Sinebrychoffin pääomistaja. Vähemmistöosakkaaksi se oli tullut jo vuonna 1972.

 

Muita panimoita vanhoissa valokuvissa

Nya Aktie-Bryggeriet, 1855-1910

Panimon sijainti kartalla.

1913: Nya Aktie-Bryggerietin panimo osoitteessa Vladimirinkatu (nyk. Kalevankatu) 37-43 ja Albertinkatu 40. Kuva on käännetty peilikuvakseen. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Signe Brander.

Nya Aktie-Bryggeriet perustettiin 1883 jatkamaan kaupatun J.H. Brummer & Co olut- ja portteripanimon toimintaa. J.H. Brummer jatkoi omistajana uudessakin yhtiössä. Panimo siirtyi Sinebrychoffin omistukseen 1894 ja lopetettiin 1910.

Panimon oluttyyleihin on kuulunut ainakin baijerilainen, pils ja tumma culmbacher. Lisää tietoa netissä beerfinland.com -sivustolla.

Sörnäs Aktiebryggeri, 1864-1918

Panimon sijainti kartalla.

n. 1900: Sörnäs Aktiebryggerin pilsnerpullo. Etiketti kehottaa tarjoilemaan oluen 8-10 asteen lämpötilassa. Helsingin kaupunginmuseo. Finna.fi -palvelussa Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä.

Sörnäs Aktiebryggerin edeltäjä oli J.K. Kröckelin ja E.A. Strömbergin 1864 perustama Södernäs ölbryggeri. Omistussuhteiden muuttuessa nimikin muuttui ensin 1867 muotoon Södernäs ölbryggeri J.K. Kröckel, ja 1872 nimelle Sörnäs Aktiebryggeri. Vuonna 1910 panimo siirtyi kokonaisuudessaan Paul Sinebrychoffille ja se toimi vielä vuoteen 1918.

Vuoden 1866 Helsingin osoitekalenterissa oli mainos, joka listasi tuotteiksi bockin, lagerin, baijerilaisen, ruotsalaisen ja Waldschlöschen-oluen. Panimon oluttyyleihin on kuulunut ainakin myös brown stout, böömiläinen pöytäolut (böhmisk taffel öl), pilsner, culmbacher, münchener, portteri, mietoja ja alkoholittomia mallasjuomia. Alkoholittomiin juomiin kuului erityisesti mum, josta oluttyylinä kerrotaan enemmän toisessa postauksessa. Lisää tietoa panimosta netissä beerfinland.com -sivustolla.

J. K. Kröckel’s Bryggeri, 1872-1921

Panimon sijainti kartalla.

1913: Ajuri J.K. Kröckel Bryggerin kärryjen kanssa Pohjoisesplanadilla Suomi-viikon tapahtumassa (Finska veckan). Ajuri on irrotettu omaksi kuvakseen alkuperäisestä kuvasta. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: tuntematon.

Ennen omaa nimeään kantavaa panimoa Johan Kaspar Kröckel  oli ollut Sinebrychoffilla panimomestarina (ks. 1853: Sinebrychoff) sekä omassa Södernäs Bryggerissään.

Kröckel vuokrasi osan Talin kartanon alueesta, viljelysmaata ja aloitti panimotoiminnan. Panimoon on viitattu myös nimillä Tali ölbryggeri ja Muncknäs bryggeri. Vuonna 1889 Kröckel myi panimon Blöcker-nimisille vävylleen ja tyttärelleen. Panimon nimi säilyi entisellään. Yhtiön rinnalla löytyy viittauksia myös nimellä I.K. Kröckel’s Läskedrycksfabrik, minkä nimen tytär Anna Blöcker rekisteröi 1897.

Panimon oluttyyleihin on kuulunut ainakin bock, münchener, märzen, culmbacher, pilsner, portteri, jouluolut ja mietoja mallasjuomia. Lisää tietoa Kröckelin panimoiden historiasta löytyy netissä beerfinland.com -sivustolla.

H. Bastman, 1894 – 1953

Panimon sijainti kartalla.

H. Bastman jatkoi 1894 perustetun Norra Bryggerietin toimintaa vuonna 1902 nimellä Norra Bryggeriet Hugo Bastman ja 1903 nimellä Hugo Bastmans Ångbryggeri. Bastmanilla oli panimo myös Hämeenlinnassa jo vuodesta 1886 vuoteen 1903. Bastmanin kuoltua 1910 toiminta Helsingissä jatkui kuolinpesän toimesta.

Vuonna 1932 Sinebrychoff osti panimon ja 1935 sen nimeksi tuli H. Bastmanin Olut- ja Virvoketehdas. Panimo edelleen myytiin Maanviljelijäin Maitokeskukselle 1952 ja seuraavana vuonna sen toiminta lakkasi.

1919: Bastmanin olutpanimon työntekijät ryhmäkuvassa. 24 aikuista, 3 lasta ja panokoira. Tynnyrin päällä ja sivuilla olevat työntekijät on irrotettu omaksi kuvakseen. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Eric Sundstöm.

1933: Hugo Bastman Oy:n kuorma-auto, Hämeentie, Toukola. Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuva: Olof Sundström.

Bastmanin kaljapullo, verovapaa tuote. Helsingin kaupunginmuseo. Finna.fi -palvelussa Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä.

Panimon oluttyyleihin on kuulunut ainakin varasto-olut (lager öl), pilsneriä, portteria ja mietoa mallasjuomaa. Lisää tietoa netissä beerfinland.com -sivustolla.

Aineiston taustoja ja rajauksia sen käsittelyssä

Idea ja innoitus postaukseen syntyi alunperin useammalta kulmalta. Nimenomaan Stadiin keskittyvää ja rajautuvaa panimotietoa ei ole kohdalle sattunut eikä etenkään ole ollut käsitystä entisaikojen panimotoiminnan alueellisesta jakautumisesta siellä. Hienoa on ollut myös mahdollisuus vapaaseen käyttöön julkaistujen kuva-aineistojen hyödyntämiseen ja eri lähdeaineistojen yhdistelyyn.

Runsaasti tietoa Stadin panimoista läpi vuosien löytyy Bonsdorffilta (1997), beerfinland.comin sivuilta ja Sinebrychoffin historiakuvauksista, jotka ovat postauksen keskeisimmät lähteet kuvalähteiden ohella. Kahden ensin mainitun lähteen linjauksia on seurailtu panimoiden yhtenäiseksi katsotun toimintajakson pituudessa. Niiden välillä on jonkin verran eroa panimonimityksissä, -ryhmittelyissä tai joissakin yksityiskohdissa, mutta päälinjat ovat samat.

Valokuvat on suurimmalta osin Helsingin kaupunginmuseon vapaaseen käyttöön julkaisemista kuvista ja niiden metatiedoista. Myös muu postauksen valokuva-aineisto perustuu vapaan käyttöoikeuden lisensseihin.

Sekä aikajana- että karttaesitys perustuvat samaan pohja-aineistoon. Mukana siinä on Helsingin kaupungin tai Helsingin pitäjän alueella toimineet ja olutta valmistaneet panimot. Rajaus oluen valmistuksesta jättää ulkopuolelleen esimerkiksi Hartwallin, jolla on ollut oluen pullotustoimintaa Helsingissä.

Mietoja mallasjuomia valmistaneita vanhoja kaljapanimoita ei listauksissa ole varsinaisesti mukana. Vanhempien dokumenttien termein mukana olennaisesti ovat olut- sekä portteripanimot.

Mappaus on tehty kulloisenkin panimon sijainnin mukaan, joten samalla yrityksellä voi olla useampia pisteitä kartalla (esim. Töölön panimo, Stadin panimo). Toisaalta samassa osoitteessa on voinut aikojen saatossa toimia useampia panimoita ja yrittäjiä (erityisesti Mannerheimintie 56).

Jotkut mukana olevat panimot ovat voineet jatkaa tai laajentaa toimintaansa Helsingin ulkopuolella (Sinebrychoff, Suomenlinnan panimo, Simapaja), tai myydä nimensä käyttöoikeuden muualla toimivalle panimolle (Olvi). Vanhoissa viittauksissa esiintyy joitakin panimoita, joiden toimintatiedot ovat muita hatarampia eikä niitä ole tietojen vajavaisuuden vuoksi otettu mukaan (Kammio Ölbryggeri 1863-1872, C. Levin 1859-n. 1873).

Panoporvareita tai oluen tilatuotantoa ei ole mukana aineistossa. Stora Bryggerietin perustamisen aikaan 1756 panoporvareita oli ollut Helsingissä 39 kappaletta. Vuoden 1776 asetuksella oluenpano oli rinnastettu tavallisiin taloustoimiin. Olutta sai valmistaa omaan käyttöön, mutta myyntiä varten oluenpano oli tehtävä kaupungissa panimotaloissa, joita oli ollut jo selvästi aiemmin. Vuoden 1842 asetuksella tilalliset olivat saaneet ostaa ja myydä naapureiltaan, sekä lähettää kaupunkeihin myytäväksi myös kotivalmisteisia mallasjuomia. Niemen (1952) mukaan Helsingissä oli esimerkiksi 1840-luvulla ”suuremman valmistuksen ohessa pienempiä oluenvalmistajia, koska siellä oli lähes 30 porvaria, jotka maksoivat veroa oluenpanosta.” Näiden lukumäärä kuitenkin nopeasti aleni vielä samalla vuosikymmenellä. Kotipanijoiksi on Suomessa tunnistettu yksityisiä oluen valmistajia jo kauan sitten. Panoporvarit ja jotkin tilalliset olivat oman aikansa pienpanimoita.

Tämän vuosituhannen panimoiden listaamisessa on ainakin aluksi raja vedetty sellaisiin toimijoihin, joilla on omat alkoholinvalmistusluvat. Muitakin toimijoita on runsaasti, varsinkin kiertolaispanimoita, erilaisia harrastajaryhmittymiä ja kotipanijoita, jotka ovat kaikki tärkeitä osia olutkulttuurissa ja toimialalla.

Lähdemateriaali

Postauksessa hyödynnetyt lähteet:

• beerfinland.com
• Bonsdorff, Seppo, 1997: Suomen Panimot 1756-1996. Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliitto ry.
• Finna.fi. Kuvakohtaiset käyttöehdot on mainittu kuvan yhteydessä.
• fi.wikipedia.org. Kuvakohtaiset käyttöehdot on mainittu kuvan yhteydessä.
• Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi. Kuvan yhteydessä on maininta ”Helsingin kaupunginmuseo – helsinkikuvia.fi”. Kuvat on lisensoitu Creative Commons CC BY 4.0 -lisenssillä.
• Mårtensson, Gunnar, 1969: Sinebrychoffin panimo 1819-1969. Käännös: Mikko Kilpi. Oy Tilgmann Ab.
• Niemi, Jalmari, 1952: Suomen panimoteollisuuden vaiheita. Panimoteollisuusyhdistys ry.
• Niutanen, Terttu, 2014: Sinebrychoffit – Osa suomalaista teollisuus- ja kulttuurihistoriaa. Uusintapainos. Sinebrychoff.
• Roos, Ulf, 1979: Oy Sinebrychoff Ab 1969-1979.
• Strömberg, Jari, Marja Syvänen ja Sinebrychoff, 1989: KOFF 1819-1989 – Suomalainen olutkirja. Tietosanoma Oy.
• Suomen Pankin Rahamuseo: Rahanarvolaskuri, apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN.
• Tikkanen, Unto, 1999: Suomalaisen olutkirja. Tammi.
• Turunen, Matti, 2002: Jos täytätte mun lasini – Suomalaisen panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vuosisata. Panimo- ja Virvoitusjuomateollisuusliitto ry.