Blogi

Oluen energiasisältö

Olutta on tavanomaista syyttää terveyteen liittyvistä ongelmista usein kärjistävin tai mustavalkoisin argumentein, mukaan lukien ylipaino ja siitä seuraavat muut terveyshaitat.

Muihin juomiin verraten keskioluen energiasisältö ei ole mitenkään erityisen suuri. Energiaa on itse asiassa hieman vähemmän kuin vaikka kevytmaidossa tai kolajuomassa. Juttu on tietysti siinä miten paljon mitäkin juo, ja siten kyse on enemmän juomatottumuksista kuin oluesta itsestään.

Esimerkiksi yhden portterin (0,33L) nauttiminen vastaa noin 7% keskimääräisesti liikkuvan miehen päivittäisestä energiantarpeesta. On varaa syödä ja juoda aika paljon muutakin.

Runsaan alkoholin käytön, oluen tai muiden alkoholijuomien aiheuttamia moninaisia ongelmia ei ole syytä kyseenalaistaa, mutta olutuutisointiin kaipaisi täsmällisyyttä ylimalkaisten yleistävien kommenttien sijaan.

Postaussarjassa voidaan palata myös oluen ravintosisältöihin. Nekin ovat mielenkiintoisia kun niitä verrataan viranomaisten synnyttämään ja yksinomaan oluen haittoja korostavaan mielikuvaan.

11.3.2015 / Jani



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top