Ennakkokäsitykset tähän maistoon

Ennakkokäsitys  ja -odotus panimon oluesta oli automaattisesti aivan helevetin korkealla tasolla, koska olin juuri äskettäin juonut tältä panimolta Tuatara Kapai Pale Alen (5,8%). Pleini Pale Ale voi olla tyylinä vähän sellainen kiva-jees-miksei, mutta ei mikään mindblower. Kapai oli mindblower. Jotain sen suuntaista olisi saattanut arvata punavärisestä fontista nimessä. Muttei arvannut kun korostuksen oivalsi vasta juomaa maistettuaan. Varmaan oli tuorettakin.

Uusseelantilaisista humalista voi irrota aivan loistavasti aromia ja flavoria, todella kirkkaana tässä tapauksessa. Tarinansa mukaan nämä oluet saivat alkunsa, kun jenkkihumalia ei ollutkaan äkkiä saatavilla niin keittelivät hätäpäissään omista kotimaisistaan olutta. Ja loppu on oluthistoriaa. Eipä tuo olekaan ”pelkkä” Pale Ale, vaan New Zealand Pale Ale. Voi suositella.

Kovaan XV:n ennakko-odotukseen vaikutti tulevan oluen speksit muutenkin: 11% ja stout. Tuon kaltaisesta lähtökohdasta ei usein – jos koskaan – rimanalituksia tule vastaan.

Odotuksia edelleen lisäsi tai ei ainakaan vähentänyt XV:n saama hopeapokaali eräässä alan kilpailussa. Siinä Stout & Porter -sarjassa jaettiin 4 Gold-sijaa, 17 Silver-sijaa ja 22 Bronze-sijaa. Palkintojen lukumäärät kertovat paljon palkitsemisen tarkoituksesta ja sama palkitsemishurlumhei jatkui muissakin tyylikategorioissa. Kun kävi läpi kilpailuaineistoa niin sai löytää kuvauksen palkittujen ansioista:

• Gold Medal – A world class beer jnejne.
• Silver Medal – An excellent beer jnejne.
• Bronze Medal – A fine example jnejne.

Niinpä kyse ei ollut keskinäisestä kilpailusta vaan neliasteikkoisesta laatureittauksesta. Neljäs taso on mitalitta jääminen. Jonkun tasoisen mitalin ansaitsi 53% kaikista osallistuneista oluista.

Koska odotuksilla oli monipuoliset ja noinkin kovat nosteet, edelleen niitä buustatakseni tsekkasin etukäteen Ratebeerin pisteet: Overall score 99/100 ja style score 90/100. Näidenkään perusteella ei ollut syytä höllätä odotusarvossa.

XV muuten vielä pokkasi Gold-statuksen toisessakin edellisen kilpailun sarjoista, nimeltään ”Packaging”. Pullopakkaus on tyylikäs kyllä. Liskofiilis! Muttei kuitenkaan liskojenyöfiilis. Ja sitten *rumpujen pärinää*

Tuatara XV Russian Imperial Stout

Kyseessä on panimon 15-vuotisjuhlaolut. Maltaina ovat Pale, Crystal, suklaa ja paahdettu ohramallas, ja humalina Simcoe ja Amarillo.

Näkö

Pikimusta runko, vaahto kaunista vaalean ruskeaa tumman ruskeilla sävyillä syvemmissä kerroksissa. Melko kestävä vaahto, joka muuttuu tiheästä isokuplaiseksi siitä laskeutuen, kunnes tavoittaa pysyvämmän sentin paksuisen vaahtokannen.

Tuoksu

Väkevä, vakuuttava kutsuvan koneöljyinen aromi. Silti pehmeä paahteinen kermaisuus huokuu siitä. Erittäin lupaavaa! Ensi sippailujen jälkeen tuoksu assosioi maitoon ja kermatoffeeseen.

Maku ja tuntuma

Huippu! Sen voi sanoa ensi siemaisusta lähtien. Todella kompleksinen paahteisen maltaan veto, mihin yhdistyy klassisen palanutta makua, hiiltynyttä leipää. Hiillosta suorastaan. Määreistä voi oikeastaan jättää paahteen pois ja puhua vaan palaneisuudesta. Lakritsasalmiakkista suolaa, tummaa suklaata. Liukkaus ei heti ole ihan sitä mitä tuoksusta aavisteli, vaan varsin kuivaa ja vähemmän sitkoa.

Lämpö oli alussa infrapunamittarin mukaan 16 astetta, vaikka tuo tuli melkein just jääkaapista. Olisin luullut viileämmäksi, mutta olkoon mitä on ja aina voi epäillä halpismittareitakin.

Tosi kuivaa ja suuta kuivattavaa, esimerkkitapaukseksi kelpaisi. Kaiketi jo ennestään matalat käymisvaiheen jälkeen jääneet ns. residuaalisokerit ovat huolella hävinneet pitkän kellarikypsytyksen ansiosta, syksystä 2015 lähtien. Todellinen vintage-stout. Siinä genressä voi miettiä miten paljon loppujen lopuksi vuosien kypsyttely olueen vaikuttaa, eli kannattaako se kun tuskin kypsyteltävät oluet ovat heikkoja lähtötilanteessakaan. Ainakin siinä tapauksessa kannattaa, jos hifistely ja erikoisuuksien bongailu tuntuu hyvältä jutulta. Vuosikertatouhuja tapahtuu niin monien alkoholijuomien kanssa, että ihan varmaan puuhalle tulee ystävät oluenkin ympäriltä löytymään. Tämä olut todistelee ansiokkaasti, että tuo suuntaus ei ole tuulesta temmattu ajatus. Amen.

Jälkimaku polttelee henkitorvessa asti samalla kun palanut mallas leijuu suun pinnoilla ja puskee nenään takakautta. Polttotunne nousee alkoholin lämmöstä, joka tuntuu erityisen selvästi tässä oluessa. Omalla kohdalla on jopa harvinaista, että pääsee kuvailemaan olutta alkoholisena ja lämmittävänä. Mikä tämän oluen kanssa on kaukana yksinomaan positiivisen puolella.

Todella kermaista, mitä se nyt näin karrelle kasketussa viljatuotteessa voi olla. Pehmeä silkkiöljy asettuu suuhun tukevalla rungolla. Alkukulausten jälkeen oluen pinta alenee ja jättää erittäin peittävän vaaleanruskean pitsiseinämän.

Kyllä kelpaa tälle palkintoja antaa ja omasta puolesta ropisee papukaijamerkkejä loputtomiin! Ei tosiaan se helpoin stout juotavuuden puolesta, mutta tää on mun juttu! Panimo luonnehtii tätä sanalla spectacular. Allekirjoitan täysin, mutta vain jos määreelle laittaa kertoimeksi vähintään kymmenen.

Tuataraa ei kovin hirveästi ole päässyt maistamaan, mutta nyt näiden kahden oluen perusteella panimo sai luultavasti lähtemättömän kuninkaallisen leiman omiin kirjoihin. Näissä suurissa tunnelmissa on vaikea keksiä, minkälaisella suorituksella leimaa saisi edes haalistumaan.

Haluaisin kyllä todellakin maistaa niitä stouteja, joille tämä jäi jälkeen mainitussa kilpailussa. Jotain voi selittää se, että tuo The Brewers Guild of NZ Awards -kisa käytiin 2015 eikä kellarikypsyttelyt kait kisaversioihin ole samalla tavalla voineet purra. Samassa sarjassa kultaa saivat:

• Raindogs Brewing Co: Singularity Imperial Stout (9%)
• DB Breweries: Monteith’s Velvet Stout (4,9%)
• Mike’s: Chocolate Milk Stout (5,5%)
• Sunshine Brewery: Czar Bomb (9,6%)

Ratebeerin pisteissä kaksi noista jää kauaksi Tuatara XV:stä ja lopuilla ei ole tarpeeksi reittauksia, että kokonaispisteet ilmoitettaisiin.

Yksi XV-pullo voi olla helposti koko illan projekti. Tämän yksilön jälkimaistelua 22-asteisena: Olut todistaa senkin, että huoneenlämpöinen olut voi olla kreisin hyvää. Kuitenkin tuoksu vaimentunut ja muutoinkin persoonan äärevyydet vähän taantuneet, eivät silti huonoiksi kääntyneet. Hiukan jää harmittamaan, ettei tullut maistettua rajusti jäähdytettynä, siinä 4-5 asteen luokassa.

Doomsday

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin like a madman! Vaikka oli tälle ennakko-odotuksia rakennettu, ne ylittyivät kirkkaasti.

XV:n tuottama pääkallopitsi kruunaa tapauksen. Siis mitkä on todennäköisyydet tuollaisen kuvion muodostumiseen? Sen on pakko kuulua oluiden Illuminatiin! Olen yhtä oluen kanssa!

Kippis ja Hauskaa Halloweenia!