Blogi

Sarjassa kovien odotusten oluet: Vulcano Classic

Fur Brygghus Vulcano Classic

Vulcano Classic pilsner

Vuonna 2012 sokkotestissä Tanskan parhaaksi valittu olut. Tyyliksi kerrotaan klassinen pilsner (4,6%). Tuote tulee panimolta Fur Brygghus, Jyllannin sisämaan saarelta Furista.

Suosituksena on 6-8C nautintalämpö. Tämä päätyi tuoppiin 11-asteisena. Menikö koko juttu siinä traagisesti pieleen?

Maistaminen

Näkö on kaikin puolin moitteeton, väri ehkä erityisenkin kaunis kupari, elegantisti piirun sameasti, auringon loisteessa etenkin.

Tuoksu on korostuneen maltainen pehmeä ja viettelevä tässä genressä.

Maku osoittautuu erittäin karamelliseksi. Runko puolestaan erittäin ohueksi. Useammannella kulauksella juoma alkaa istua omaan suuhun ensifiilistä paremmin. Aluksi ohuus oli jopa häiritsevällä tasolla suhteessa muuhun persoonaan. Vissiin kai tämän huippuolueksi valinnut raati on keskimäärin ollut erilailla mieltynyt oluisiin kuin itse. Ei tästä mitään teknistä vikaa tokikaan löydy. Tämä nyt vaan on just tällainen karapilssivesimäinen. Karamellista persoonaa on paljon enemmän kuin pils-tyylissä on tottunut. Mutta myös sitä kansaan menevyyttä juotavuuden kautta.

Iltapitsan kanssa futaa moitteetta. Eipä kuitenkaan yksin sellaisenaan überfiilistellen. Ruokajuomana itse asiassa toimii siksikin, että se juotavuus on iso ja karkkia on niin paljon, että pystyy tuomaan makuarvoa ruoka-juoma-yhtälöön.

Kuten tapana on usein ollut, etiketit silmätään tarkemmin vasta maiston lopuksi. Paljastuu, että voittajavalinta tehtiin kv. ruokamessuilla Tanskan Herningissä. Shhiiit. Kävipä munkki, että tuli syötyä tämän olutyksilön kanssa. Ilman safkaa oma kokonaisarvio olisi jäänyt turhan hailakaksi.

Lopullinen mietintö

Muotoillaan uudestaan: karamellisen persoonakas ohutrunkoinen pils, joka on ehdottomasti parhaimmillaan ruuan kanssa, ei niinkään yksinään fiilisteltynä kuten monet (useimmat) luonteikkaat oluet. Eikä se mennyt juttu millään tapaa pieleen, vaikka panimon toivelämpötilassa tätä ei saanut kulautettua.

Kotiolutharrastajan arvio: En kuitenkaan panis. Väärällä tavalla hyvä olut siinä mielessä, että tämän tyylin kulutus jäisi liian pieneksi.

Fur Brygghus Vulcano Classic

Fur Brygghus Vulcano Classic



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top