Hellekuumassa on viime aikoina tavoitellut raikkaita, maukkaasti humaloituja ja kevyenpuoleisia oluita. Siinä tarkoituksessa APAa on voinut sattua ostoskoriin ilman sen ihmeellisempiä panimokriteereitä. Seassa on ollut tavaraa monen kokoiselta ja tapaiselta tekijältä. Tältä pohjalta kohtaamisia on ollut varsin eritasoisesti aromi- ja/tai flavorhumaloitujen oluiden kanssa. Muistetaan silti aina – olut ja myös musiikki – makuasioita molemmat.

Lasiin kaataessa Makitassa soi Maroon 5 Feat. Cardi B – Girls Like You.

Saas nähdä tämän kanssa. Hän sanoo itseään geneerisemmin American Aleksi. Se jättää humalointiodotuksiin ja niiden mielikuviin jo paljonkin anteeksiantamispotentiaalia, ellei kovin raikkaan sitruksiseksi osoittaudu. Nastat humalat keitokseen on saatu mukaan joka tapauksessa: Chinook, Cascade ja Centennial.

Näkö ja tuoksu: Hyvinhyvin perusperus pähkinänruskea alemainen body oikein kivalla vaahdolla. Kirkkauden puolesta varsin samea. Jokseenkin vastaavissa tyyleissä on nykyään harvakseltaan tarjolla aika kirkastakin myös craftpuolella. Ei sillä että se olisi itseisarvo tai edes tavoiteltavaa (useinmiten mielumminkin päinvastoin), mutta silloin kun kaipaa olueen kepeyttä, samea näkö ei juuri sitä välttämättä tue.

Tämä on Saku Antvärk, joka kai pyrkii craftien mielikuvagenreen. Hauskasti antvärk kääntyy suomeksi keikariksi, snobiksi tai cityhenkilöksi parilla koetetulla nettikääntäjällä. Nimityksellä tuskin tavoitellaan bloggari Tuopillisen kepeää kuvailua uuden polven wannabeolutsnobista.

Työmaaradiossa alkaa Antti Tuiskun ja Erinin Aamukuuteen. Sepä loppui nopeaan. Soittaako ne näitä kokonaan? Tuoksusta on hyvin vähän kerrottavaa. Hiukan maltaisuuden eri sävyjä ja sitä vähemmän humalaa.

Soitto jatkui Felix Jaehn Bonfirellä ja heti perään Ariana Granden No Tears Left To Cryllä. Siis oikeesti näinkö nopeaan tahtiin biisit oikeasti vaihtuu. Ei ehdi siirtyä visuista makuihin kolmenkaan biisin aikana. Nähtävästi ja kuultavasti joo. Eräs kaupallinen formaattiradio sattui olemaan virittimessä.

Lasillisen kohdalle osunut musa tuntuu olevan kauden parasta hittihumppaa, kuinkas muuten. Ihan kivvoo.

Maku: Joopasta joo, hyvinkin samaa olemusta kuin tuoksu jo antoi. Viljaisaa, melko toffeista, vähän metallistakin. Mutta ne humalat? Ei näy, ei kuulu, ei maistu. Toivottua reipasta raikkautta ei ilmene ja maun jälkipuolikkaalla havaintokynnyksen ylittää lievälti tympeämpiäkin sävyjä. Kerrotuista humalointilähtökohdista toivoisi innostavampaa, superimpaa.

Juomakelpoista, mutta ei yletä varsinkaan humalapohjaan nähden positiivisiin ylisanoihin. Jos craft beer genren sisältä löytyy bulkkialea, tämä voisi olla sellaista. Mutta kuten alussa aprikoitu, kaikki pääsee anteeksiantoon tässä oluiden rippituolissa. Vanhurskautta peliin ja aamen. Odotusarvot oli ehkä vähän väärät sittenkin.

Nyt kaikuu Pyhimys ja Aksel Kankaanranta: Jättiläinen. Mainoksia raikaa sellaiseen tahtiin, että kommunistia huimaisi. Mainosten määrää tai biisien feidaamista ei normisti samalla tavalla huomaa, jos radio on auki puhtaasti taustamusana eikä tälleen tiedostavammassa kuuntelutilassa.

Clean Bandit ja Demi Lovato ryhtyvät sykkimään Solollaan. Anna Puu on haastattelussa muuten. Toimittajan ajoittaiset chattailyhetket hänen kanssaan on ihan kivoja poikkeamia mainostulvaan. Sitäpaitsi taas ehti jo muutama biisi, Yritysluotot, Teboilin vegeruokamainokset, Delta-Automainokset, Kodin Terra, Huippukiva, Muumimaailma ja monet muut tiedotteet vilahtaa.

Lopetamme session vanhaan suosikkibändi Haloo Helsinkiin ja Kaksi ihmistä biisin rytmeihin.