Olut & työmaaradio -paritus: La Doucillon A.P.A. laiturivalun jälkeen
Aamuhetki ennen paritusta

Työmaa odottaa.
Kolmas kerta toden sanoi siinä mielessä, että olut ja musatuokio -parituksissa päästiin nyt myös otsikon enteilemiin rakennuspuuhiin. Olut ei työn lomaan kuulu, joten se päästään radion kanssa testaamaan vasta homman tauottua. Hikisen rupeaman jälkeen on chillailu paikallaan.
Tuskin tästä käyttötapauksesta ainaista tapaa tulee. Radio on hankittu robustiksi ulkoradioksi kaikenlaiseen mökkioleiluun ja -touhuiluun.
Siinäkin mielessä kolmas kerta kertoi totuuden, että nyt on turkoosilla ystävällä on käytössään akkuvirtaa. Okei, on siinä vähän mustaakin kulmaa, sitä mustaa makitaa.

Tällä työmaalla radiolla ei ollut juurikaan työnaikaista virkaa, betonimylly piti sen verran kovaa mölyä.
Jännä tulla havaitsemaan miten pitkään radio rokkaa tehokkaan oloisella akulla. Kun kerran sama akku pyörittää iskuporaa, voisi kuvitella että se kestää liki ikuisuuden radiokuuntelua. Uusi Makitan akkuiskupora-ruuvinväännin (jonka ”kylkiäisenä” akku tuli) ainakin futaa äärimmäisen miellyttävästi.
Melkein rupesin laskemaan kauanko akku voisi radiokuuntelua kestää, mutta eipä tarvi koska radion manuskista estimaatti löytyy suoraan. Oletuksella että kaiuttimien yhteenlaskettu teho on 0,1W, arvioitu radiokuuntelun kesto on 35h. Lähes täysi työviikko yhdellä lautauksella. Hyvä!
Kovemmassa käytössä olettaen Bluetooth-striimauksen ja samanaikaisen USB-laitteen latauksen (radiossa on tällainenkin liitäntä) saa vastaavasti arvioksi 8,5 tuntia. Käynnykän kautta striimatessa, sen varaus ehtii loppua jo paljon ennen radiota.

Ampeeritunti (Ah) ilmoittaa akun kokonaisvarauskyvyn. Makitan akkutehot numeroina: 18V/5 Ah (90 Wh). Jo hiipuneen vanhan Bosch-ruuvinvääntimen lukemat on vastaavasti 12V/1,5 Ah (18 Wh). Rakennuspäivän kuuntelusetupissa tarvitaan kännyä, siinä käytetylle Iphone 6:lle akkuspeksit: 3,8V/1,8 Ah (6,9 Wh).
Verkkovirran käyttöön verraten akun kanssa toimiminen helpottaa musiikin kuuntelua huomattavasti. Aktiviteetteihin liikkeellelähtö ja saundien ilmoille saaminen nopeutuu rutkasti, ja toimintareviirin laajuus kasvaa huikeasti. Ei muuta ku radio kantoon, olut kouraan ja menoks minne huvittaa.
Jos haluaa striimata niin känny matkaan. Sepä yleensä kulkee muutenkin mukana ja kun muutaman kuvan haluaa napata niin senkin takia.

Aamupuhde muotissaan.
Musapuolen valmistelu
Ajattelin tällä kertaa striimailla virolaista Star FM kanavaa, minkä musiikkivalikoima tuntui kesämatkalla miellyttävältä. Nyt kun on paremmin aikaa ja varaa valita kanavia, osoittautui melko pian että vaikka musa oliskin buenoa, vironkieliset mainokset ja muut sepitykset haastaa. Etsitään siksi joku saman niminen asema mieluiten englantia puhuvasta maasta. Vaan löytyykö sellaista? Esimerkiksi Georgiasta ja Zimbabwesta Star FM näyttäisi löytyvän. Ruotsista ja Saksasta myös. Jälkimmäisten kuulijakunta saattanee olla musiikkimieltymyksiltään itseä lähempänä ja sitä kautta aseman soittovalikoimakin houkuttelevampi.
Kokeillaan Star FM Berliiniä nettisivujensa kautta. Kuukkelin hakutuloksissa sen kuvaus ainakin lupasi kivaa: ”The best of modern rock, classic rock, …”. Saksan kieltä taitaa sen verran taitaa, että puheosuudetkin kestää. Voip olla että muitakin lafkan saksalaisia kanavia joutuu vielä testailemaan, nimittäin lisäksi tarjolla on: Nuremberg, Classics, Alternative, From Hell, Blues, Hot Top of Rock, 80s Skirt, 90s Rock, Millenium Rock, Live Rock, ja XXXMas Rock. Joukossa on useampikin houkuttelevan kuuloinen.
Selaimen kautta radiostriimi avatessa ensimmäisenä kiekuu Chris Isaakin Blue Hotel. Jostain syystä haluan asentaa sivulla tarjotun appin, joka hoitaisi samaa asiaa. Virhe?
Appiasennus ohjautuu radio.net -nimisen sovelluksen asennukseen. Vähän ihmettelen ettei sovellus ole radiokanavan oma tai edes sen omalla brändillä ja kuuntelija ohjataan jonkun toisen palveluun.
Kokeillaan silti tarjottua, jossa on kanavia huru mykky, suomalaisiakin. Star FM Berlin asema löytyikin heti appissa, muttei striimaa. Websivun kautta striimaavuus oli ollut heti hyvä. Mainoksia tulee kyllä läpi moitteetta suomeksi, mutta musaa ei. Yritetään uudelleen berlin.starfm.de webbisivujen kautta. No eipä kuulu nyt tällä kertaa näinkään.
Mietin Makitan perusradio-ominaisuuksia: Vaikka muita rajoitteita on kuunteluun, fyysinen käyttöliittymä on hyvä juttu.
Koitetaan jotain muuta, esimerkiksi Good Vibes -nimistä kanavaa Hampurista radio.net -appilla. Nyt lykkii! Poppia ilmoille ja soimaan käy Ed Sheeranin Shape of You.
Bisseenkin käsiksi
La Doucillon panimon A.P.A. (5,5%) tulee Cassis-nimisestä pitäjästä Marseillen itäpuolella.

Panimon nimi pohjaa Cassis-viinin erääseen rypälelajikkeeseen.
Sain apapullon lahjaksi saatteella, että tästä varmaan tykkäät. Hmm. Takana on ei-ainakaan-täydellisiä-apoja nyt useampia.
Taas meni striimivirityksissä aikaa alkusäätöihin, joten oluen lämpötila on varmaan enemmän pielessä kuin olisi tarpeen. Ennuste enteili ilman lämpötilaksi 25 astetta jo klo 11. Suunnilleen näihin aikoihin valu saatiinkin muottiin.
Musiikiksi vaihtuu Rumer – Am I Forgiven.
Juoma näyttäytyy tavanomaisen näköisenä, sameana ja kivoilla vaahdoilla. Tuoksutellessa sormista leijuu enemmän sementin aromia kuin oluesta mitään. Ei vielä varsinaisesti säväytä.
Makupa kääntääkin vaikutelman suunnan. Erottuvan hedelmäistä ja lievästi hapanta. Sitä vaan ei tuoksuun heti löytynyt. Sanoisin verigreippiä. Oh jes. Nyt vähän harmittaa, että paras kylmyys ehti häipyä säätäessä. Uudelleen tuoksautellessa aromia alkaa löytyä hajuunkin.
Vastaavaa olisi oikein houkutteleva tehdä kotioloissa. Hyvä olut! Fiilistellään letkeissä tunnelmissa pullollisen loppuun:

Perinteisenä talkoo-oluena tämä menisi hukkaan. Meinaan silleen suoraan korista, pullon suusta silmät ummessa ja pitkillä huikilla. Ja samaa rataa. Talkooporukoissa kuitenniin on sellaista väkeä, että oluen hedelmäisyyttä ei välttämättä jakseta arvostaa. Sen verta kiva tapaus.
Kännyakku hälyttää alhaisesta varauksesta. Kännykkää käyttäessä sessiot ei veny liiallisuuksiin viimeistään syystä että striimaus nakertaa kännyn akun melko nopeaan.
Makitan akunkestoa sen sijaan on toistaiseksi mahdollista kuvata vain: toimii kuin unelma. Pätee sekä radion että akkuiskuporan käyttöön. Molemmat on olleet jo reilusti käytössä ja molemmissa mennään edelleen ekalla latauksella.
Walk the Moon – Shut Up and Dance
Seuraava kännyvaroitus lävähtää ruutuun. Byebye battery! Bye!

Valupäivä paketissa ja työvälineet varastoituna mistä ikinä tulivatkaan.

Siinä se. Happyhappy. Muotit kierrätetään spreijausbootcampille maalauspohjiksi.