Lemin suuruuksia: Vanha särä- ja uusi metalliperinne

Särä on sanotusti tuhatvuotisen suomiperinteen tulosta, aivan kuten sahtikin. Särän olutkumppaniksi valitun brown alen henki toimii hienosti säräspiritin kanssa. Sahtikin olisi mainio valinta kyllä, siitä on kotivalmisteista kokemusta hyvinkin tarkkaan kahden vuoden takaa.

Perinteinen eteläkarjalainen särä tehdään lampaasta ja perunasta niitä leivinuunissa paistamalla pitkän kaavan mukaan. Tuntikausia kestävä kypsennys tapahtuu koivu- tai haapapuisessa puukaukalossa, jota säräksi kutsutaan ja joka myös antaa nimityksen ruualle. Sanan alkuperäksi on epäilty žaritia, joka tarkoittaa lihan paistamista tai paahtamista venäjän kielessä.

Lihan etukäteisvalmistelut suolauksineen vievät kovasti seinäkelloaikaa, mutta muutoin valmistus on aika suoraviivainen operaatio. Suola on ainoa mauste jota tarvitaan eikä kastikkeita ole erikseen tarvetta valmistaa. Perunat keitetään puolikypsiksi ennen hidasta loppukypsytystä uunissa. Jo aiemman kokemuksen mukaan liha on kyllä riittävän kosteaa, mureaa ja säräliemen kanssa oikein riittävää, ettei ateria tunnu kuivankäppänältä.

Särän valmistuksesta ehkä innostuvalle löytyy valmistusohjeita tietysti netistäkin, vaikka Maa- ja kotitalousnaisten malliin.

Särä houkuttelee Lemille bussilasteittain lihan perään kuolaavia matkailijoita ja Säräpirtin palveluihin kuuluu ruokailijoita ympäristöstä noukkiva särätaksi. Ruokaperinteiden bongaajille ja kelle vaan karnivorille voi vilpittömästi suositella särää paikan päällä. Jotain isoa jää vannoutuneen lihansyöjän kokemusrepertuaarista puuttumaan, jos ei ole särää maistanut.

Ruoka on muutenkin ehtinyt kerätä tunnustusta. Se valittiin 1972 yhdeksi Suomen seitsemästä matkailuihmeestä Suomen Kotiseutuliiton, Suomen Matkailuliiton ja Finnairin kilpailussa. Tapauksen ajankohdaksi on nettilähteissä mainittu myös 1974 ja nähtävästi on olemassa myös Keski-Suomen seitsemän matkailuihmettä. Näin postfaktuaalisen aikakauden henkeen sopii hyvin, että netissä jutut sekoittuvat ja memeettisellä matkallaan hämärtyvät.

Saavutusta matkailuihmeestä kelpaa pitää esissä. Kärsimättömänä internet-aikana melkein tuotti hankaluuksia löytää mitä nuo muut koko Suomen matkailuihmeet olisivat. Eipä ollut seitkytluvulla nykymenon kaltaisia tiedotepalveluita voimistamassa toinen toistensa viestejä ja jättämässä lähtemättömiä arkistojälkiä onlineen. Silloin valintansa aikaan ihmeet valikoituivat olemaan: Huipputekniikka Otaniemessä (no joo, ok), Ilomantsin satasaarinen koitere (taas voisi googlata mitä on koitere vaikka kait sen tuosta asiayhteydestä arvaa), kirkkokansan varjot Keuruulla (WTF?), Keimiönniemen kalapirtit (kuulostaa hyvältä), vanha Rauma (tämän ostan kyllä), Stundarsin museokylä ja kalaasit Sulvalla (öh, kaikki eivät taida ratsastaa 70-luvun saavutuksillaan).

Orastavana uutena perinteenä jo vanhastaan musiikkipitäjä Lemi on vastikään valittu Capital of Metal -kisailussa metallimusiikin pääkaupungiksi. Uutisoinnin mukaan noin 3000 asukkaan Lemillä on 177 metallibändiä, jota vastaava suhdeluku 42 bändiä 10 000 asukasta kohden on maan kovin. Toisena tilastossa on Joensuu.

Jos miettii kesätapahtumia tai muitakaan mihin on kylillä käydessään törmännyt, on ulkopaikkakuntalaisena hiukan vaikea uskoa hevimetallistatistiikkaa. Stam1nan tunnettuudesta huolimatta. Mutta jos näin on, niin näin on. Sen sijaan jos joku olisi väittänyt Lemiltä löytyvän 177 kirkkokuoroa, ei siitä olisi ollut epäilyn hiventäkään. Pitäjän musikaalisista perinteistä ja jälkikasvun uudesta muhkean bassosaundisesta bluetooth-kaiuttimesta huolimatta kirkkomusiikkia tai metallia ei nyt jussiaterialla nautittu. 

Säräruokailu alen kanssa

Juhannuksen juhlaan take-away särä oli haettu Säräpirtti Kippurasarvesta. Kylillä särän nauttiminen olisi mahdollista myös kotiseutumuseon Särätuvassa, mutta enpäs tiedä möisivätkö sieltä mukaan otettavaksi. Kolmas tuttu paikka näillä main on Ravintola Jehu, jossa särälihaa saa pitsaansa täytteenä. Säräpirtillä muuten on nettikauppakin särän myyntiin ja toimitusalueena on koko Suomi. Ihan siistiä perinteen ja nykyisen elämänmenon yhdistämistä.

Aiemmin on saanut ja varmaan edelleenkin särää saa ostaa kotikaljan kanssa. Paritus särälle sujui tällä kertaa lappeenrantalaisen Panimo Tujun paneman Särä Alen kanssa. Olut oli hankittu paikallisesta K-Market Särästä, jonka hyllyille sellaista on kuluvan vuoden aikana ilmaantunut.

Take-away särä on kypsytetty valmiiksi ja mökkioloissa se vaatii vielä uudelleenlämmityksen. Särää lämmitettiin nyt noin kahden tunnin ajan sähköuunissa 150 asteessa, jona aikana sitä pari-kolme kertaa myös kostuteltiin säräliemellä. Lopputulos oli erinomainen, joskin epäilen että uudelleenlämmitys tuottaa väistämättä hiukkasen kuivemman särän kuin se muuten olisi.

Suolaistahan tuo liha on, ja siksikin juomaa saa olla tarjolla. Voi tosin olla että sain pintasuolastakin leijonan osan, koska ahnaana ekana ottajana sain tavallista laajemman köntsän koppuraa pintakerrosta. Ihmekös tuo pintakuivuus, kun on paistettu tuntikausia (4 tuntia tmv.) ja vielä lämmitetty sen pari tuntia.

Ruokailukuvassa näkyy sentin paksuinen kuiva päällyskerros, mutta sisältä liha on sitäkin mehukkaampaa. Hiukan vastaavaa viestiä tuottavat perunatkin, joissa on tiivis nahkea pinta. Se laittaa veitsen terävyyden testiin. Perunakin on silti loistavaa, suussasulavaa, pehmeää ja maukasta. Tykkään rajusti kaikin puolin.

Entäpä Särä Ale sitten? Pehmeä, maukas, maltainen tumma, makeahko ja suklainen oluttyyli sopii tämän sisältä todella pehmeän ja pintapaahtuneen lihan kanssa aivan erinomaisesti. Silloin kun oluen rooli ruokailussa on ihan vaan mennä ruuan kaverina tai vaan huuhtoa tavaraa nieluun, niin ihmeempiä analyysejä oluesta ei jaksa eikä halua harrastaa. Varsinkin tässä lajissa säräolut ja särä taputtelevat rauhallisesti toisiaan selkään leppoisassa hengessä.

Jääkööt tällä kertaa yksin olueen tuijottavat analyysit tonkimatta ja totean vaan, että hyvää sekin oli ja pinnoja oluesta löytyi omalta osaltaan hyvinkin perinteikkäät 4,7%.

Ihan mahtava juttu, että näitä molempia – Särä Alea sekä särää – jäi vielä seuraavan päivän rääppiäisiin.

Tarinan paikat