Blogi

Nepalilainen tongba-olut

Katmandun pienpanimoskene on olematon, mutta onneksi matkaajalle tarjoutuu siellä tilaisuus maistaa Itä-Nepalin vuoristoalueelta peräisin olevaa tongba-olutta. Juoma tarjoillaan kuumana ja se on suosiossa erityisesti viileän kauden aikana. Ehkä osin tästä syystä tongban löytäminen osoittautui vielä syyskuussa haastavaksi tehtäväksi. Testiryhmämme päätti kuitenkin sitkeästi etsiä juomaa maistettavaksi. Vähintään kuuden vesiperän jälkeen eri baareista, ja muutamilta paikallisilta sekä hotellista kysyttyä tilanne näytti vielä toivottomalta. Vyyhti alkoi vihdoin purkautua, kun löytyi yksi paikallinen joka oikeasti tiesi asiasta jotain ja jonka avulla löydettiin seuraava paikallinen, joka osasi opastaa perille paikkaan, jonka emännän serkku tekee tuota juomaa myytäväksi. Bingo! Paikka josta olutta vihdoin löytyi oli ravintola Satkar Thamelin alueella Katmandussa. Muutoin tuolta alueelta löytyy runsaasti ravintoloita, kauppoja ja iltaelämää.

Tongba on hirssipohjainen käymisteitse valmistettu alkoholijuoma. Ilmeisesti tongba varsinaisesti tarkoittaa astiaa, josta jaandi-niminen neste nautitaan. Muita nimityksiä tongballe ovat chhaang, chang (”Nectar of Gods”), tai hot tibetan beer. Jaandi valmistetaan keittämällä ja käyttämällä hirssijyviä, mutta valmistuksessa voidaan hirssin ohella käyttää riisiä tai ohraa. Keitetyn nesteen annetaan jäähtyä ja siihen lisätään hiiva (“murcha”). Hirssimassa on eräänlainen mäski, mutta sitä ei poisteta ennen käyttämistä kuten länsimaisen oluen panossa tapahtuu. Viikon-kahden kuluttua käyminen on ohitse, alkoholia on muodostunut ja jaandin annetaan vielä kypsyä useankin kuukauden ajan.

Käynyt hirssimassa (“kudu”, hirssimäski) astioidaan ja se myös jätetään juomaan sen nauttimiseen asti. Nauttiminen tapahtuu erikoisella tavalla siten, että mäskiä ensin sekoitellaan muutaman minuutin bambupillillä ja sitten imetään sen läpi nestettä, joka siis käytännössä on vettä ja hirssistä peräisin olevaa alkoholia. Kokemuksen mukaan hirssijyviä ei helpolla tule pillin läpi imettäessä ja lämmin neste nousee puhtaana. Metallisen kannella varustetun tuopin pohjalla neste on selvästi vahvempaa kuin pinnassa. Täydessä metallituopissa oli arviolta 4 dl hirssimäskiä ja sen päällä 1 dl vettä. Kun neste alkaa loppua, sitä kaadetaan todella kuumana lisää termospullosta, antaen mäskin liota vedessä muutaman minuutin samalla sitä taas sekoittaen. Käytännössä metallinen astia on niin kuuma, ettei siihen juuri voi käsin koskea. Melko nopeasti jaandi on kuitenkin jo juomakelpoista ja jos se tuntuu liian kuumalta, siihen voi lisätä myös kylmää vettä. Alkoholikonsentraatio laimenee joka kerta kun vettä lisätään, lisäys voidaan tehdä nelisen kertaa. Jossain mielessä tämä vastaa länsimaisen oluen panossa mäskin huuhtelua, vaikka silloin alkoholia ei olekaan vielä muodostunut. Tai ihan vaan oluen laimentamista vedellä.

Tongban ulkomuoto muistuttaa vaaleanharmaata laimeansameaa savivettä, hiilihappoa eikä siten mitään vaahtoakaan ole. Juomassa on hyvin ohut suutuntuma, todella uniikki, omintakeinen, vaikeasti kuvailtava, ehkä hieman hiivainen pehmeähkö maku kaikkiin tähän asti maistettuihin oluisiin nähden. Maku on vain hieman alkoholinen ja jotain ihan muuta kuin viljamaltaisia makuja, humalaa tai muutakaan tuttua. Hirssiähän siinä on pohjana, joten tältä käynyt hirssi siis maistuu kenties joidenkin yrttien kera, joita murchan valmistuksessa on voitu käyttää. Maistamamme tongba oli baarinpitäjän arvion mukaan noin 5-7% vahvuista. 

Todella outo viritys oluesta länsimaisiin oluisiin tottuneelle, mutta pitihän se kokeilla. Kaikessa erikoisuudessaan varmasti vaivan väärti ja ihan hyvin tätä maunkin puolesta voi uudestaan kokeilla.

17.9.2014 / Jani



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top