Viime syksynä jätekuormasta pelastettu rikkoutuneen vesipumpun vesisäiliö pääsi vihdoin tositoimiin mäskäys- ja keittokattilana. Talven mittaan oli myös hankittu kaikenlaista isompaa ja pienempää vimpainta tulevan mökkipanimon varusteiksi.  

Ajatus nestekaasun käytöstä lähti siis sattuman kautta, kun tipahti tuo keittokattilaksi työstettävä kappale kouraan ja sattui kaasupoltinkin olemaan valmiina varastossa. Poltin on tyypiltään hyvin halpa rengaspoltin, sen nimellistehostakaan ei ole tarkempaa tietoa. On joskus Hong Kongista tullut hankittua hintaluokassa 14,90€. Alkoi sitten kiinnostaa miten oluen teko hoituisi näilläkin vermeillä.

Sikäli jännää, että näin ensimmäisellä kaasuttelukerralla oikeastaan vain prosessi oli tuttu. Aiempiin kokemuksiin nähden lähes kaikki välineet ja tekniikat ovat pienesti uudentyyppisiä pano-olosuhteiden ohella. Pian osoittautui, että olosuhteet todella tuovat yllätysmomenttia siitäkin huolimatta, että sähköä löytyy ja kylmä kaivovesi juoksee saunan hanaan asti.

Nyt kun kelit alkaa sallia, oli hauska lähteä kokeilemaan. Kesän kynnyksellä ensimmäiseksi oluttyyliksi valikoitui perinteinen baijerilainen vaalea hefe-weizen. Kesän mittaan sellaiselle olisi mökkiterassilla varmasti kysyntää.

Panopäivän sää oli aurinkoinen ja melko tyyni, mutta jokseenkin kylmin mahdollinen tehdä olutta ulkona (+6 °C). Varsinaisena panopaikkana oli mökkisaunan terassikatos, missä ollaan huomattavan paljon sään ja ulkolämpötilojen armoilla.

UUSIA KOKEMUKSIA LAITTEISTA JA TEKNIIKOISTA

MÄSKÄYS
Kattilan koko (40L) on hieman tavallista peruskotipanosettiä isompi, joten resepti piti näihin mittoihin ensin sovittaa. Modattu mäskäysastia osoittautui käytännössä vähintään riittävän toimivaksi, hana ja tuplatut kiinteät lämpömittarit siinä on suorastaan luksusta. Edellä kuvatuissa oloissa onnistui kaasulla pitämään mäskäyslämpötilan hallinnassa muutaman asteen vaihteluvälillä, liekkiä säätäen ja jonkun kerran sammuttaenkin. Maksimiliekillä lämpötilaa pystyi taas nostamaan. Vaikka mäskin sekoittelua tapahtui vain aika ajoin, lämpötila pysyi yllättävänkin tasaisesti jakautuneena astian ala- ja yläpään välillä.

Pussimäskäten kun mentiin, niin onneksi myös pussin käyttö toimi ilman harmeja. Huonommassa tapauksessa astian kylkeen kiinteästi asennetut lämpötila-anturit olisivat voineet puhkaista pussin, mistä nyt ei todellista riskiä muodostunut. Pelätyn repeytymisefektin takia vieläkin terävämpireunainen bazooka tuli jätettyä pois hanan sisäpuolelta. Seuraavalla kerralla sitä kyllä käytetään. Se olisi varmaan nytkin toiminut edukseen, koska myöhemmin keittovaiheessa ei ollut humalapusseja käytössä ja tyhjennyksen loppuvaiheessa humalakukinto pääsi tukkimaan hanan. Tuossa tilanteessa loppuvierre piti kallistaen kaataa pois keittoastiasta.

Pussin suhteen pientä pelkoa ennakkoon oli myös siitä, pysyisikö se mäskäysastian yläpäästä sisäänpäin kaarevalla reunalla paikoillaan eikä luiskahtaisi kokonaan vierteeseen. Normaalia isompaan astiaan upotettu ja sokkona hankittu pussi osoittautui onneksi riittävän suureksi ja pysyi riittävässä määrin paikoillaan.

Refraktometri on ollut pitempään hankittuna SG-mittauksiin, muttei vaan ole tullut tositoimissa käytettyä. Tuo osoittautui hyväksi, nopeaksi ja helppokäyttöiseksi apuvälineeksi mäskäysvaiheessa. Olkoonkin että sen asteikko on viritetty 20 °C lämpötilaan, eikä lukemat kylmällä ulkoilmalla tarkkaan ottaen päde. Kuitenkin juuri sen helppokäyttöisyyden takia tuli matkan varrella otettua useita näytteitä. Mäskäyksen kestoa tulikin siksi reseptistä poiketen pidennettyä 90 minuuttiin. ”Viralliset” sokeripitoisuuden mittaukset tehtiin erikseen perinteisten ominaispaino- ja lämpömittarien sekä mittalasin avulla.

Mäskäyksen jälkeen tuli tavanmukainen huuhtelu tehtyä. Jälkikäteen ajatellen sen pois jättäminen vähentäisi kontaminaatioriskiä, tai ainakin kannattaa hioa käytäntöjä niin, että huuhtelu on tehtävissä sisätiloissa. Vaikka tämän työvaiheen perään tulee vierteen steriloiva keitto, haluaa silti ehkäistä riskiä ulkoilman roskien leijailemisesta vierteeseen. Ohjeeksi itselle: minimoi vierteen käsittelyn työvaiheet ulkotiloissa.

KEITTO
Keittolämpötilan pito 100 °C:ssä oli helppoa, kun täydellä liekillä sen yli lämpö ei enää nouse. Energia kuluu lämpötilan nostamisen sijaan veden haihduttamiseen. 

Varsinkin keiton aikana isoilla tehoilla polttaessa esiintyi pientä liekin lepatusta huolimatta tuulensuojaksi ladotuista tiilistä. Iso liekki myös nokeaa kaiken mihin yltää, seurauksena ylimääräistä sotkua ja puhdistuksia. Laitteista eniten iskua ottivat vastaan padan bränikät renkaat, joiden muoviset laakerintiivisteet sulivat ja jokunen laakerikuulakin otti hatkat plus että kaikki kolme täysmuovirengasta halkesi. Jatkossa muuten tulee palosuojalevy kaasupolttimen alle. Poltin ei nokea pelkästään kattilan ulkopohjaa, ja näköjään painekyllästetystä puustakin irtoaa pihkaa kun sitä tarpeeksi kuumottaa. Sivumennen sanoen, tuollaisen levyn hankkiminen osoittautui joskus aiemmin yllättävän hankalaksi. Luulisi, että se on kaikkien isojen rautakauppojen vakiotavaraa mutta eipä vaan ole.

Kyseisen kattilan kovera pohjan muoto on hieman tavallista sylinterin muotoa hankalampi. Sitä tietenkin haluaa kaiken vierteen talteen ja nyt astiaan jää viitisen litraa jäljelle, joka ei reilusti kallistamatta valu hanan kautta ulos. Hälläväliä muuten, mutta jos apukäsiä ei ole paikalla niin tällaiset pienetkin ylimääräiset säädöt vaan on ylimääräisiä. Kaikkiaan tuntui ettei tullut järjestettyä riittävästi hygieenistä laskusijaa välineille. Ehkä jo ensi kerralla. Koko ajan tuntui olevan jotain ylimääräistä välinettä toisessa kädessä menoa haittaamassa.

Vierteen jäähdytys uusien levylämmönvaihtimen ja pumpun kanssa oli samalla opettavaista. Systeemin käyttökuntoon virittäminen olisi tietysti kannattanut harjoitella ennen tositoimiin ryhtymistä. Tämä levyjäähdytin osoittautui todella tehokkaaksi peliksi. Kyseisessä yksilössä on 30 jäähdytyslevyä, näitähän on saatavilla montaa eri kaliiberia. Läpi virrannut vierre reagoi hyvin vikkelään, helposti joko ylijäähtyen tai ylilämmeten. Suuri herkkyys oli tarpeen nesteiden (kuuma vierre sekä kaivokylmä jäähdytysvesi) lämpötiloihin vaikuttavilla hanoilla operoidessa. Tällä kertaa aivan erityisesti kylmävesihanan virtausvoimakkuuden säädössä. Menetelmän hienona puolena on, että vierteen voi säätää tulemaan läpi välittömästi hiivauskelpoisessa lämpötilassa.

Yhteenvetona jäähdytyksestä voi sanoa vierteeseen upotettavan kuparikierukan olevan yksinkertaisempi ja näissä olosuhteissa se järkevämpi tapa. On vähemmän vaivaakin systeemin virittelyssä ja pesuissa, ei tarvitse käyttää pumppua, eikä tarvitse siirtää vierrettä pois keittoastiasta jäähdytyksen aikana. Kyseinen levyjäähdytin oli tehoiltaan tarpeettoman järeä ja menee näissä oloissa hifistelyn puolelle vaikka ajoi kyllä asiansa.

Keiton jälkeen OG-lukemaksi kirjattiin 1.054, mikä tarkoittaa kantavierteen sokeripitoisuuden olleen 13% ennen käymisvaihetta.

Yleisenä havaintona voi mäskäyksestä ja keittelystä vahvistaa, että kaasulla kaikki on epätarkempaa ja totuttua hankalampi pitää kontrollissa. Näin ainakin pihaolosuhteissa ja halpispolttimella. Kuuleman mukaan kaasuliesi toimii hommassa oikein hyvin jos sellainen vaikka kerrostaloasunnossa sattuu olemaan. Kaasun käyttöön liittyy kaikenlaista muutakin pientä kiusaa kuten lämmönhukka tuulisuudesta johtuen, paikkojen nokeentuminen, riskiä siitä että kaasu loppuu kesken ja vaikkei loppuisikaan, täydennystä pitää silloin tällöin hankkia ja mielellään pitää olla toinen kaasupullo varalla.

MUITA HAVAINTOJA
Uudenkarhea kolmella valssirullalla varustettu mallasmylly toimi kuin unelma. Muutamassa minuutissa tuli pora-avusteisesti jauhettua koko reseptin maltaat. Jos vähänkään useamman erän verran meinaa mallasta rouhia, kannattaa hankkia suoraan tämmöinen ”Monster Mill–tyylinen” vehje valurautaisen ”Corona–tyylisen” sijasta. Kukkaron päälle se toki käy ehkä enemmän kuin harrastuksen ihan alkuvaiheessa sietää.

Vaikka paljailla näpeillä pärjäsi koleassa ilmassa, jatkuva kylmän veden kanssa puljaaminen oli jo rajoilla. Oma hankaluutensa oli myös siinä, että pesuvedeksi ei juurikaan riittänyt lämmintä vettä. Onpahan jatkossa motivaatiota ajoittaa pano siten, että ehtii esilämmittää edellisenä päivänä reilusti käyttövettä saunan padassa. Kaikkiaan vesien lämmitykset eri vaiheissa on aikaa vievää puuhaa. Nyt suuri osa mäskäysvedestä oli esilämmitetty sähköliedellä, mutta silti, käytetyn kaasupolttimen tehot oli jotenkin mopotasoa veden lämmityksessä. Sellaisessa tilanteessa, jossa oluen panon tarkoitus on osaltaan ollakin seurallista ajanvietettä, odottelut sopii hienosti kuvioon.

Kunnon kesäkeleillä panomukavuus ulkona voi olla testipäivää korkeammalla tasolla. Tosin silloin hyönteiset ja muut roskat taitavat olla huomattavasti isompi riski. Kaikkein isoimmaksi haasteeksi nytkin muodostui arvattavasti epähygieeninen ympäristö ja pano-olosuhteet kaikkiaan. Sähkökäyttöinen höyrypesuri tuntui todella tärkeältä apuvälineeltä ja jos kontaminaatioilta säästytään, se voi hyvinkin olla päivän pelastaja.

Pari pikku bugiakin ehti uida eri vierreastioissa, ei onneksi kuitenkaan päävierteessä. Yksi ötökkä esimerkiksi harhautui siihen viiden litran vierresatsiin, joka tyhjennyksen yhteydessä ensin jäi keittoastian pohjalle. Hyönteisen uintiretki tapahtui siinä kohtaa, kun tuon rupaisen jämävierteen jäähdytys oli hyvässä vauhdissa jäisessä rantavedessä. Voi vaan arvailla olisiko tällä ollut mitään merkitystä enää vierteen keiton jälkeen, mutta ei vaan huvittanut yhdistää tätä suhteellisen pientä osuutta päävierteeseen.

YHTEENVETOA
Kun vertaa kaasusysteemiä muihin käyttämiinsä välineisiin, joissa siis on ollut sähkövastukset, ohjelmoitavat lämmitykset ja ajastukset, sähköllä teko on todellakin helpompaa ja tarkempaa. Onneksi voidaan muotoilla asia niin, että kaasupolttimen kanssa pannessa on vieläkin enemmän käsityömeininkiä ja silloin siihen liittyvät ylimääräiset haasteet ei tunnu hankaluuksilta vaan hienouksilta.

Saanto tulee tämän ensimmäisen erä tapauksessa jäämään alakanttiin suoran hävikin ja vielä hiomattomien prosessivaiheiden takia, mutta joka tapauksessa monta käytännön yksityiskohtaa tuli opittua. Vanha hyvä ohje panohommiin on: opettele tuntemaan laitteistosi. Ja sehän onnistuu vain tekemisen kautta.

Hygieniaan liittyvät pohdinnat aivan erityisesti aiheuttivat paranoiaa. Vasta kokemusten kautta siinäkin pääsee ymmärrykseen onko näissä oloissa paljonkin todellista isoa riskiä loppulaadun kannalta. Toisaalta kun tietää, että sahtia on kautta aikain tehty ja yhä tehdään alkukantaisin perinnemenetelmin, niin ehkä tästä puolesta ei pitäisi ihan liikaa stressata. Sikäli kun mitään kontaminaatioita ei synny, voi olla tyytyväinen kokeiluun.

Terassifiilistelyyn ja mökkeilyn ohjelmanumeroksi kaasukeitto tuntuu sopivan. Käytännöllisyyspointtien takia voi silti olla, että jatkossa homma tehdään kokonaan sisätiloissa sähköllä. Uudesta keittokattilasta saa sitten vaikka ylimääräisen kuumavesitankin tai huuhteluastian.

Postausta kirjoittaessa keitosta on nyt useampi päivä kulunut ja myös käymispytty on jo useamman päivän iloisesti pulputellut.

11.4.2015 / Jani