Historia

Tämä stout sai alkunsa mökkiterassilla elokuussa 2016, kaasupolttimen kanssa ja ukkospäivänä. Se oli silloin ristitty Malt Monster Thunder Stoutiksi panopäivän sään ja überöverin mallasmääränsä mukaan. Neljän vuoden takaisessa postauksessa panosta ja maltaiden ylimäärästä oli kerrottu enemmän. Vuosien vierittyä kiinnostaa, onko olut edelleen voimissaan ja miten ovat vuodet sitä kohdelleet.

Colan näköä

Coca-Cola look-alike stout. Näyttää kolalta ja maistuu stoutilta.

Avatessa kuului melko voimakas tsuhahdus, hiilihappoja on siis tuottanut. Tuoreempana tämä ei ollut kunnostautunut karbonaation kehittämisessä.

Väri on mielummin samea semitummanruskea kuin stoutmusta. Vaahdot jäävät vain lyhyeksi hetkeksi, nopsaan pois laskeutuen. Alaviistosta katsoen ulkonäkö on hassusti kuin kolalimonadia. Taitaa olla silmälle näkymättömästi likainen lasi kun kehittää tuollaisen kuplaseinämän. Yläviistosta näkee pienen määrän hiivakökkärerippeitä lilluvan nesteen pinnalla.

Kylmä olut tuottaa vähänlaisesti hajua, mietoa paahteisuutta kuitenkin. Myöhemmin lasissa lämmettyään tuoksuun löytyy runsasta suklaisuutta ja maustetta.

Mitäänsanomaton ulkonäkö ja maistaminen todistavat, että oluissa se on se sisäinen kauneus mikä oikeesti merkkaa.

Makustelut – Onko hän juomakuntoista?

Tyylin ja prosenttien (7,5%) puolesta näin voisi olettaa. Joo, selvästi näin on. Keskisen paksussa suutuntumassa poksuu karbonaation kuplivuutta alkuun runsaastikin. Vaahtoa hän ei vaan jaksanut pitää yllä. Maku pitää kutinsa pehmeän makean paahteisen maltaisena. Se antaa paljon enemmän kuin tuoksu kylmänä vihjasi.

Olemukseen mahtuu paahtunutta leivän kuorta, ei palanutta tai hiiltynyttä luontoa kuitenkaan. Ei myöskään ole liukas tai koneöljyisen tyyppinen eikä ohkaisen puolelle lipsuva.

Siirappisesti tahmaa huulet kun ajan kanssa asiaa ihmettelee. Samalla kun juoma lämpenee lasissa, savuisuus ja suklaisuus nousevat piiloistaan todella huomattavasti. Savu- sekä suklaamallasta on molempia mukana. On hyvin mallasvetoinen olut, joten josko vielä muutkin maltaat luettelee: pale ale, munich, crystal, vehnä, ruis sekä lisäksi mallastamaton paahdettu ohra. Humalana on pelkistetysti vain Amarillo.

Tästä satsista tehtiin kolme versiota kahdella eri hiivalla (1x T-58 ja 2x US-04). Toiseen US-04-versioista oli lisätty kahvia. Maistetun näytteen hiivakantana on T-58, mikä nimenomaan antaa pippurin tunnun. Tuoreena kolmen eri version rinnanmaistossa tämä vaikutti kolmikon kiintoisimmalta. Käytetyn hiivan kerrotaan tuovan makuun myös banaania ja neilikkaa, joita kyllä kai oluessa on niitäkin. Mitä enemmän maiskuttelee, sitä selvemmin banaania löytää tai on löytävinään.

Tuomarointi ja ikämuutokset

Vähintäänkin aivan jees stout. Se tärkein eli maku on kunnossa ja on hyvä. Tämän tavaramerkki stoutien kirjossa on runsas kiva pippurinen fiilis, hyvällä tavalla varsin persoonallinen. Ulkonäkö toisaalta on hähmäinen eikä mikään esteettinen komistus.

Ei ole hirveästi muuttunut neljän vuoden aikana, ellei nyt makeutunut ja pyöristynyt sittenkin. Tuoreen oluen salmiakkisuus-lakritsaisuus on vaimentunut, joskaan ei täysin poistunut. Pitkä säilöminen kylmässä ei sanottavasti ole makuun spesialiteettejä tuonut, mutta ei ole sitä kokonaisuutena heikentänytkään.

Alkuvaahdon hävittyä pintaan jäi hetkeksi mustetahratestin omaisia kuplasaarekkeita. Kuvion pyöreä muoto näyttää pimeästä aineesta koostuvalta tuntemattomalta planeetalta olutmerineen ja vaahtomantereineen.

Plain, mid-brownish, thickish and spicy companion.