Blogi

Tarkkaile, pyöräytä lasia, nuuhkaise, maista! Olutarviointien blogautusperiaatteita

CraftbeerfieJo tovin aikaa erilaisia olueen ja sen maisteluun liittyviä postauksia on näiltä näppäimiltä singahtanut. Näköjään noin neljän vuoden ajan. On hyvinkin aika hieman avautua arviointeihin liittyvistä periaatteista ja filosofioista niiden ympärillä.

Kirjoittelun taustalla on ollut into käsityöoluisiin ja mielenkiinto toimialan kehitykseen. Alkuvuosien kapinamieliala mainstream-lageria vastaan on kai hellittänyt, vaikkei tuon genren bisset omaan makuun istu edelleenkään.

Oluthavainnontekijä – kaikki aistit mukaan

Olutta tuopissa tai pienemmässä lasissa. Ei suoraan pullosta eikä pikkuruisesta tölkin reiästä. Siitä se lähtee. Kaikkein mieluiten lasituopista sen takia, että olut saa tilaisuuden näyttää visuaalista puoltaan ja pääsee paremmin käyttämään kaikkia aisteja. No ainakin melkein kaikkia: näköö, hajuu, makuu, tuntoo. Siitä kuuluisasta kuudennesta aistista ei tiedä varmaksi sanoa.

Miltä olut näyttää? Millainen väri ja onko kirkasta vai sameaa? Entäs vaahdon muodostus? Kestääkö se ja millainen on olemus: isoa kuplaa vai tiivistä kermaa, saako rakenneltua vaahtotornia, jättääkö hävitessään pitsiä?

Mitä löytyy tuoksusta? Miten käyttäytyvät mallas ja humala aromien puolesta? Päätyykö nenään havaintoja ehkä hedelmistä, marjoista, mausteista tai yrteistä? Ei kai laatuongemista vihjaavia sivusävyjä sentään? Mikäs piru se retronasaali tekniikka taas olikaan?

Jatkuuko tuoksumaisema makuun? Karakterisoiko jompikumpi juuri tuoksusta tai mausta tätä olutta toistaan enemmän? Joskus tuoksu lupaa enemmän kuin maku antaa, tai toisinpäin. Ovatko ne keskenään synkassa?

Miltä bisse sitten nimenomaan maistuu? Paljon samoja juttuja saa pohtia kuin tuoksunkin kanssa. Ja lisäksi maun tasapainoisuutta sekä humaloinnin voimaa ja jakaumaa flavoroinnin ja katkeroinnin suhteen. Dominoiko ylipäänsä joku piirre? Ei sen tarvitse lähtökohtaisesti tasapainoista olla. Melkein mielummin se saa näyttää luonnettaan, vaikka monet tuntuvat mieltyneen juuri ”tasapainoiseen olueen”. Onko olut tasapainoinen silloinkin, jos siinä ei ole oikein mitään? Entäs jälkimaku? Tai se ns. juotavuus vs luonteikkuus vs erikoisuuden tavoittelu?

Aisteista käytetään tuntoa, kun arvioidaan oluen runkoa. Se kertoo juoman suutuntumasta, sen tiheydestä ja suunpeittävyydestä. Onkohan oluessa enemmälti tunnelmaa käymättömistä sokereista? Tuntoaisti myös kertoo hiilihappotasosta ja alkoholin tuomasta lämmöstä.

Kaikkiakin samoja juttuja voi tarkkailla hiukan eri lämpötiloissa. Mitä tapahtuu tuoksulle ja maulle kylmänä tai lasissa lämmenneenä? Vaahdon muotoihin lämpötilalla on joskus todella omituisia vaikutuksia. Entäpä sitten makukaaren kehitys oluen ensinnä tuoreesta kypsyessä ja myöhemmin vuosikausiakin ikääntyessä. Jälkimmäinen pätee toki vain tiettyjen tyylien osalta. Sepä onkin erityisen kiintoisa puoli asiaa, kun pääsee maistamaan samaa erää vertikaaliseen tapaan. Tai saman oluen eri ikäisiä eriä.

Brewniverse

Vaikuttamassa on muutakin kuin aistihavaintoja

Ennakkomielikuvat ja -mielipiteet

Ennakkokäsityksillä on merkitystä. Maistohetkeen saattavat vaikuttaa omat aiemmat (maku)muistikuvat, oluesta luetut arviot ja muut tarinat, suositukset ja puskaradio, some, mainonta ja brändi, oluen maine, panimon koko, maine ja omistus (varsinkin ”jätti vs craft”, ”paikallinen vs monikansallinen”) ja tuotteen nimi.

Itse asiassa ostopäätökseen usein vaikuttaa ratkaisevasti vain mielikuva tuotteesta. Yksin pakkauksen ulkoasulla voi olla hämmästyttävän suuri merkitys valintaan silloin, kun tuote on muuten tuntematon. Panimon ja jälleenmyyjän kannalta oluen valinnalla on väliä, oluen maun arviointivaiheessa taas ei. Jos toki fiilistelyn ja oluen tarinan kautta blogijuttua tulee helposti jatkettua.

Pakkausta voi vielä maiston hetkellä ihailla ja ihmetellä. Mitä ei kyllä useinkaan tule perusteellisemmin tehtyä, mutta silti voi. Jonkinlainen pikasilmäys toki tulee luotua. Pidemmän kaavan kautta ajatuksia kohdentuu siihen, millainen onkaan pakkaustyyppi? Millainen etiketti on kooltaan, muodoltaan, graafiselta ilmeeltään ynnä muuta siitä löytyvää? Onko pakkauksessa jotain spessumpaa? Millainen on korkki tyypiltään, niitä kun on moniakin, entäs grafiikaltaan? Joskus jopa näkee kapsyyleitä tai sinettejä. Pullon koko ja muoto sitten? Onko sen pintakuviointia personoitu? Tölkkiä paljon nykyään puffataan pakkausmuotona, mutta sen kanssa jännät detaljit ei ollenkaan samassa määrin onnistu.

Ennakkomielipiteiden vaikutuksen minimoimiseksi vältän muiden blogaajien kirjoituksia tai reittausten lukemista samasta aiheesta, etukäteen ainakaan. Valmistajien tuottaminen markkinointitekstien lukemista ei samalla tavalla tarvitse vältellä, koska niiden sisältö on joka tapauksessa samantekevää arvion kannalta. Sen sijaan olueen liitetyn tarinan muodossa ne usein ovat kiinnostavia ja viihdyttäviä.

Faktat oluesta

Muiden mielipiteitä tulee kaihdettua, mutta muutamat olueen liittyvät faktat sen sijaan haluaa tietää. Varsinkin etiketin sisältö on tärkeä siinä, koska yleensä sen kauempaa ei jaksa lähteä asioita jahtaamaan. Usein se ilmentää mitä oluttyyliä olisi panimon mielestä tulossa ja jota vastaan heijastella maistamista. Se myös kertoo Valviran määrittelemät vähimmäistiedot tuotteesta, erityisesti sen miten vahvaa olut on, jonkinlaisen indikaation erän iästä ja toisinaan se paljastaa yksityiskohtia siitä millaisia raaka-aineita panossa on mukana. Olueen liittyvistä faktoista juuri raaka-aineet ja jotkin tekniset speksit (ainakin alkoholisisältö, jossain määrin IBUtkin) kiinnostelee. Sekä oluen hintalappu.

Itsestäänselvyyksillä ei ole etiketissäkään väliä, siis jos oluesta todetaan pelkästään ne vakiot: mallas, vesi, humala ja hiiva. Isommat poikkeamat perusaineksista ainakin sietäisi olla kerrottuna, jos vaikka sekaan on käytetty marjoja, mausteita, hapettumisenestoaineita tai muuta erilaista jännää. Vaikkapa mallastyyppien ja humalalajikkeiden tai yrttien listaamisella on merkitystä ennakko- ja jälkikäsitykseen oluesta, vaikkei niiden tuomaa panosta tuotteen maussa erottaisikaan.

Perusainesten lisäksi mukana olevien muiden valmistusaineiden ilmoittaminen epäilemättä riippuu siitä, milllaisen mielikuvan panimo arvelee niiden herättävän. Kaikki luonnollisen kuuloiset varmaan on siellä positiivisten mielikuvien puolella (vaikkapa vaniljatanko) ja keinotekoisen kuuloiset (kuten askorbiinihappo) aiheuttaa ujostelua niiden kertomisessa.

Bisnes on tietenkin bisnestä ja toisten ainesten osalta avoimuus herättää myynnille haitallisia mielikuvia. Eikä niitä kerrota ellei sitä sääntelyn mukaan ole pakko tehdä. Silti ajattelisi, että niiden positiivis-luonnollisen kuuloisten lisäksi myös melko neutraalien lisäainesten kuten mehujen ja kahvien lisäämistä ei tarvitsisi ympäröidä savuverholla. Näin toimimiseen voi hyvin olla syynä se, että puolestaan neutraalienkin ainesten valmistus voi olla kaikkea muuta kuin luonnonmukaista. Vaikkapa noita mehujakin on varsin erilaisia valmistusaineidensa suhteen.

Entä jos aistihavainnot eivät kohtaa odotuksia

Erilaiset taustatiedot luovat odotusarvoa siitä, mitä kuvittelee kohta juovansa. Kärjistävänä vertauksena: Jos ruokaravintolassa tilaat rullakebabin, odotat saavasi rullakebabin. Et esimerkiksi Iskender-kebabia huolimatta sen samankaltaisista aineksista. Et myöskään odota kebab-pizzaa, vaikka siinäkin on samoja elementtejä taas hieman eri tavalla. Etkä ainakaan katkarapupastaa, muutakaan täysin odottamatonta, tai pilaantunutta ruokaa.

Jos odotusarvo menee kovin ristiin sen kanssa mitä juoma tuo, ei se lähtökohtaisesti ole hyvä juttu. Tässäkin tilanteessa olut voi silti olla maukasta, se vaan ei ole odotusten ja/tai tyylinmukaista. No, aika usein siinä voi jotain maun puolesta olla oikeastikin pielessä.

Arvio väistämättä riippuu siitä, millaista taustaa vasten sitä ollaan tekemässä ellei kyseessä ole täydellinen sokkotestaus. Itse en sokkotesteistä ole erityisen kiinnostunut. Ihmisen mieltä ja aisteja kun ei muutenkaan saa labratyyppisesti eristettyä.

Aika ajoin puolestaan joutuu tarkistamaan omaa käsitystä tyylimäärittelyistä, jotka taas eri lähteissä eivät välttämättä ole identtisiä. Laajimman joskin vähän turhankin amerikkalaisen referenssin tyylimäärittelyihin tarjoaa Beer Judge Certification Program. Perusteellisuutensa vuoksi se kuitenkin pitää hyvin pintansa.

Muut fiilikset maistossa ja olutmeditointia

Tosielämän pyörteissä monet aistihavaintojen ulkopuoliset seikat kuten tilanne ja oheistarjoilut vaikuttavat. Mietitään vaikka kippistelyä jostakin juhlavasta syystä, kesäistä auringonlaskua vesistön rannalla, irtiottoa kaupungin kallioilla, hikistä hetkeä löylyn jälkeen, pieteetillä laadittua olutmenua tai tunnelmaa nostavaa etkojengiä.

Monta kertaa muut tilanteessa vaikuttavat tekijät kääntävät huomiota pois oluesta, vaikka siellä se mukana on. Vaikka olut ei olisikaan ihan tiptop, niin sen vaikutelma ei välttämättä laske lainkaan. Tai vaikka se olisikin huippua, havainto siitä voi varkain livahtaa ohi.

Useimmiten postaukset perustuvatkin hetkiin, jolloin on mahdollisuus tutkailla olutta ihan rauhassa. Ja kuulostella itseään. Se on olutmeditaatiota ja sen jälkeen tuntojen tulkkausta sanoiksi.

Brewniverse

Huomioiden ja fiilisten kuvailutapoja on monia

Ensinnä voi mennä hyvin pelkistetysti ja puhtaasti tunteella. Eipä tarvi sanoa juuri muuta kuin että hyvääkö on.

Toisaalta voi päästää mielikuvitusta valloilleen. Tämä on luonteeltaan proosallinen polku. Ja se taiteellisempi, vapaampi, intuitiivisempi. Se osaa olla palkitseva silloin kun osuvia, ehkä uniikkejakin kuvailuja näkee tai keksii. Tämä saattanee olla se yleisin suuntaus olutblogaajien piirissä.

Kolmanneksi, peliin voi mennä panimoteollisuuden määrittelemällä asiapitoisella termistöllä silti ilmaisun vapausasteita säilyttäen. Edellisiin nähden se on luonteeltaan suoraviivaisempi suunta. On jopa ollut objektiivisen maistamisen koulukunta, joka pyrki väistämään esimerkiksi viinien arviointityyliin liitettyä abstraktisuutta. Belgiassa De Objectieve Bierproevers on korostanut näitä aistein todennettavia havaintoja, nykyisin se esiintyy kuluttajaliitto Zythoksena.

Neljäntenä on mahdollista maistaa ja arvioida oluita systemaattisesti ja strukturoidusti, kuten vaikka kotiolutkilpailujen tuomaroinnissa tai oluen tuotekehityksessä tapahtuu. Silloin avuksi tarvitaan joku mietteet mahdollisimman vertailukelpoiseen formaattiin ohjaileva lomake. Se ehkä vie rentoutta rennosta aiheesta, ehkei sentään ryppyotsaisuuteen asti. Tämä arviointireitti on painava juttu oluen laaduntarkkailussa, silloin milloin tarkkailla pitää. Tietty jos ammattimaiselle laaduntarkkailulinjalle lähtisi, mukaan tulisivat aistinvaraisen tarkkailun ohelle moninaiset havainnot erilaisten apuvälineiden ja mittareiden kanssa.

Brewniverse

Postailutyylistä

Omissa arvioissa ei ole ollut tavoitteena kirjoittaa ainakaan markkinointityyppistä tekstiä, siis sellaista tarkoituksellisen valikoivasti asiasta kertovaa ja kulmistaan täysin pyöristettyä eikä koskaan mitään haittapuolista löytävää. Myyntiä tukevista kirjoituksista voi keskustella, mutta se on eri sopimista sitten.

Oma tapa postailussa lie enemmän suoraviivainen kuin proosallinen, yleensä aistit jollain tasolla läpi silmäävä, oluen kotivalmistuksen kautta asiaa pohtiva ja toivottavasti henkilökohtaista kokemusta korostava. Pyrkimys on kai enemmän kohti analyyttisempaa ja objektiivisempaa havainnointia tuotteista kuin kohti intuitiivisempää fiilispohjaisempaa tai adjektiivikylläistä ilmaisua. Adjektiivirikas runotyyli on maaliin osuessaan hienoa tykitystä, mutta siinä myös vaanii diipadaapaisen snobbailuvaikutelman peikko. Tarinoita, tapauksia tai faktoja juuri sen oluen liepeiltä voi olla seassa. Varsinaista systemaattisuutta puolestaan vältelläänkin, rosoa saa olla.

Oluiden maussa tasapainoisuuden etsiminen ei ole ollut ihanteena, sen sijaan olutarvioissa on pyrkyä tasapainoisuuteen. Hyvin usein samasta yksilöstä löytyy jotain hyvää ja huonompaakin. Silloin on molemmista kulmista jotain kerrottavaa.

On huomattavasti korkeampi kynnys kirjoittaa selvästi heikosta kuin keskiverto- tai hyvästä oluesta. Tavoitteena ei ole heikommissakaan olutkohtaamisissa dissata ketään. Sen verran on panoja takana, että niissä epätäydellisissä tapauksissa hiljaiset sympatiapisteet menee lähes automaattisesti pikkupanimolle. Kyllähän sitä haluaa, että kaikki pärjää ja menestyy ja jos siihen suuntaan jonkun puolesta voi suoraselkäisin mielin vaikuttaa, se saa ja pitää tapahtua. Sekin on joskus käynyt mielessä, että vähemmän viehättävistä tapauksista ei mitään kirjoittaisi. Mutta kun merkitykset kumpuavat juuri kontrasteista – olutarvioissakin.

Brewniverse

Kokonaisvaikutelma

Mikä on kokonaisvaikutelma kaikesta edeltävästä? Aistihavainnoista tärkein on tietysti maku ja niiden kaikkienkin aistien lisäksi vaikutelma on pitkälle fiilistä ja psykologiaa. Jos järkiperäistä argumenttia ei ole tai kun tunne ja järki ovat ristiriidassa keskenään, tunne voittaa – olutarvioissakin.

Antaa kaikkien vaahtokukkien kukkia. Liberaalin asenteen, riippumattomuuden, ajatuksen vapauden ja objektiivisuuden tavoittelu ovat isoja arvoja. Itsenäisyyden idealismi toki rapautuu nopeasti, jos tavalla tai toisella asiasta saa hyötyä itselle. Alitajuisesti ellei muuten.

Usein arvio kulminoituu lausuntoon: Panisin tai En panis. Loppulausuntona Panisin on aika tiukka ja erittäin henkilökohtainen vaatimus. Omat mieltymykset täytyy kaikin puolin matchata, teknisesti hyväkään laatu ei lausuntoon yksin riitä.

Tuo arvio ottaa nimenomaan siihen kantaa tekisinkö itse (mahdollisimman) samanlaista olutta, ei niinkään siihen oliko olut hyvälaatuinen vai jotain muuta. Se on hyvinkin voinut olla laadukas tasoltaan, mutta ei tyylinä kiehdo riittävästi. Samoin se ottaa huomioon oman oluterän tekemiseen menevän ajallisen työpanoksen ja kyllähän sitä aikaa kuluu. Kokonaisen kotioluterän saanto myös on sen verran iso, että jonkun omaan suuhun erikoisen tai toisaalta liian tavallisen oluen kulutus ei vaan ole niin riittävä, että sen tekeminen kiinnostaisi. Toki sekin on mahdollista, että olut on voinut olla yksinkertaisesti heikkolaatuinen. Tai kaikkien mainittujen asioiden toisiinsa kietoutunut ja erottamaton kudelma, mikä tarkoittaa että joko-tai-tyyppinen tulos saa loppusilauksensa puhtaasti fiiliksellä. Siispä voi todeta, että se kuudeskin aisti intuition muodossa on mukana olutarvioissa.

Se on hyvää mikä maistuu ja vaikuttaa hyvältä. Uteliaisuudella ja fiiliksellä!

Tasting-lasi



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top