Vajaat pari vuotta sitten oli mahdollisuus ensi kerran maistaa kuumaa tiibetiläistä tongba-hirssiolutta. Se oli silloin eksoottista ja on sitä edelleenkin. Postauksen aiheena pohdinnat siitä olisiko ensi kerrasta asiat mitenkään toisin. Pohjat aiheesta voi halutessaan ottaa lukemalla aiemmat kokemukset.

Ensimmäinen ero tulee siitä, että nyt tongbaa löytyi helposti ja nopeasti, vaikka ravintola ei edes ollut sama. Itse asiassa juuri tätä Restaurant Yakia etsittiin viimekin kerralla, mutta ei vaan löytynyt. Näin jälkikäteen on vaikea ymmärtää miksei. Edellis- ja tämän kerran ravintolat molemmat ovat suositulla Thamelin turistialueella kaupungin keskustassa. Yak sijaitsee tarkemmin ottaen hyvin lähellä Thamel Marg sekä JP Marg –katujen risteystä. Viimeksi oman hotellin väki kehotti olemaan menemättä alueelle pimeällä yksin ja tavallaan sitä toteltiinkin, koska porukkaa sattui silloin olemaan enemmän. Nyt vaan sitten tuli mentyä.

Eikä tämä Thamel niin poikkeuksellisen epämääräistä aluetta ole rikollismielessä, ainakaan vielä yhdeksän aikaan illalla. Sen sijaan liikennemielessä muutamat isommat kadut, jotka on pakko ylittää, ovat pimeällä todella epämääräisiä ja liikennekulttuuriin tottumattomalle oikeasti vaarallisia eikä vasemmanpuoleinen liikenne tuo ainakaan helpotusta tähän. Vähänkään isomman kadun (kuva alla) ylitys tapahtuu henkensä kaupalla. Hyvä taktiikka siinä on loikkia jonkun paikallisen beesissä tien yli, jolla on tuntumaa lähtöhetken valintaan, ylittämisen jaksotukseen keskiviivan tuntumassa ja väistöliikkeisiin muutenkin.

Vaikkei sivulliselle vaaraa lisää niin jännä juttu liikenteessä on se, että prätkäkuskeilla yleensä aina on kypärä kun taas kyyditettävillä yleensä koskaan ei ole. Kovempi kallo niin ei tarvi. Moottoripyöriä muuten riittää. Kuulemma 600 000 prätkää ja 200 000 autoa, kun Kathmandun laaksossa puolestaan on 2,5 miljoonaa (2011) asukasta.

Siihen olueen sitten. Menusta voi panna merkille toisen kirjoitusasun juomalle, ei pelkästään tongba ja muut nimet vaan myös tungba. Tuopillisen hinta oli 175 NPR (1,5€). Tarjoilu tapahtui hieman erilaisin astioin kuin edelliskerralla. Tuoppi oli tällä kertaa puusta tehty kuin pieni kiulu ja yhtä lailla tyylikäs kuin edellisen kerran metallinen tuoppi. Nyt se ei tietenkään päässyt yhtä kuumaksi. Hyvä sikäli ettei palovammoja synny yhtä helposti. Veden lisäykseen käytetty pieni kannellinen kannu oli metallia ja sisälsi yhden tuopin täydentämiseen tarvittavan vesimäärän. Tarjoilijan mukaan vesitäydennystä voisi tehdä 3-4 kertaa. Tällä kertaa tuopissa oli selvästi vähemmän hirssiä, mutta sen kummempaa vaikutusta nauttimiseen sillä ei huomannut olevan. Tongban tarjoiluun näyttää lisäksi kuuluvan alusastia tuopille, sillä molemmilla kerroilla semmoinen oli käytössä. Tällä kertaa vähemmän tyylikäs pieni sininen muovivati täytti tehtävän. Pilli oli muovista mikä toimi kyllä, muttei ollut ollenkaan yhtä hienostunut kuin bambuversio. Ensin sitä luuli, että kuuma vesi olisi hieman sulattanut pillin muotoa, mutta pian huomasi sen olevan tarkoituksella toisesta päästä kiinni. Varressa puolestaan oli pieniä reikiä. Pikku kikoilla saadaan estettyä hirssijyvien imeminen pillin läpi. Ovelaa.

Tällä kertaa olut ei ollut ravintolan omaa tuotantoa vaan myytävä tongba oli hankittu läheisestä marketista. Tarjoilijat eivät selvästikään olleet perehtyneet oluen alkoholivahvuuteen, mutta arvioivat sen olevan 5-7 %:sta. Sattumoisin siis saman vahvuista kuin pari vuotta sitten, eikä silloinkaan ravintolan henkilökunnalla tuntunut olevan mitenkään tarkkaa kuvaa asiasta. Ikään kuin sitä silloin ja nytkin olisi tiedusteltu ensimmäistä kertaa ikinä. Alkoholin makua ei kykene erottamaan eikä juuri erikoisempaa tuoksuakaan. Hiilihapotonta ja suutuntumalta hyvin ohutta nestettä kuten viimeksikin ja muutenkin makumuistikuvat pitivät varsin hyvin kutinsa. Olisikohan hirssin kärkimaku mäskin pohjalta imettäessä ollut nyt hieman intensiivisempi.

Ruokana oli nepalilaisen keittiön antimia: possun kanssa paistettua riisiä ja höyrytettyjä kanatäytteisiä momoja. Riisisatsi oli oikein maittava, ihan ässä suorastaan, mutta momot tällä kertaa pettivät. Kanan luupaloja oli aivan liikaa huoletonta pureskelua haittaamassa. Chilisooseja oli pöydässä automaattisesti tarjolla useita sortteja. Mausteisuudesta pitävälle tongban ja chilillä ladatun ruuan nauttimisessa samalla aterialla on se bonus, että kuuma tongba vahvistaa chilin poltetta vielä kauan sen jälkeen, kun mausteinen suupala on hävinnyt elimistön syövereihin. 

Yak on kiva nimi ravintolalle, mutta sitä jää miettimään, että tarviikohan ravintoloitsijan koskaan pohtia miten tuo ääntyy englannin kielessä. Yuck 🙂

Oma suhde tongbaan on siirtymäisillään sille levelille, että jokaisen tilaisuuden tullen ei ole enää ihan pakko päästä sitä maistamaan. Arvattavasti kuitenkin mahdollisuuksia tulee niin harvoin, että käytännössä näin käy. Ei nimittäin ole suomalaisissa nepalilaisissa ravintoloissa tongbaa näkynyt.

OLUTARVIO: PANISIN (ihan tositosi pienen satsin, erikoisuuden vuoksi)

KOLLEGAN OLUTARVIO: KAMALAA

24.3.2016 / Jani