Blogi

Kylässä Brewdogilla, osa 4/4: Beatnik Brew Collective ja ajatuksia matkan annista

Sisällys

Day 4

Aamutoimia

Aamukävely suuntautui equity punk kollegan, Pasin, kanssa JK Fine Foodsiin, joka oli ennakkoon mainittu yhtenä alueen pullokauppana. Kuten nimestä arvaa, se ei kuitenkaan ole puhtaasti olutkauppa. Näillä oli pari tuplakylmäkaapillista ihan kelpo crafteja. Alueella olisi ollut myös Noble Hops olutmyymälä, mutta eipä ollut aamutuimaan auki se.

Beer souvenirs from Brewdog tripJK Fine Foodsista ostoskoriin otin 7 bisseä, tölkkejä vain, pienentääkseen kotiinkuljetuksen aikaista riskiä hajoamiseen. Jälkikäteen kylläkin näyttivät saaneen kuprua ja kolhua. Silleen mielenkiintoista, että pulloja ei ole omalla kohdalla koskaan ruumassa hajonnut. Viereisessä kuvassa aamun ostokset ja muut tölkkituomiset, englantilais-skottilaisia kaikki.

Mystistä menneisyyttä hehkuvassa kaupungissa myös nähtiin tarunhohtoinen puhelinkioski. Vieläpä toimiva sellainen.

Aberdeen puhelinkoppi

Pasi phones home ja koemme aikapoimun vuosikymmenten taa. Muistot virtsantuoksuisista puhelinkopeista tulvivat mieleen.

Päädyttiin Union Streetin kautta rantaan, missä lähinnä ovelta kurkittiin The Craftsman Company – Coffee & Ale Housea. Sekin kuului Aberdeen Craft Beer Kilometren paikkoihin. Näilläkin muuten on tarjoilurajoitteita niin, että ennen yhtätoista ei sovi anniskella.

Beatnik Brew Collective – Panimoalueella jälleen

Puoli kahdeltatoista oltiin jo ottamassa tilataksia takaisin pääkallopaikalle Elloniin, jossa päivän tapahtuma Beatnik Brew Collective Celebration oli alkamassa puolilta päivin.

Iso munkki siinä, että kaikki matkapäivät olivat hyvinkin aurinkoisia. Kuulemma ei-ollenkaan-tavallista täällä. Ennen koko matkaa tällekin päivää oli ennustettu 16-17 astetta ja sadetta. Vielä Beatnik-aamuna sääennusteet ja hiostava ilmanala ennakoivat molemmat ukkosia päivän varalle.

Elloniin päästyä oli onneksi aurinkoista ja 20 astetta. Toisaalta saimme kokea hyvin puuskaista tuulta ja ainakin yksi vyörypilvi osui horisonttiin. Ennusteet olivat lopulta sen verran epätarkkoja, että sää pysyi just hienona koko sen ajan kun oltiin festarialueella ja ulkona. Hyvä T-paita- ja sortsikeli. Sade osui kohdalle vasta iltasella Aberdeenissa eikä silloinkaan rajusti.

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

Suomalais-norjalais-brittihollantilainen joukko Beatnikin porteilla.

Beatnik Brew Collective 2019

Brewdogin lahjoittamaan lippuun kuului yksi ilmainen bisse, jonka sai muovitokenilla.

Rannekkeet kiinni ja sisään. Muovituopit saattanee aiheuttaa mutinaa jossain, mutta on helppo aavistella miksi näin. Kuitenkin tuo oli muotonsa pitävä kova jöpikkä eikä ohutplastinen plötkö. Oli sitäpaitsi niin komee, että kotiin päästyä miellytti siinä määrin 8v ja 10v kundeja, että ilmoittautuivat molemmat heti muovin omistajiksi.

Sisään päästyä kävi kaamea kömmähdys kun otimme juoman tokenilla tölkkijonosta, Elvis Juicen. Siinä jonossa kauppaa tehtiin 2 punnan hinnalla. Olisi tietenkin pitänyt päätyä hanajonoon, missä annoksen arvo oli 4 puntaa. Koska ajatuksen voima on valtava, niin ajatellaanpa homma niin päin, että tämäkin erhe tietää vain hyvää yhtiön tulokselle ja sitä kautta on jokaisen equity punkin etu.

Viimeistään nyt selvisi tilaisuuden luonne: Jamesin ja Martinin puheet isossa teltassa, bissestandeja, ruokakojuja, jätskiautoja, bändejä, hengailua enimmäkseen ulkotiloissa. DogTap ja Overworks Taproom ravintolat toki olivat käytössä myös. Ruokien ohella oli tarjolla lähinnä Brewdogin omia tuotteita. Iisi ja rento tunnelma.

Beatnikiä varten oli tänäkin vuonna pantu teemaolut. Tämä sticky toffee pudding imperial stout (9%) sisälsi kuutta mallasta. Sen maussa saattoi havaita tummaa suklaata, kahvia ja siirappista toffeeta.

Vaikka ruokakojua, omaa sekä vierasolutta ja muuta tarjontaa oli, päiväpuolen kokemuksella jäi päällimmäisenä tuntuma, että kyseessä oli eräänlaiset equity punkkien kokoontumisajot. Paikalle saapuneet todennäköisesti tulevat tapaamaan samanhenkisiä sekä hengailun merkeissä nappailemaan muutamia etupäässä Brewdog-oluita. Jonoista päätellen aivan erityisesti sitä Beatnikia varten tehtyä erää.

Itse asiassa, Beatnik-häppeninki on yksi niistä eduista, jotka ovat nimenomaan osakkeenomistajien saatavilla. Brewdog kuvaili tätä tilaisuutta jossakin yhteydessä pikku-AGM:nä (Annual General Mayhem = yhtiökokous tai jotain sinnepäin Brewdogin tyyliin). Panimolla oli myös avoimet ovet, mutta se ei tietty enää ollut omalla agendalla, kun edellisenä päivänä oltiin saatu perusteellinen näytös.

Muutaman tunnin hengailun jälkeen otimme vuorobussin takaisin cityyn. Päivän seurueessa oli vielä passeja leimaamatta kaupungilla.

Videoklippiä ja kuvia mestoilta

Brewdog Beatnik Brew Collective 2019 clip I

Brewdog Beatnik Brew Collective 2019 clip II

 

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

Chillailua Overworksin ja DogTapin välimaastossa.

Beatnik Brew Collective 2019

Beatnik Brew Collective 2019. Foto: Pasi Salervo.

 

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

Fierce Beeriä mielellään näkisi Suomenkin tarjonnassa.

 

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

Fiercen souri joka toimii.

 

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019 Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

Makkarakojuja ja muuta vastaavaa löytyi.

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

DogTapin terassi kylpi auringossa ja tuulensuojassa.

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

Overworks taproom.

Beatnik Brew Collective 2019

Väkeviäkään ei oltu unohdettu.

Brewdog Beatnik Brewing Collective 2019

Store cold, serve fresh.

Brewdog Beer Visa stamps

Aberdeen and Ellon bars – mission complete. And few extras.

Tuumailuja matkan jälkeen

Kiitokset Brewdogille huikeista järjestelyistä ja uusille tutuille equity punkeille hienosta kokemuksesta! (Siitäkin huolimatta, että jäänevät kielimuurin taa postausten kanssa.) Saatu kuninkaallinen kohtelu ei voi olla syventämättä sidettä yhtiöön ja sitä ympäröivään yhteisöön.

Uuden tyyppistä olutintoilua sai monikansallisesssa joukossa nähdä, muuan muassa otokseen sattuneen erehtymättömän laadun sekä moninaisen olutharrastajoukon osalta. Kotona kun tutuille matkakuvia esittelin, yksi yllättynyt kommentoi ikähaitaria, mikä näissä piireissä vallitsee. Paljon just perheellistä väkeä ja muuta vanhempaa hahmoa.

Matkalla sai havaita monia muitakin pieniä asioita modernista craft beer kulttuurista. Esimerkiksi sen, että ihmiset tuovat tapaamisiin paikallisia craft-oluitaan ja niitä keskenään vaihdellaan. Siihen tarkoitukseen sopii vaikkapa hotelliaamiainen vallan mainiosti. Muutenkin bisseswäppäilyistä netissä sopiminen on ihan perusjuttuja. 

Kukaan ei tietenkään mitään blandeja lagereita juonut eikä niitä edes käytännössä noteerannut.  Skottikeskisestä craft beer genrestä sai todella mojovan näytöksen ja se on mahtava juttu.

Mut toisaalta, osataan sitä meilläkin. Kotiin paluun jälkeen 18-v nuori neiti, joka ei todellakaan kaljasta tykkää, maistoi ensimmäisiä craft-oluitaan: ensin Punk IPAa, sitten reissusta tuotua Beer Story Breweryn Lemon Wheatia, sekä kotitekoista mansikkalambicia. Tadaa! Kaikki ne miellyttivät, kotiolut kaikkein eniten vieläpä. Elvis Juice (se uudempi versio) ei puolestaan ollut hyvä. Kuulemma liian kitkerän greippinen. Olen samaa mieltä. Amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa greippisyyden mieltymyksessä taitanee totta tosiaan olla eroa. Ja siis onhan se ero vanhaan Elvis Juiceen huomattava.

Kun kirjoitusten alussa pohdin yksin matkustamisen formaattia niin eipä tuo ollut ollenkaan hullumpaa. Soolona travellaamisessa on sekin etu et paljon helpommin tulee juttuihin vieraiden kanssa. Nytkin kun bongattiin suomalaiset toisemme syntyi suomikuplaa jonkun verran. Samaa ilmiötä huomasi muidenkin kansallisuuksien osalla ja eräät tunsivat toisensa jo ainakin AGM-yhteyksistä.

Vaikka Aberdeen tuntui Helsingistä käsin hiukan hankalasti saavutettavalta paikalta – ei suoria lentoja, eikä lentämistä voi käytännössä välttääkään – sinne todellakin kelpaa mennä olutmatkalle. Vuosittainen AGM antaa siihen jatkossakin hyvän syyn.

Oskar Blues Guns'n Rose

Elämää leimojen jälkeen: Oskar Blues Guns’n’Rosé. Elämää suurempi kysymys: Onks tämä bändibisse vai ei?

Mukaan Equity Punkiksi pääsee edelleen ja siinä referral code R705546 on käytössäsi

Meneillään oleva Equity Punk rahoituskierros jatkuu huhtikuuhun 2020. Kun olet tänne asti jaksanut lukea, epäilen vahvasti, että myös tykkäilet craft beer touhusta. Jos päätät ryhtyä equity punkiksi, ilahduttaa kovin jos käytät osakkeiden on-line ostoformilla viittauskoodia R705546. Lisätietoja osakkeiden hankintaan täältä.

Viimeisimpänä twistinä, mikä myös osaltaan ilmentää Brewdogin freesiä otetta juttujensa tekemiseen: jos tekee sijoituksen kryptovaluutalla, extrana saa sixpäkin Cryptonite-olutta. Tulossa myös syyskuussa osakkeenomistajille: Ensimmäinen koskaan AGM Europe järjestetään uudella Berliinin panimolla 7.9.2019. Tarjolla tulee olemaan laatubissee, musiikkia ja safkaa craft beer henkisessä jengissä. Equity punkit, sielläpä tavataan 🙂

Brewdog Bar Peterhead

 

Postaussarjan kaikki osat



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top