Olutkulttuuria saapuu tässä tapauksessa Ranskasta Suomeen. Funtsaillaan ensin hetki oluen menneitä vaiheita Ranskassa ja sitten makustellaan erityisesti Bière de Garde tyylin avautumista. Pari muutakin artesaaniaolutta pääsee siinä sivussa tutustuttavaksi. Tuliaisina oli alunperin saatu kolmen pullon setti Provencen alueelta.

Lyhyt Ranskan oluenpanohistoria

Rooman valtakunnasta renessanssiin – Olutperinteen nousu

Olutta tuotettiin jo varhain antiikin Kreikassa, jonne se oli Egyptistä kulkeutunut, sekä Rooman valtakunnan alueella. Toki viini oli ottanut olueen nähden ykkössijan näissä kulttuureissa. Syvemmälle mantereelle olut kulkeutui kahta pääreittiä. Itä-Euroopan kautta Tonavaa seuraillen ja toisaalta roomalaiset olivat perustaneet panimoita Välimeren rannoille vaikutus ulottuen nykyiseen Ranskaan.

Keskiajan (noin 400-1500 jaa.) Ranskassa valmistus tapahtui 800-luvulle asti kotioloissa. Tuotantotapa muuttui hiljalleen kyliin perustettujen panimoiden vuoksi. Samoin luostarit alkoivat valmistaa olutta, joissa myös otettiin humala raaka-aineeksi joskus 1000-luvun tietämissä. Tämä auttoi oluen säilyvyyden paranemiseen kuten muuallakin tapahtui yrteistä humalaan siirryttäessä. Se puolestaan lisäsi entistä laajemmilla alueilla sekä kiinnostusta että kaupankäyntiä oluella.

Pääosa oluesta valmistettiin juuri luostareissa 800- ja 1300-lukujen välisenä aikana, sillä Länsi-Euroopassa hallinnut frankkikuningas Kaarle Suuri (742-814) oli antanut niille siihen monopolioikeuden. Muut oluenvalmistajat joutuivat maksamaan toimistaan veroa luostareille.

Keskiajalta uuteen aikaan siirryttäessä ja sitä seuranneen renessanssin aikana oluen tuotanto oli Ranskassa sekä säänneltyä että verotettua. Säädökset kirjattiin lakiin 1489, olutta saivat tuottaa vain panimomestarit viljaa, vettä ja humalaa käyttäen. Tämä vertautuu mielenkiintoisesti tunnetumpaan saksalaiseen puhtauslakiin vuodelta 1516.

.. ja tuho

Ennen teollista aikaa Ranskassa oluenpano palveli paikallisia asukkaita. Sen jälkeen maalaispanimot kärsivät ja kaupunkilaispanimot hyötyivät ihmisten muuttoliikkeestä. Pohjois-Ranskassa hiilikaivostoiminnan hiipuminen veti perässään pieniä panimoita. Samalla oluiden monimuotoisuus ja paikallisuus ottivat kolhua.

Vuosisatainen maaseudulle keskittynyt oluenpanoperinne oli paljolti hävinnyt 1900-luvun alkuun mennessä. Perinteikkäitä olutalueita olivat olleet Lyonin ympäristö keskisessä Ranskassa, Saksan rajalla sijaitseva Alsace sekä Pohjois-Ranskassa Bretagne ja Flanderin ranskanpuolinen alue. Pariisissakin oli ollut yli 60 panimoa 1800-luvun lopulla ja yli 30 panimoa 1920-luvulta 1940-luvulle, enimmäkseen keskittyneinä sen 13. ja 14. kaupunginosiin. Sadan vuoden aikana panimoiden lukumäärä oli lopulta pudonnut yli 3000:sta alle 50:een.

Etelä-Ranskan Provencessa puolestaan oli 1900-luvun alussa 18 panimoa, joista kuuluisimmat Brasserie de la Méditerranée ja Brasserie Phénix. Jälkimmäisen kohtalo ilmentää tyypillistä kehityskulkua. Se tuli sittemmin Heinekenin imaisemaksi.

Maailmansodat runnoivat Ranskan panimoita raskaasti. Miehitysjoukot repivät panimolaitteistoja ja muunsivat ne ammuksiksi. Pienien panimoiden ongelmia lisäsi maailmansotien aiheuttama viljan hinnan nousu ja monet niistä lopettivat toimintansa. Joskus sitä on miettinyt mistä kalliiseen hintaan viittaava sanonta ”maksaa maltaita” on saanut alkunsa, koska nykyisessä pienen mittakaavan oluenpanossa asia on pikemminkin päinvastoin. Sotien vaikutus selittää asiaa ja muista lähteistä näkee, että sama on tapahtunut Suomessakin.

Ranskan paikalliset tyylit menettivät jalansijaansa saksalaistyylisille teollisille lagereille. Murrosta ajoi toimialan voimakas konsolidoituminen panimo-ostojen kautta sekä tyylien ja kuluttajatottumusten keskittyminen uusiin kevyisiin pohjahiivaoluisiin. Muutos oli linkittynyt teollistumiseen ja sen mahdollistamiin uusiin panimotekniikohin. Massatuotantoon siirtymisen ohessa ranskalainen panimoteollisuus menetti otteensa paikalliseen raaka-aineiden tuotantoon ja alueellisiin oluttyyleihin.

Uuteen nousuun

Ranskalaisten oluiden uusi tuleminen alkoi itää 1970-luvulla. Kuten laajalti muuallakin, myös Ranskassa käsityöoluet ovat viimeisten parinkymmenen vuoden aikana vallanneet alaa takaisin pientuotannolle ja moninaisille oluttyyleille. Pienpanimobuumin kuuminta aluetta on Provencen pohjoispuolinen Rhône-Alpes lukuisine pienpanimoineen. Alue sijaitsee Lyonin ympärillä ja Sveitsin-Italian rajalla.

Viime aikojen panimomääriä

Vuonna 2014 Ranskassa oli jälleen pitkälle yli 600 panimoa, nykyisin luku on yli 700. Kuvassa alla on näytetty viime vuosien kehitystä panimoiden lukumäärässä. Ranskan oheen on plotattu pari muuta maata, jotta näkee millaisista skaaloista panimoiden lukumäärissä puhutaan. Maineikkaassa Belgiassakin on huomattavasti vähemmän panimoita ja kasvu paljon maltillisempaa. Väkirikkaana Euroopan maana Ranskalla on suuri potentiaali tässäkin asiassa, ja sitä kohti kansakunta on nähtävästi liikahtelemassa.

Panimolukumääriä viime vuosina Ranskassa, Belgiassa ja Suomessa. Datalähde: Shut Up About Barclay Perkins blogi.

Oluen haastava asema viinin varjossa

Jo suurestakin panimoiden määrästä huolimatta valtaosa oluesta myydään massatuotettuina pils- ja lager-tyyleinä ja markkina on olennaisilta osin suurten panimoiden hallussa.

Panimotilastojen lisäksi muitakin signaaleja ranskalaisen olutmaailman muutoksesta on. Esimerkiksi supermarketit ovat alkaneet mainostaa asiakkailleen muitakin oluita kuin Heinekeniä tai vastaavia. Ranskalaisen ravintola-alalla toimivan vieraan mukaan esteenä valtavirrasta poikkeavien oluiden leviämiseen on kova hinta, samoin kuin viinin asema syvällä ihmisten tavoissa. Käytännössä jälkimmäinen voi ilmetä vaikka siinä, että vieraaksi mennessäsi et tule ostamaan viemisiksi hyvää olutta vaan hyvää viiniä.

Ranskassa tehdään paljon sommelier-opintoja, mutta silti ravintoloissa ei vielä ole nähty beer sommelier -tyyppistä henkilökuntaa. Sen kaltaista tietämystä on ennemminkin kaupoissa, joita pitävät juomiin erikoistuneet kauppiaat (ransk. caviste). Alle viidessä vuodessa viinipullokauppoihin on tullut viinien rinnalle oluita, ja myös pelkästään oluisiin erikoistuneita liikkeitä on ilmaantunut. Omassa suomalaisessa internet-google-kuplassa eläessään näitäkin voi olla hankalaa löytää, ellei satu tietämään täsmällisiä termejä. Tässä tapauksessa esimerkiksi hakusanat cavistes biéres marseille päästää mainittujen liikkeiden jäljille antaen mm. 85 juomamyymälän listan Marseillen alueella, joista tosin vain 6 kauppaa erikseen mainitsee oluet hakutulosten listauksessa.

Maistot

Saatujen oluiden ostospaikat olivat Aix-en-Provencessa tai sen lähellä. Yhden sikäläisen kauppiaan mukaan olutkulttuuri on edelleen vasta heräämässä, vaikkakin hän on yrittänyt sitä 15 vuoden ajan. Hänenkin suustaan kuultuna kilpailu viinin kanssa on vaikeaa.

BAL Blanche Bière de Garde (5,5%)

Panimo on Pertuis’sa toimiva Brasserie Artisanale du Luberon (BAL). Etiketin mukaan olut on tarkemmin Bière de Garde -tyylinen.

Olut kuohuu korkatessa valtoimenaan. Menisi lattialle asti, mutta ehdin kiikuttaa sen kiireesti pihalle niin ei koitunut isompaa haittaa. Kuohuu isosti edelleen tuopissa ja rauhoittuu siitä pienessä hetkessä laskeutuen ja haihtuen. Tyylille ominaisesta korkeasta karbonaatiosta huolimatta ylikuohuminen on tarpeetonta. Näkö on muutoin odotetun oloinen, vaalea, hiukka samea.

Tästä oluesta on olutkirjallisuudessa sanottu olevan kolmea variaatiota: vaalea, amber ja ruskea. Tämä voisi muuten olla se vaalea, mutta se on itse asiassa Blanche kuten labelissa lukee. Variaatioita on markkinalla tosiasiassa enemmän kuin kolme, minkä pääsee päättelemään viimeistään postauksen epilogista.

Tuoksu on vehnäinen, viljainen, sitruunainen, raikas, piiru saippuaa ja hiivaa. Maku on aromeita maltaisempi, joka toffomakeuden kanssa valtaa osuutta tuoksun jälkeen odotetulta raikkaussitruunalta. Jota sitäkin vielä on hiukan jäljellä, ei happamuutta kuitenkaan. Saippuaa ei siirry makuun. Humalaa on havaittavissa vain raaka-ainelistalla.

Luultavasti tämä ei ollut ensi kerta Bière de Gardea juodessa, mutta kuitenkin ensi kerta sitä tarkemmin mietittynä. Tyyliin yhtään sen enempää perehtymättä tämä olisi varmaankin tullut yhteenvedettyä annos pikkuvialliseksi silti ihan juotavaksi. Onneksi näin ei käynyt.

Bière de Garde tyylin opiskelua ja sen erikoisuuksia

Tyylin taustaa

Bière de Garde tyylinä on perinteinen maatalon käsityöolut ja kotoisin Ranskan Flanderista, eli nykyisiltä du Nordin ja Pas-de-Calaisin alueilta sekä Belgian puolella Hainautin provinssista. Tätä mallasvetoista tyyliä pidetään ainoana ranskalaisena kontribuutiona mainstream-oluiden ulkopuolella. Bière de Garde ja Saison yhdessä muodostavat tyyliperheen ”Farmhouse ales”. Sukulaistyylinä on miedompi maaliskuinen Bière de Mars (tai Bière de Printemps).

Bière de Garde nimitys merkitsee olutta, jota säilytetään. Vanhan tavan mukaan, ennen kylmäkoneiden aikakautta, olutta tehtiin edellisen satokauden jälkeen kylmänä vuodenaikana muutaman viikon sisällä nautittavaksi. Nämä olivat melko mietoja 3-4% vahvuisia. Panokauden loppua kohti oluista tehtiin vahvempia ja sitten säilytettiin kesäkuukausia varten (tai pidempäänkin), jolloin olosuhteet oluenpanolle eivät olleet yhtä suotuisat. Vastaavia käytäntöjä oli myös Saison-oluen valmistuksessa.

Nykypäivän tyylin muotoutumiseen sanotaan Brasserie Duyck’s Jenlain Bière de Garden olleen pioneeriroolissa 1940-luvulta alkaen. Se nousi 1970-luvulla kulttimaineeseen Ranskan opiskelijapiireissä ja tyylin tyyppiesimerkiksi. Uutta tuossa oluessa oli alkoholisisällön tuplaaminen ja sen pakkaaminen sampanjatyylisesti korkitettuun pulloon, joiden ansiosta olutta voitiin tarjoilla läpi vuoden. Samaa ovat muut tyylin oluenpanijat sen jälkeen ryhtyneet jäljittelemään. Tätä maistettua olutta oli kypsytelty kahdeksan viikon ajan ja sen sai peruskruunukorkilla varustetusta peruspullosta.

Moderneissa tyylin oluissa voi olla melkoisesti variaatioita. Tyylin saamasta suosiota ovat monet halunneet päästä osallisiksi, mikä on johtanut siihen, että osa Bière de Gardena markkinoiduista oluista on herättänyt hämmennystä ja ärtymystäkin harrastajapiireissä. Reaktiot voi ymmärtää, jos odottaa jotakin melko tarkkaan määritellyt piirteet täyttävää olutta, kuten hörhöillessä usein tapahtuu.

Ominaisuuksia

Tyyliin kuuluu selkeä maltaisuus, leipämäisyys ja toffeekaramellinen makeus, ja näitähän tuopissa oli vaikkei alunperin odottanut. Juuripa siksi tyylimäärittelyjä tuli jälkikäteen vilkaistua, kun odotukset eivät kovin hyvin vastanneet korkkausta. Käsitykset olivat erheen tavalla biasoituneet yleisemmin vehnäbelgeihin, mikä jälkikäteen ajatellen johtui luultavasti siitäkin, että olut oli ylemmällä tasolla nimetty Blancheksi. Ainakin tämä panimo tuntuu käyttävän Bière de Gardea enemmänkin jotakin toista ylätason tyyliä kuvailevana lisämääreenä. Joka tapauksessa Bière de Garde on sukua Saisonille, mutta huomattavia eroja löytyy.

Keskeisimmin Bière de Garde on Saisonia pyöreämpi ja makeampi, mallaspainotteinen, kellarimainen ja siitä puuttuu mausteisuus ja happamuus. Olutyksilö lasissa tuntui enimmäkseen tämän suuntaiselta, ristisiittoiselta makean maltaan ja tallinhengen mutta myös keveän kirpeyden yhdistelmältä. Saisonin happamuutta tai vahvempaa mausteisuutta ei ollut läsnä, joskin korianteria oli keitokseen lisätty.

Vaikka maantieteellisesti lähellä Belgiaa ollaan, tämä tyyli siis on lähtöisin Pohjois-Ranskasta eikä siihen lähtökohtaisesti kuulu sitruunaisuus. Oluesta löytynyt saippuaisuus ja hiivaisuuskin lie tässä tapauksessa tyylipuhtaammin termein Bière de Gardessa tavoiteltua ummehtuneisuutta ja kellaria.

Raaka-aineita

Perusmaltaina käytetään tavallisesti Pale alea, Viennaa ja Munich-maltaita. Tässä erässä oli ohramallasta 69%, vehnämallasta 19% ja raakaa villivehnästä jalostettua lajiketta 11% (ransk. petit épeautre, saksa einkorn). Toffeepiirteisiin viittaavia crystal-maltaita ei välttämättä ole isossa roolissa. Sen sijaan karaefektiä tuotetaan tyyliin keitonaikaisesti, kun mäskäyksestä tai muualta peräisin olevia sokereita kuumenee ja karamelisoituu. Vastaavaa tekniikkaa käytetään tyypillisesti ainakin runsaan maltaikkaiden skottiale-oluiden kanssa. Mikähän se tämä kettle caramelizationkin olisi suomeksi? Keittokaramelisointi vaikka sitten.

Lisäksi maistetun oluen reseptissä on käytetty ruokosokeria, humalina flavorointiin ranskalaista Alsacen alueen Strisselspaltia ja bitteröintiin tutumpaa Magnumia. Oluelle kerrottu kolmoiskäyttäminen kiinnostelee myös hieman, mutta paljon enempää tietoa ei siitä tässä ole kerrottavaksi. Laskevat pullokäymisen yhdeksi ja siitä jää tilaa kahdelle pääkäymiselle.

Sertti nautitun oluen labelissa ”AB Agriculture Biologique” merkkaa paikallista ja vähähiilistä tuotantoa sekä luomua kaikkien raaka-aineiden osalta. Aivan selvästi tässä on paluuta historiallisiin ranskalaisoluisiin.

Kotiolutharrastajan arvio

En panis ainakaan vielä. Tyyliin sisään pääseminen vaatii ehkä kypsyttelyä ajan ja lisämaistojen kautta.

Tulipa hitusen tarkemmin maisteltua tämä tyyli. Kylmiltään mielikuvat olivat paljon vähemmän maltaisia ja toffeisuutta en olisi lainkaan yhdistänyt tähän. Olutsivistys karttuu, harjoitus tekee mestarin ja muuta sellaista.

BAP Ambree (6,5%)

Tämän pani vain luomuoluisiin keskittyvä Brasserie Artisanale de Provence (BAP) Rousset-sur-Arcissa. Vastaavan oloinen biosertti kuin BAL:ssa.

Nätti kestävä vaahto, joka laskeutuu huipputasosta silti nopeasti. Näkö samea tasaisen kaunis vaaleanruskea. Melkein ikinähän väristä ei oluissa ole huomauttamista. Ja siinäkin poikkeus vahvistaa säännön. Tuli pari päivää sitten maistettua yhden tuoreen suomipienpanimon tuotantoa eka kerran, perus pale alea. Maku oli melko jees, mutta väri kuin hailakkaa likaista tiskivettä. Ja takaisin BAPiin.

Tuoksu on saippuainen karamellimaltainen-maltainen. Negatiivista leimaa lukuunottamatta maku ilmentelee korostuneesti tuoksulinjaa, kun vielä sanoo leipäinen, keksinen ja makeuttahan tässä on. Nestemäinen tikkunekku. Suutuntuma keskisen hyvä täyteläisehkö, ei sivumakuhaittoja, tuoksun pesuainemaisuus silti vähän häiritsee.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis. Muut tyylit ainakin tällä haavaa on kiinnostavampia.

BAP Blonde (5,5%)

Sama panimo kuin edellä. Erittäin reilusti vaahtoileva ja myös kestävä sellainen. Vasta tovin päästä pystyi sen verran kaatamaan lisää, että kuvanotossa oli jonkunlaista järkeä.

Tästäkin punkee ihan alkuun saippuainen sitten häipyvä assosiaatio, tosin aluksikin vähemmän kuin edellä. Ja kuten päiväni murmelina menee: runsas leipäinen mallastoffee leuhuaa taas lasista nenään.

Blondeksi melko tukeva väri, mutta suutuntuma ei enää varsinaisesti seuraile tätä linjaa. Tasapaksuhko mallasvoittoinen kokonaisote. Humalointi vähäistä tai lähellä nollaa. Hedelmäisyyttä, mausteisuutta, yrttiä tai muuta erikoisempaa ei voi mainita. Hyvinkin, liiankin, samanoloinen makumaailma kuin Ambreessa edellä. Eipä mikään mieleenpainuva tapaus, joskin yksi tällainen menee silkasta uteliaisuudesta.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis, ei innosta niin paljon. Ja jos blondea panisin, niin sitten jotakin selkeästi belgityyppistä.

BAL vs. BAP tuotteiden vertailua

Viimeisempänä maistetut molemmat BAP:n oluet ovat karbonaation, mallaspuolen ja maun epäpuhtaan rosoisuuden suhteen koko lailla samalla tontilla kuin ensimmäisenä maistettu BAL:n Blanche Bière de Garde. BAP:n oluisiin panimo ei ole Bière de Garde määrettä kuitenkaan liittänyt.

Tässä nousee esiin yksi oluen arvioinnin nyanssi: Arvio väistämättä riippuu siitä millaista tietotaustaa vasten sitä ollaan tekemässä, ellei kyseessä ole täydellinen sokkotestaus. Kärjistävänä vertauksena: Jos ruokaravintolassa tilaat rullakebabin, odotat saavasi rullakebabin. Et esimerkiksi Iskender-kebabia huolimatta sen samankaltaisista aineksista. Et myöskään odota kebab-pizzaa, vaikka siinäkin on samoja elementtejä taas hieman eri tavalla. Etkä ainakaan katkarapupastaa tai muutakaan täysin odottamatonta.

BAP:n pelkkä Ambree tai Blonde tyylimääritys antaisi odottaa jotain vähemmän rosoista. Samojen oluiden Ambree Bière de Gardena tai Blonde Bière de Gardena maistaminen sen sijaan antaisi rosoisuudelle hyvinkin tilaa.

Muita Provencen alueen panimoita

Provencen alueelta löytyy aika lailla muitakin tuotoksia, joiden kulkeutumista omaan makututkaan joutuu vielä odottamaan. Massatuotanto-oluista alueelle tyypillisiä ja kuuluimpia lie La Cagolen Blonde sekä Blanche, jotka tosin on tiettävästi pantu jossakin Pohjois-Ranskassa ja brändätty etelämmäksi. Toinen isomman tuotannon olut on vuodesta 2008 lähtien ollut Avignonista tuleva La Bière des Cigales.

Pikkupanimoita alueella ovat esimerkiksi Marseillen Brasserie de la Plaine vuodesta 2013 ja Part Faite 2016 lähtien. Marseillen läheisyydessä Saint Cannatissa löytyy La Petit Aixoise, Brasserie Sulauze Miramasissa, Brasserie La Barbaude Nîmesissä, Brasserie de Beaucaire sekä Brasserie des Hautes Vallées Saint Paul sur Ubayessa.

Näiden lisäksi alueelta löytyy vielä ainakin tusinan verran muita vastaavia, joita on listattu vaikka Marseillen Provence Bière Connexion olutfestaripanimoiden luetteloon. Vaikuttaa hienolta huhtikuiselta eventiltä. Sekin on nyt lisätty olutfestivaalikartoille muiden kaltaistensa joukkoon.

Epilogi – vielä lisää Bière de Gardea

Postauksen kanssa kävi niin, että kun se olisi ollut likimain julkistusta vailla, törmäsin ykkösalkossamme tähän villisikamaiseen näkyyn:

Rivissä köllöttää BALilta kaksi Bière de Gardea lisää edellisen Blanchen seuraksi: Brune sekä Blonde.

Niinpä nämä kaksi oli otettava koriin odottamaan maistamista. Ei todella ole mitään halpista (kumpainenkin 17,09€/L), mutta silti. Ihan jo senkin takia piti ottaa, että saa perspektiiviä siihen miten erilaisia tai samanlaisia oluita Bière de Gardena tulee yhdeltä ja samalta panimolta. Edellähän oli todettu, että monen sorttista Bière de Gardea saattaa tulla markkinalla vastaan. Sitäpaitsi, Blancheksi nimetty oli sitruksista osastoa korianterilla maustettuna, jotka eivät ainakaan BJCP:n määritelmän mukaan yhdisty Bière de Gardeen. Nämä kaksi lienevät vielä selvästi maltaisempia. Lets katsotaan.

BAL Brune Bière de Garde (5,7%)

Kelpo tsuhaus avatessa, mutta ei tietoakaan Blanche-sisaren holtittomasta vaahtoamisesta. Tosi tummaa, liki mustaa. Elegantti keskisormen levyinen headi.

Tuoksussa tummapaahtoa yli muun, pehmeää suklaata löytyy seuraavana. Siirros makuun vaihtaa päällimmäiseksi kahvin, joka puolestaan antaa pian sijan uudelleen kaakaoiselle suklaalle.

Maku on tumman maltaisuuden dominoima, makea kyllä, mutta esimerkiksi sitä tallia ei vaan löydä eikä toffeisuuskaan nouse suklaan takaa jos sitä on. Kaikkiaan modernin tapainen olut, jonka persoonaan ei edellisten oluiden roso työnny yhtään. Omassa makumielleyhtymätyyppimaailmassa tätä Brune Bière de Gardea lähinnä vastaa joku maltilla humaloidun Black IPAn ja sulkaastoutin maltainen rajamuoto.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis, vaikka ihan kelpo olut sinänsä. Ei kuitenkaan ison litrahintansa tasolla.

BAL Blonde Bière de Garde (5,5%)

Tämäkin pysyy avatessa nätisti aisoissa. Kehittää kermaisen, tiheän vaahtokukan hetkiseksi. Blondemaisen kellertävä puhtaan samea väri.

Kukkainen raikas tuoksu, ja nyt kun talliefektit on suurennuslasin alla niin sekin assosioituu herkällä ei-tunkkaisella tavalla, positiivisella tavalla saippuaisuutta, hiukan pullataikinaisuutta.

Maku lähestyy tässäkin edelleen maltaan kautta, vaaleita maltaita vehnällä ja karamellilla. Se myös tuo lievää mausteisuutta ja jälkimakuun jopa pientä flavor-humalaa.

Ei ole ihan totuttu tasainen viisiprossainen Blonde, mutta kokonaisuutena ei kovin kaukanakaan siitä. Jos tämän olisi juonut kaikista näistä Bière de Garde leimatuista oluista ensimmäisenä, tuskin olisi tullut lähdettyä kaivamaan tyylimäärittelyjä. Onneksi näinkään ei käynyt, koska opintomatka aiheeseen on ollut mukava ja, no, opettavainen.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis. Toisaalta tämäkään ei ole ison hintansa väärti. Aika samaa voi todeta kuin BAP Blondelle, eli tutumpaan belgialaisempaan blondetyyliin pää kääntyy toistaiseksi.

Epilogin anti Bière de Garde pohdintoihin ja La Grande Conclusion

Kaikista blogautuksessa maistetuista oluista BAL Brune Bière de Garde on se tasalaatuisimman oloinen. Se on todella reilusti eri tyyppinen kuin BAL Blance Bière de Garde tai BAL Blonde Bière de Garde, jotka nekin ovat melko kaukana toisistaan. Nyt itsekin olen lähinnä hämmentynyt Bière de Gardeen yhdistettyjen oluiden erilaisuudesta.

Historiallisten Bière de Garde -kuvausten mukaan maaseudulla tehdyt oluet silloin poikkesivat runsaanlaisesti toinen toisistaan. Uskottavasti se johtui sen aikaisista menetelmistä ja kyvystä laadun konsistenssiin. Ja yhtä hyvin voisi uskoa eri taloissa olleen enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavia reseptejä. Bière de Gardehan viittaa säilytykseen eikä se välttämättä edes alunperin viestinyt tyylistä. Kirjaimellisesti tulkittuna se kertoisikin tavasta toimia oluterän kanssa. Voi olla, että olueen liitetty kuvailu on vasta jälkeenpäin haluttu nähdä joissakin yhteyksissä tyylikategoriana.

Edeltävät pohdinnat jos ottaa osittainkin ohjenuorakseen Bière de Gardea maistaessa, se jättää jo paljon enemmän liikkumavaraa siihen mitä lasista ”pitäisi löytää”.

Summa summarum: Päällimmäiseksi tyylikokeiluista ja sen historiasta jää Bière de Garde tyyliin liitettävien oluiden moninaisuus. Vive la liberté!