Tee-se-itse: Säilytyslaatikko jäähdytinhanalle
Sisällys
Hanaboxi puuttuu – Let’s fix it!
Jäähdytinhana on tärkeä väline kegitetyn oluen tarjoilussa. Kyseisen hanalaitteen paino on noin 30 kg, minkä takia sitä on jo hankalahko kuljettaa. Se on enemmän raahattava kuin vaivatta kannettava ja kolhujakin tulee helposti. Eipä sitä tietenkään halua vaurioittaa. Laitetaan pyörät alle ja suojakuori päälle. Varmistetaan samalla, että laatikosta saa hyvän otteen nostoja varten. On myös kivempi varastoida hana boksissa ja mahduttaa tykötarpeet samaan laatikkoon.
Aiemmin oli pahvilaatikko käytössä joo, mutta kauanko sellainen voi kestää. Koska ei ollut tietoa mistä juuri mittoihin sopiva kova säilytyslaatikko olisi löytynyt, niin kutkuttava näpräysprojekti oli odottamassa.
Etukäteen oli lähinnä mietitty mitä tarvikkeita tarvittaisiin. Tarkkoja suunnitelmia tai työkalulistaa ei ollut. Homma täsmentyi työn edetessä ja jokunen juttu tuli samalla opittua, josko vielä joskus täytyy vastaavaan savottaan palata.
Kuva potilaasta. Se kaipaa suojaa elämäänsä.
Rosterikuorikaan ei suojaa kaikelta. Kupruja on jo päässyt tulemaan, mutta puhtaasti soiva peli tämä silti on.
Suunnitteluolut työn alkaessa.
Tarvikkeet
Vaneri tuli ostettua K-Raudasta, mallia ”koivu prof 6,5x810x1220”. Näitä oli kaksi levyä, yksi ei olisi riittänyt ja kahdesta sitten jäi reilusti yli. Ostosten hintana 44,10 eur.
Käytön ja pesujen jälkeen hana helposti tiputtaa pisaroita hanoista, kun sitä kuitenkin päätyy nostellessa kallistelemaankin. Niinpä lopullisessa käytössä varmaan vuorataan laatikon sisäpuoli Ikea-kassilla tai muuta vastaavaa, jottei pohjavaneri lähtisi kupruilemaan. Seuraavan kerran saa tarkoitukseen ostaa mielummin filmivaneria (esimerkiksi tällaista) mikä kestää paljon paremmin roiskeita, joita hanan kanssa vähemmän tai enemmän syntyy. Voi jälkiviisastella materiaalin valinnalla, mutta eiköhän tällä pärjätä ja sitä nyt sattui sillä kertaa helposti löytymään.
Laatikon kokoamisessa otettiin avuksi jalkalistaa (kuvassa yllä) omista ylijäämävarastoista, viitisen metriä kaikkiaan (noin 30x12mm). Näinpä tämän projektin hintaa se ei kasvattanut, toki joku muukin lista olisi sopinut ihan hyvin. Puuosiin tarvittiin lisäksi noin 30cm pituinen pala 45x45mm rimaa, mikä sekin löytyi samasta lautapinosta.
Kiinnityksiin pussillinen 20mm puuruuveja irtotavarana Hong Kongista. Juuri näillä on osansa ulkonäködesignissä. Muutamaa muutakin ruuvityyppiä tuli käytettyä vetimien, salpojen, kalustepyörien ym. kiinnittämiseen. Osa niistä tuli valmiiksi ko. tarvikkeiden mukana.
Saranat (2 kpl) K-Raudasta, pussin hinta vitosen luokkaa. Jousisalvat löytyivät Aliexpressistä, neljän kappaleen pakkaus maksoi euron-pari.
Huonekalukulmat mukana tulleine ruuveineen Aliexpressistä. Hinta 12 kappaleen pakkaukselle alle vitosen.
Kalustepyörät Hong Kongista, hinta noin 9 euroa. Nämä olisi saaneet olla vähän isommatkin. Vanhalla rosoasfaltilla boksia työntäessä tärinä on melkoinen.
Vetimet K-Raudasta, hinta noin 6 euroa kappale.
Motonetistä spray-maalit 3 purkkia sekä maalarinteippi yhteensä noin 16 euroa. Maalaamista varten tarraleikkurin materiaalit noin 4 euroa (ei kuvassa).
Hankinnoille voi edeltä laskea kokonaishinnaksi noin 100 eur.
Työkalut
Seuraavassa kuvat jokseenkin siinä järjestyksessä kuin kaluja tarvittiin. Myöskin seuraaville oli käyttöä vaikkei niitä kuvissa ihan heti näykään: ruuvimeisseli ja kärkiä (torx, ristipää), rautasaha, tongit. Isoksi avuksi oli ruuvipenkki ja työtasot.
![]() Rullamitta |
![]() Suorakulma, timpurin kynä ja pitkä viivain (jalkalistaa) |
![]() Katkaisusirkkeli liukukiskolla |
![]() Käsisirkkeli |
![]() Puuviila ja hiekkapaperia |
![]() Puristimet |
![]() Ruuvinväännin |
![]() Metalliviila |
Työn kulkua
Alkuun mittojen kertaus sopivien vaneripalojen leikkuuta valmistellessa. Mitat oli toki ensi kerran katsottu ennen vanerikauppaan menoa.
Mittojen ottamisen jälkeen tarvittiin arvio siitä montako senttiä reunoihin täytyy jättää tilaa saadakseen tykötarpeet mahtumaan. Lähinnä se, että kaasu- ja olutletkun saa sujautettua laatikkoon sekä ettei virtajohto taivu liian tiukalle mutkalle laatikossa. Lopullinen leveys tuli olemaan 31 cm, mitä voi verrata em. kuvan 22 cm leveyteen. Fiksatut mitat sitten piirrettiin vaneriin, isoista tahoista aloittaen.
Katkaisusirkkeli tekee siistiä jälkeä, mutta ko. vehkeen liukukisko ei riittänyt pitempien sivujen sahauksiin. Pistosaha voisi myös olla ok, mutta laite oli rikki eli ei apua siitä. Sen sijaan käsisirkkelillä sai ”hyvin” pitkätkin leikkaukset.
Isojen levyjen kiinnittäminen pikkuruiselle ”leikkuutasolle” on oma temppunsa. Kuvan kikkailulla auttavasti suoriuduttiin tästä.
Ikävä puoli käsisirkkelissä oli repivä leikkuujälki. Rouheammin repeytynyt puoli kannattaa muutenkin laittaa kohti laatikon sisusta.
Levyn reunus kaunistui ihan riittävästi, kun käsitteli pahimmat rosot hioen.
Tässä ollaan päästy mallaamaan leikattuja levyjä. Mitään ei ole vielä kiinnitetty toisiinsa.
Jalkalistoja leikattiin aika paljon. Niiden avulla vahvistettiin laatikon sisäkulmat, ja näin myös saatiin laatikon seinät, pohja ja kansi ruuvattua kiinni toisiinsa.
Vanerikappaleet ja jalkalistat kohdistettiin ensin puristimin ja sitten kiinnitettiin ruuveilla ulkopuolelta. Listan kiinnitys tehtiin aina niin, että sen kovera pinta osoitti poispäin levyn pinnasta, jottei keskikohdalta kiinnitettävä ruuvi halkaissut listaa. Sen se olisi helposti tehnyt varsinkin lähellä listan päätä.
Ensimmäisiä kappaleita ja niiden ruuvailuvaihetta.
Melko paljon ruuvinvääntöä kuului juttuun.
Seinäkehikko valmiina, seuraavaksi pohjan leikkuun kimppuun.
Siinä ei mittaa tarvittu, että sai pohjakappaleen muodon kiinni.
Tai listojen pituuden.
Ruuvien välisiä etäisyyksiä voi hiukan sovitella taas mittailemalla.
Tuloksena on vahvan näköinen ”niittidesign”.
Ruuvien kärjet tuli aivan aavistuksen läpi. Ne tasoitettiin viilalla.
Huonekalukulmat menee kosmetiikan piikkiin, mutta jotenkin ne vaan kuuluu asiaan.
Huonekalupyörät tuli pohjassa vain toiseen päähän. Toiseenkin päähän tarvittiin jotain koroketta, jotta loota pysyy vaaterissa. 45x45mm palikasta leikattiin kuvan näköinen, hiukan kaventamalla kevennetty pulikka pohjaan kiinnitettäväksi.
Korokepulikka kiinnitettin pohjan sisäpuolelta 40mm puuruuveilla.
Pyörien kiinnitystä varten piti laittaa pohjaan ekstralista ruuvien vastakappaleeksi.
Tämän näköistä tässä vaiheessa.
Kuvassa kansilevy ja siihen kiinnitettävät saranat ja jousisalvat.
Saranoiden ja salpojen mallaamista.
Saranaruuvit tulivat rajusti läpi kansilevystä, kun ruuvivalikoimaa ei ollut ihan optimaalisesti käytettävissä.
Sama kannen ulkopuolelta nähtynä.
Eipä haittaa, katkaistaan ja tasoitetaan liiat pois.
Sitten jo vetimetkin ovat paikallaan molemmin puolin. Niitäkin varten laitettiin tukevoittava sisäpuolinen lista vastakappaleeksi.
Melkein valmista – vain viimeistelyt uupuu
Laatikko olisi jo käyttökunnossa, mutta näprätään vielä hiukan.
Pintakoristelut
Kaupunkiverstaalla Helsingissä saa käyttää tarraleikkuria ohjelmistoineen maksutta. Tästä lähtee logo leikurille ja tuloksena on tarra-arkki, jota voi käyttää sabluunana logon maalauksessa.
Tarralogoa teipattuna laatikon kylkeen.
Sitten spreijataan. Maltti on valttia ääriviivojen tiiviyden varmistamisessa (tarra ei hirmu hyvin tartu vaneripintaan) sekä siinä, että ruiskuttaa useamman ohuen kerroksen aina antaen sen kuivua. Mitä pienempiä maalattavat yksityiskohdat ovat, sitä tärkeämpää on kärsivällisyys.
Valmista on.