Sahticocktail – Perinteitä voi arvostaa vain niihin juuttumatta ja niille kunniaa tehden
Sisällys
Etnodrinkkejä suomalaisesta perinteestä
Oli hauska lähteä kokeilemaan jotain uutta, kiehtovaa, outoa ja ristiriitaistakin. Kaikki ei kuitenkaan sahdista tykkää, joten siitä on hyvä duunata sahticocktail. Useitakin. Toimivat hyvin myös sahdin yökerhoversioina asiaan kuuluvine nimineen. Oh my. Ennen toteutusta kun kerroin ajatuksen pahoinpidellä sahtia kolalla, vierestä kuului: ”Tai kolaa sahdilla.” Että näin.
Ensimmäiset ajatukset juomasekoituksista
Sahticola: Väinämöinen in the Night / Väinämöinen Yössä
Nimi tietysti tulee mahtavan Kalevalan sankarin ja juoman värin yhdistelmästä.
Sahtijaffa: Sampsa’s Rock Party / Sampsan Pidot
Sampsa Pellervoinen on Kalevalassa hahmo, joka kylvää monia juttuja, muun muassa kasvillisuuden ja kivikot. Juoman nimi tulee tässä viljan väristä sekä kivikoiden kylvöstä.
Sahtisprite: Vellamo’s Bikinis / Vellamon Bikinit
Vellamo on veden emäntä, jonka kerrotaan pukeutuneen meren vaahtoon.
Mutta näitäpä ei yhtäkään toteutettu, koska oli mahdollisuus nostaa rimaa.
Drinksut kunnianhimoisemmalla otteella
Puitteet antoi Brewniverse sahdillaan, mutta sielun juomille loi ranskalainen gourmet-kokki Tomi Bourthoumieu, joka on työskennellyt Michelin-tähden ravintolassa Aix-en-Provencessa Château de la Pioline ravintolassa.
Haluttiin siis kokeilla miten sahti ja sen tunnistettavuus toimisi hienommissa juomasekoituksissa long drinkkinä, juhlavana cocktailina, vahvana cocktailina ja shottina. Näitä ei sitten kelpaa sanoa aidoiksi perinteisiksi tuotteiksi niinkuin sahtia muuten EU-nimisuojansa perusteella. Olkoot aitoja perinteisiä eteläkarjalaisia sahtijohdannaisia.
Siitä vaan kokeilemaan ja ehkäpä jossain vaiheessa irtoaa jotain postauksen kommenttikenttään? À la vôtre!
Sahticocktail #1: Saimaa Royale
Juomien juoma chillailuun. Tässä drinksussa yhdistyy itäinen Suomi ja läntinen Ranska. Alkuperäinen resepti ehdottomasti vaatii Château de Montifaud VSOP Fine Petite Champagnea. Saattaa olla haastavaa löytää Suomesta, mutta sitä hienommalta sitten maistuu, mitä vaikeampi on saada homma kasaan. Sitäpaitsi, Tallinnan viinarannasta ja varmaan muualtakin sieltä päin löytyy.
Pyöräytä lasia edestakaisin, niin näet kurkun kuoren uiskentelevan lasissa pikkuisen vihreän mamban lailla. Asetu riippumattoon tai muuten rentoon kulmaan ja luo eteerisiä katseita järven selälle. Nimensä mukaan Saimaalle, mutta mikä vaan tuhansien järviemme joukosta käy hyvin. Mielenrauhaa.
Drinkki kietoo yhteen sahdin ja konjakin ruskeat sävyt paljastaen kullanpunervaa väriä tonicin kanssa. Se antaa vihreän heijastuksia ja pikkuruisia kuplia kurkun pinnalla. Vahva makeahko sahdin maku ja aavistus kurkkua pehmentää alkoholijuomaisuutta. Raikas kaikkiaan sahdin maku erottuen.
Resepti:
- 4cl konjakkia
- 9cl sahtia
- 9cl Schweppes tonic-vettä
- 1 viipale kurkun kuorta
- 3 jääpalaa
Annoskoko: 22cl
Tarjoile pitkästä jalattomasta lasista jäiden kanssa.
Sahticocktail #2: Strawberry Sampo
Strawberry Sampo on juhlava juoma cocktailpartyihin, icebreakereihin, hääjuhliin ja muihin vastaaviin. Nimi saa inspiraationsa Kalevalan runoudesta, jossa sampo on ihmeellinen rikkauksia tuottava mylly. Sahti ja sampo muinaisina suomalaisina perinteinä muodostavat ylellisen juomaherkun.
Juomalla on tummanpunapinkihtävä ja rungoltaan utuinen olemus, jonka kruunaa kaunis paksu väkevästi punertava vaahto. Mansikkainen tuoksu tuoreen mansikan vauhdittamana on melkoinen. Kokonaisuutena marjaisuus ilmenee hennompana ja makeana mansikkaisuutena yhdessä kepeän espanjalaisen kuohuvan valkoviinin kanssa.
Sahti lisää juomaan metsäluonnon syvyyttä. Tämän drinkin kanssa haluat juhlia metsässä niinkuin Liisa Ihmemaassa.
Resepti:
- 2 cl mansikkapyreetä, jossa sokeria
- 4cl sahtia
- 8cl cavaa (Freixenet Cordon Negro Cava Brut)
- 1 tuore mansikka koristeluun
Annoskoko: 14cl
Välttääksesi happaman maun, kiinnitä huomio siihen että mansikkapyreessä on sokeria mukana. Lisää ensin mansikkapyree sekä sahti ja sekoita ne. Sen jälkeen lisää cava reippaalla otteella siten että pinkki vaahto pääsee muodostumaan. Tarjoile shampanjalasista.
Sahticocktail #3: Sunny Sahti
Tämä on vahva cocktail, joka tarjoillaan lyhyenä juomana. Olipa sää aurinkoinen tai ei, this one makes your day! Keittiömestarin suosikki.
Cocktail on tosi raikas paljastaen maussaan sahdin olemuksen, väriltään se on ruskean-oranssisävyinen. Sitruksinen aromi syntyy Cointreau’sta ja sitruunasta. Melko vahva vaikka samalla freesi. Appelsiininen Cointreau ja sitruunaviipale sekoittuvat sahtiin tuoden makuun kompleksisuutta. Juoman olemus syntyy ystävällismielisestä makujen battlesta happamuuden ja sahdin makeuden välillä.
Resepti:
- 2cl sitruunamehua tuoreesta sitruunasta
- 2cl Cointreau-likööriä
- 4cl sahtia
- Sitruunaviipale koristeluun
- Muutama jääpala
Annoskoko: 8cl
Käytä shakeria sekoittaaksesi raaka-aineet ja lopuksi suodata jääkuutiot pois. Tarjoile cocktail-/Martinilasista (voidaan korvata perinteisellä konjakkilasilla).
Sahticocktail #4: Shotiverse
Tässä tulee sahtishotti, tai oikeastaan kaksi. Näitä kuuluu valmistaa aina kaksi juomaa kerrallaan, jotka sitten nautitaan yhdessä jonkun sinulle tärkeän henkilön kanssa. Helppo juoma juhlaan eksoottiseen polaarimarjaan nojautuen. Tätä joisivat sambatanssijat Brasiliassa.
Juoma on melko makea, mitä buustaavat lakkalikööri ja sahti molemmat. Tämä on kuin pikkukarkkia. Shotin ottamisen jälkeen juoman kyllästämä lime syödään. Se leikkaa juoman makeuden jättäen loppumaun hiukan happamaksi.
Resepti:
- 2cl sahtia
- 2cl lakkalikööriä (Chymos Lakka)
- Neljännes limeviipaleesta
Annoskoko: 4cl per annos, tarjoile aina pareittain.
Tarjoile shottilasista ja juomassa kelluvan pienen limeviipaleen kanssa.
JK. Tällä uudelleenlämmitetyllä mutta myös modatulla stoorilla osallistutaan olutbloggaajien sessioseiskaan, jonka alkutahdit löi Tuopin Ääressä. Ensimmäinen ja englanninkielinen versio jutusta.
En tuomitse enkä edes paheksu mutta vielä parinkymmenen vuoden harrastuksen jälkeen löytyy niin paljon uusia vivahteita ihan puhtaasta sahdistakin että en taida edes harkita jatkavani perinnejuomaani kokiksella 🙂
Silti olen sitä mieltä että tällaisia pöhköjä^H^H^H^H^H^H^H innovatiivisia juttuja tarvitaan pitämään sahti elinvoimaisena, keep up the good work!
jv, mukava että jätit puumerkkiä kommentteihin. Sahti kuuluu myös omiin suosikkeihin just omana itsenään. Sitä soisi löytävän nykyistä helpommin myymälöistä, tai sitten on vaan tehtävä itse 🙂 Toisaalta on kiva kokeilla monenmoista ja tällä jutulla oikeastaan haluaakin korostaa sahdin kuninkaallista asemaa oluiden joukossa.