No niin Mr. Dog F, me tapaamme vihdoin. Tämä 17,5-prosenttinen kummajainen on odottanut sopivaa syytä korkata, koska ei tosiaan tavanomainen olut. Mennä viikolla oli synttärit, joten se yhdessä viikonlopun koittamisen kanssa riitti asiassa etenemiseen. Sitäpaitsi tämä on Brewdogin konjakkitynnyrikypsytetty 10-juhlavuotisolut. Synttärienkin varjolla ottohetki on sopiva. Tämä imperial stout on ehtinyt ainakin vuoden verran kypsymään, ehkä paljon pitempäänkin. Firma perustettiin 2007 ja nyt mennään 2018 Q4:sta.

Jääkaapista ottamisen jälkeen viileys henki ylös lasista kun sinne kurkkasi. Avaruuden mustaa. Vaahtoaa melko niukalti, mutta kuitenkin vaahtoaa vaaleanruskeasti. Tuoksu antaa paahteisuutta maitokulmalta, mikä ei yllätä ja on melko tavanomainen tapaus kelpo stoutille. Ei aiheuta erityistä maagisuutta tässä vaiheessa. Kun yrittää upottaa naamaansa lasiin, syvään henkeä vetäessä meno intensiivistyy. Nousevat höyryt melkein polttavat nenässä.

Maisto: Huuuuooohh-oh-hoh! Hemmetti. Ohoh. Tulista! Ominaisuus nousee alusta nielaisun loppuun ja jää ylälevelille roikkumaan sangen pitkästi, kunnes kuolan eritys tuon laimentaa. Polttelut kimpoilevat ympäri suuta, ehkä eniten kitalaessa ja muualla yläsektorissa kunnes keskittyvät huulien alueelle. Oliskohan tässä overdose sitä verisuonia supistavaa suun kurtistavuutta, astringenttiyttä. Harvemmin käytettyä suomen kieltä. En tiedä mutta joka tapauksessa tuntuu siltä että huulet rutistuvat kuivuen kasaan.

Elikkäsnytten päästiin asiaanastialle tämän paahtuneen kuumankuumottavan tulisuuspommin kanssa, selvästikkin. Uusi kulaus: iisit 10 ekaa sekuntia, mutta siitä se nousee ja on tiukimmillaan vasta nielaisun jälkeen. Pulverimaisen rakeista rokkichiliä löytyy makukuviin, jotenkin vastaavaalla otteella kuin Chili Hammerin kanssa. Sääli muuten, ettei Chili Hammeria ole näkynyt pitkään aikaan saatavilla.

Maistatan vaimolla: ”Tosi tiukka, en pystyis tähän. Chilikeitto.”

Vielä minuutteja nielaisemisen jälkeen kipunoiva mausteisuus nipistelee huulia. Ei arvaisi tämän luonnetta pelkkää ulkonäköä zoomailemalla. Toisaalta rujo alkoholisuus unohtuu täysin chilin alle, jos sitä koskaan huomasikaan.

Liukkaahko suutuntuma, ei-niin-tiheä mutta oikein ok. Tosin jopa sen havainnointi hämärtyy, kuinkas muuten, chilin alle. On muuten habaneroa, jota tässä on käytetty. Polte ryöstää huomion joka ainoalla kulauksella. Maltainen palaneisuus ja lakritsa tanssivat alkuun vihaisen mausteisuuden rinnalla, mutta päätyvät yritystensä jälkeen seinäruusuiksi.

Lämmetessään chilisyys kääntyy vain polttavuudeksi, 24-asteiseksi lämmenneenä: polttava, nielua polttava.

Ugh.