Mikkeller Beer Mail – Testissä syyskuun lähetys
Olutpostia Tanskanmaalta – Oi miksi siihen tartuin?
Craft-olutintoilija olen ollut ja sikäli hedelmällistä maaperää myös Mikkellerin myynnille. Siltikään ei ole vakavammin käynyt mielessä, että lähtisi omalla rahalla bisseklubijuttuja tilaamaan. Brewdogilta olen markkinointisettejä saanut ja hyviä ovat olleet. Tai no, tarkemmin sanoen sain yhden Fanzinen vain postikulujen hinnalla ja toinen ilmais-Fanzine on parhaillaan prosessissa. Mutta sieltäkään en ole varsinaisesti omalla rahalla niitä tilannut. Mainitut kaksi uuden polven oluttoimijaa ovat onnistuneet brändäämään itsensä loistokkaalla tavalla, joten ne toimivat hyvinä referensseinä olutklubivirityksissä.
Miten tähän tilanteeseen nyt sitten päädyttiin, siis maksullinen olutkerholähetys vastaanottamaan?
Iso pointti Mikkellerin mukaan lähdöstä liittyy siihen, että se on näistä kahdesta isosta pojasta jäänyt omassa harrastuksessa vähemmälle huomiolle. Niinpä syynä voi sanoa uteliaisuuden brändiä ja sen tuotteita kohtaan. Toinen syy siinä, että olutklubit toki jollain tasolla kiinnostavat. Lisäpiste uteliaisuusmotiiveille.
Kolmas ja se ratkaiseva tekijä – rumpujen pärinää ja onnittelut Mikkellerin markkinointi- ja businessintelligenssiosastolle – oli henkilökohtainen suosittelu. Brewdog-frendi-Pasilta sain alekoodin ja niinpä puoleen hintaan irronneet laatubisset tuntuivat liian houkuttelevilta, että olisi voinut jättää kokeilun väliin. Tämä juuri oli se tekijä, mikä tyrkkäsi puskista katselijan aktiiviseksi toimijaksi. (Postauksen lopussa vastaava alennus jakoon, jos kuka lukija samasta kiinnostuu.)
Kun periaatepäätös mukaan lähdöstä tuli tehtyä, jäi vielä valinta siitä kumpaan Mikkellerin pakettiin tarttuisi: Mikkeller Beer Mail vai Mikkeller Beer Club?
Mikkeller Beer Mail:
- Noin 9 erilaista olutta kerran kuukaudessa.
- Ilmainen toimitus muun muassa Suomeen.
- Eri tyylejä ja makuja, pääasiassa Mikkeller-oluita.
- Hinta 320 DKK, josta kertatilaus -50% alennus 160 DKK = 21,42 € tarkoittaen noin 2,4 €/olut.
Mikkeller Beer Club:
- 6-12 olutta riippuen uusien oluiden saatavuudesta. (Aika iso määrähaarukka.)
- Myös vain rajoitetusti saatavilla olevia oluita, joita ei myydä verkkokaupassa.
- Kaikkia oluttyylejä sekä Mikkelleriltä (sisältäen uusia ja vanhoja julkaisuja) että kaveriverkostoistaan.
- Keräilyesineitä yksinoikeudella. (Jaa-a, tarvisinko tällaisia?)
- Bonusohjelma: mitä kauemmin tilaat, sitä enemmän saat. (Hiukan epämääräinen homma.)
- Hinta 500 DKK, josta kertatilaus -50% alennus 250 DKK= 33,46 € tarkoittaen 3,7 €/olut jos oletetaan tässäkin 9 olutta.
Puoleen hintaan saadessa kumpikin klubi on varsin edullinen. Hinta päätöksen toisaalta myös sinetöi. Sen verran selvä ero muodostuu siinä tapauksessa, että innostuisi jatkamaan kokeilua täydellä hinnalla. Beer Maililla mentiin.
Juuri tällä hetkellä ovelan eksklusiivisesti kertovat Beer Clubista: ”WE’RE FULL! Let Henry notify you when there’s space!” Ai Henry? Arvailen, että hän on hahmo, joka esiintyy Mikkellerin grafiikoissa. Tämä paljastaa sen, millä tasolla Mikkellerin brändituntemuksessa liikutaan. Ehkä se tässä samalla petraantuu.
Beer Mailin syyskuun setti

Syyskuu 2019 Mikkeller Beer Mailin sisältö.

Näitä on pitkin syksyä hiljakseen naatiskeltu. Jotain jäi vielä jäljellekin.
Postauksen kirvoitti 18.10. lätkäliigapeli ja sen katseluun valikoituneet seuraavat bisset.
Ekaan erään mentiin Mikkeller Scour Scandinavialla
Scour Scandinavia SeabuckthornSpontan (7,7%) on pantu De Proefin panimolla Belgiassa. Olut on pakattu tukevaan 0,375l pulloon.
Oluthinta.fi :sta tällaiselle löytyy Mikkeller Bar Berlinissä litrahinta 32,50 €. Vertailuhinnaksi 0,375 litran pullolle saa siltä pohjalta 12,20 €. Maksaisinko tuon verran? Maistetaan ensin ja katsotaan sitten. Tässä tarjouspaketissa juoman sain todella merkittävästi halvemmalla.
Terveysvaikutuksillaan kehuttua tyrnimarjaa (seabuckthorn) on mukana 3%. Suurta mahtavuutta että erittelevät aineksen osuuden. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen käyttämä tyrni sisältää vitamiineja ja muita hyödyllisiä yhdisteitä. Yksikin tutkimus päättää: ”It is clear that Sea buckthorn is an important plant because of its immense medicinal and therapeutic potential” ja toinen ”thesis work suggests positive effects of sea buckthorn berries and oil on inflammation and dry eye”, ja niin edelleen.
Tammitynnyrikypsytettyä tavaraa. Maltaina on ohraa ja vehnää. Jos nyt kotiolutsatsiin vertaa ja tyrnin määrää skaalailee, niin vaikka 6 kg mallassatsilla tässä käytetty määrä tietäisi 180 grammaa tyrnimarjaa kotipanossa. Onko se paljon vai ei?
Omiin marjakotipanoihin verraten marjaa on grammoina aika vähän, mutta niissä onkin usein haettu marjaisuusövereitä. Toisekseen marjoissa ja niiden makuvoimassa on eroja, just tyrniä en ole kertaakaan käyttänyt. Pohdinta tapahtui ennen kuin maistoin olutta, joten oli kiintoisaa maistaa ja todeta oliko käytetty määrä marjaolueksi riittävä.
Lasiin kaatui melko punainen juoma, jossa oli vaaleanruskeaa sävyä mukana. Kuohu reipasta, melkein sihinämäistä ja se piakkoin laskeutui jättäen seitinohutta kuplakuviota pitemmin väijymään. Kuka muu näkee siinä pystykorvan pään ääriviivat?
Tuoksu antoi marjaisaa viileyttä ja hapanta oloa. En olisi pystynyt marjaa vain tuoksusta nimeämään, mikä ei varmaankaan johtunut marjan määrästä vaan aistimuskyvyn aliherkkyydestä eri marjojen antamien aromien suhteen.
Entäs maku? Hemmetin hapanta ja kirpeää. Tyrni sattuu olemaan erittäin hapokas marja. Marjojen annostus oli siten hyvinkin riittävä, enempi taitaisi jo tehdä hallaa. Itse asiassa tyrnin maku oli tässä todella voimakas eikä se omiin mieltymyksiin ole kaikkein miellyttävin marja. Tietty aina yksi bisse menee jo pelkän kokeilun hengessä.
Lasin hiljakseen tyhjentyessä ja lämmetessä kirpeysefekti sen kuin voimistui. Viimeisillä suullisilla joka suuntaan hyökkäilivät jo todella äkäiset marjat. Tuli mieleen surmanajaja prätkineen rautahäkissä.
Kauppahintana jo todettu 12,20 € olisi ihan liikaa, baarissakin kovan kuuloinen.
Kolmanteen lätkäerään Mikkeller Beer Geek Dessert
Illan toisena oluena lähti kaakaolla ja vaniljalla maustettu oatmeal stout (11%). Tämä tulee Lervigin panimolta Norjasta.
Pikimustaa runkoa ja samettisen näköistä vaahtoa, missä erikoinen vaalea vaahtolakana tummemman kuplapatjan päällä.
Jykevän paahtavaa tuoksua suklaan pehmentävällä sävyllä. Ohoh! Maku on kaukana normistouteista. Tuoksu ei antanut aihetta epäillä mitään eriskummallista, maku antaa.
Runko on hyvin öljyisän näköinen vaikkei suutuntuma kummoisen paksu ole. Mutta huikean vahva persoona tällä oluella. Se erilaisempi stout, ehkäpä siinä on runsaasti sitä vaniljaa. Sävy ja persoona tuottavat todella pitkät makuviipyilyt suun pinnoille. Tykkään rajusti. Jännän jännä kyllä, pääsi yllättämään.
Lopputulema
Tarjoushinnalla sai hyvin edukkaat bisset, toteutunut keskihinta vain 2,7 €/kpl. Yleisesti ottaen oluet olivat laadukkaita ja hyviä maultaan. En silti jatkanut tilausta täydellä hinnalla ja postikuluineen. Eli tilaus oli pantava poikki aktiivisesti, muutenhan noita olisi tullut ihan itsekseen. Tässä ei ilmennyt mitään ongelmaa eikä liiemmin kitinöitä, mitä nyt kuulemma Henry tuli surulliseksi.
Omaan makuun setissä oli hiukan liikaa painotusta hapanoluisiin ja yksi täydellisen turha lager. Ehkä sittenkin haluan valita tarkemmin mitä tulee ostettua, taikka suurempi osa saisi täsmällisemmin osua omiin suosikkityyleihin. Paketin IPAt toisaalta eivät olleet mieleenpainuvia.
Levittävät edelleen sanomaa suosittelusysteemin kautta ja minäkin sain lahjalinkin annettavaksi. Sitä kun joku käyttää, tarjoavat viittaajalle uuden satsin puoleen hintaan; sen väärtiksi syyskuun setti helposti osoittautui.
Puolen hinnan edun saat itsellesi seuraavaa ”Check it out” -linkkiä klikkaamalla. Kokeile ihmeessä jos se vielä toimii.

Mikkellerin tarjous Beer Mailin suosittelijoille.

Olivat bonarina laittaneet syyskuun tilaukseen myös lippiksen.