Blogi

Hunajaolutta, historiaa ja etymologiaa

Otetaan esittelyyn ja kuviin meillä hieman vähemmän tunnettu hunajapohjainen alkoholijuoma mead (engl.). Suomennoksena sille voisi auttavasti käydä hunajaviini. Simaksi sitä on Suomessa myös kutsuttu, mutta sekään ei kunnolla kuvaa juoman luonnetta. Meadista huomaa usein puhuttavan oluena, vaikka siinä ei olisi mallasta käytetty. Meadia toki voidaan valmistaa myös maltaallisena versiona, silloin sillä on amerikan englanniksi nimenä braggot ja sitä voidaan hyvin sanoa hunajaolueksi.

Tosiasiassa täsmällistä suomenkielistä termiä ei meadille taida löytyä. Onkohan kellään lukijalla tarkkaa tietoa tästä tai hyviä ehdotuksia suomennokseksi? (EDIT 11.11.2015: Juomaa näkee kutsuttavan hunajasimaksi ainakin yhden kotimaisen panimon tuotteissa.)

Tyytyisin väittämään, että mead (engl.) voi olla suomeksikin yksinkertaisesti mead. En tässä yhteydessä edes yritä alkaa ehdottelemaan suomennoksia perinteisen meadin muille versioille: hydromel, sack mead, metheglin, sack metheglin, melomel/mulsum, cyser, pyment/clarre ja hyppocras.

Mead on herättänyt paljon kiinnostusta kotiolutpiireissä, Pohjois-Amerikassa varsinkin. Perinteisiä variantteja meadista tavataan eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi Etiopiassa sitä kutsutaan nimellä t´ej, minkä tekoon on käytetty myös tyrnin oksia ja lehtiä. Maya-perinteestä kumpuaa baälche, jonka teossa käytetään samannimisen puun (engl. lilac tree) kuorta. Hunajapohjainen alkoholijuoma on myös naisho, mikä tarkoittaa perinteistä olutta maisai-kielellä. Muita nimityksiä naisholle ovat ainakin muratina, uuki, kipketin, naicu, enaisho, nzovi ja mwasina. Tätä juomaa on vuosisatojen ajan nautittu afrikkalaisissa seremonioissa. Naisho on tehty vedestä ja villihunajasta Kigelia Africana puussa esiintyvän hiivan avulla. Puun hedelmien erikoisen ulkonäön mukaan sitä kutsutaan englanniksi myös termein sausage tree tai cucumber tree.

Edellä olevista kuvauksista voi huomata, että käsite olut toisinaan laajentuu sellaisiin juomiin, joissa nykyään totuttuja oluen raaka-aineita kuten mallasta tai humalaa ei ole lainkaan. Itse asiassa sana beer tulee alun perin latinan verbistä bibere (juoda), joten termin beer merkitys lienee alun perin ollut laveampi kuin nykyään. EU-asetusten byrokraattisen pikkumaisessa, lobbauksen ja jonkun omanedun valvonnan hengessä voitaisi ehkä rajata sana olut tarkoittamaan tiettyjen raaka-aineiden – maltaan, humalan, veden ja hiivan – pohjalta käytettyä juomaa ja muut sukulaisjuomat kuten mead voisivat olla olutjuomia. No ei oikeasti..

Yksinkertainen mead valmistetaan käyttämällä vain hunajasta ja vedestä. Raakahunaja sisältää myös käymiseen tarvittavan hiivan. Hunajan hiivat pysyvät passiivisina enintään 17% vesipitoisuuteen asti kuten tavallisesti onkin (myös pastörointi estää hiivan aktivoitumisen). Pitoisuuden tästä kasvaessa hiivat aktivoituvat. Voi kuvitella kuinka helposti ensimmäiset mead-tyyppiset juomat ovat vaikka vahingossa syntyneet: joku mehiläispesä on ehkä rankkasateessa kastunut kunnolla ja hunajainen vesi siitä on valunut sopivaan kallionkoloon käymään.

Meadista on monia variaatioita mukaan lukien mausteiden, yrttien, marjojen, hedelmien, hedelmämehun, pyreen, tai maltaiden ja humalan käyttö. Alkupuolen litania mead-varianteista paljolti yksilöi mitä näistä ”lisäaineista” on milloinkin käytetty. Katkeroyrttiseoksen (gruit) lisääminen meadiin alkoi keskiajalla, kun taas rypäleen ja hedelmäviinien sekoittaminen on jäljitettävissä Rooman valtakunnan aikaan. Katkeroyrttiseoksia myöhemmin seurasi humalan lisääminen, joka on tyypillistä metheglin-tyyppiselle maustetulle meadille. Katkeron määrää kuvaava IBU-arvo kuitenkin yleensä yhdistetään vain braggot-tyyliseen meadiin.

Mead voi olla kuplivaa tai hiilihapotonta. Makeusaste voi olla kuiva, puoli-makea tai makea. Vahvuus riippuu käymiskelpoisen sokerin (ts. hunajan) määrästä. Sack-tyyppiset ovat 14-18% vahvuisia, Hydromel-tyyppiset laimeampia 3,5-7,5% ja perusversiot näiden väliltä. Käytetty hunajalaatu lähes kirkkaasta keltaiseen ja ruskeaan määrittää meadin värin. Mead voidaan nauttia tuoreena, kypsyttää vuosia tai pidempäänkin.

Suomessa harvemmin törmää meadiin, joskin Alkossa on ajoittain ollut myynnissä erästä puolalaista versiota. Sen valmistaja on Spółdzielnia Pszczelarska APIS w Lublinie, yksi maailman suurimmista meadin tuottajista. Apis tarkoittaa latinaksi mehiläistä. Kyseinen juoma, Kurpiowski nimeltään, on melko vahva (16%) luonnonhiivoilla hunajasta ja vedestä tehty versio. Se on kellanruskeaa, hiilihapotonta, hieman sherrymäistä ja varsin hunajaista makeaa jättäen huulet aavistuksen tahmeiksi. Toimii hienosti aperitiivinä tai jälkiruokajuomana. Maku on jo raaka-aineidensa puolesta sangen erilainen mitä nykyaikaiselta länsimaiselta oluelta sopii odottaa ja maistaminen vahvistaa sen. Samoin on naishon kanssa, jota on tullut maistettua Keniassa. Tyyliltään edellä mainittu Alkossa myytävä versio on lähinnä sack meadia, joskin sherrymäisyys toisaalta heijastelee cyser-tyyppistä meadia. Sitä se ei kuitenkaan ole koska raaka-aineiden joukossa ei ole cyserin edellyttämää omenamehua.

Kuten edeltä huomataan, mead on yksi todella vanhoista, monimuotoisista ja perinteikkäistä käymisteitse valmistetuista alkoholijuomista. Se on aikoinaan ollut muun muassa osa kelttien, anglosaksien ja viikinkien elämää ja rituaaleja. Sillä uskottiin olevan taika- ja parantavia voimia sekä hedelmällisyyttä lisäävä vaikutus. Ehkä meadin teossa käytettiin jo silloin terveyttä edistäviä tai parantavia yrttejä (herbal elixir mead). Sana honeymoon onkin johdettu vastanaineiden tavasta juoda meadia kuunkierron ajan häiden jälkeen. Mikäli juoma oli kunnollista sorttia, lapsi oli syntyvä yhdeksän kuukautta myöhemmin. Skål ja toimeen! Viikinkien muuten sanotaan juoneen voitonmaljat vihollisen kallosta (skull), mistä skåålauksen kerrotaan päätyneen kippistelymerkitykseensä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

28.9.2014 / Jani



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top