Oluen tyyliksi mainitaan sour berry IPA. Tässäpä epäortodoksinen oluttyyli, joka todella surffaa ajanmukaisten tyylien aallonharjalla. Kuvauksen perusteella odottaisi happamuutta ja katkeron pullistelua samassa paketissa. Esitutkinnassa Brewdogin Prototype Lizard Bride.  

Entä mistä ihmeestä on kyse prototyyppimielessä? Jos tämä olisi puhdas tuoteproto, se ei kai löytyisi myynnistä Õllepood Pothousessa. Mutta Brewdogin tapauksessa ei voi olla varma perinteisistä toimintamalleista. Jos uutta olutta puolestaan olisi reilusti myynnissä markkinoilla, prototyyppi voisi olla paitsi testi reseptin ja maun suhteen, myös kaupallisuuden suhteen. Tai sitten vaan yksittäisiä pulloja on ajautunut muiden myyntierien mukana kauppiaalle. Käsiin saatu pullo olikin ainoa kappale laatuaan myymälän hyllyssä ja arvaukseni kohdistuu viimeisimpään vaihtoehtoon. Heikkoa protoa tuskin olisi panimolta päästetty ulos vaikkei se jälleenmyyntiin olisi tarkoitettu. Kiinnostava tapaus kaikkiaan ja ansaitsee hyvin lähemmän tarkastelun. 

Pullon kyljestä löytyy batch 504 leima, samoin kuin perusspeksit: 5,5%, 50 IBU, OG 1.053. Labeliin on protoilun hengessä varattu tilaa myös oluen reittaukselle. Jotkut koodimerkit siihen ehkä pystyisikin hankalasti raapustamaan aiheista ulkonäkö (appearance), tuoksu (aroma), maku (flavour) ja suutuntuma (mouthfeel). Koska firma on julkaissut kaikki varhaisemmat reseptinsä ja myös tämä olut siitä joukosta löytyy, on mukava vilkaista mitä kaikkea tapaus kätkee sisäänsä. DIY DOG -reseptivihkonen vahvistaa oluen heinäkuun 2015 panoiksi yhdessä mm. Holy Moosen kanssa. Panimo kuvailee tätä kirpeäksi, karvaaksi, mäntyiseksi ja sen sisältävän hedelmäisiä elementtejä vadelmista, mustikoista ja hapankirsikoista.

Reseptin mukaan tähtäimessä on 5,7% ABV, mikä tässä erässä on realisoitunut 5,5%:na. 20L resepti on varsin yksityiskohtainen, mutta esimerkiksi mäskäys- tai keittoajan pituutta ei ole mainittu. Keitosta sen sijaan boil volume (25L) on hyvä huomio, sitä ei yleensä resepteissä näe.

• Mallaspohjana on Extra Pale (4,25 kg) ja Carared (0,63 kg).
• Humalien lista on pitkä huomaten, että vastaavasti määrät ovat pieniä kuivahumalointia lukuunottamatta. Pieniä nimenomaan siitä kulmasta, että nimessä esiintyy myös IPA. Katkerointiin menee Citraa (2,5 g; siis hetkinen – montako desimaalia tässä oikeasti tarvitaan…) ja Challengeria (6 g). Flavor-humalointiin keiton keskivaiheilla hupsahtaa Centennialia (12,5 g) ja Citraa (10 g), ja vielä keiton lopussa Citraa (12,5 g), Mosaicia (12,5 g) ja Bramling Crossia (12,5 g). Aromihumalointiin kuivahumaloinnin kautta Centennial (50 g), Citra (50g), Bramling Cross (50 g), Nelson Sauvin (12,5 g) ja Simcoe (12,5 g).
• Marjoista voi sanoa samaa kuin humalista eli eri marjoja on monia, mutta niiden määrät ovat pieniä (65g kutakin): mustaherukka, hapankirsikka, mustikka, tyrni, karpalo, karhunvatukka ja makea kirsikka. Yhteismäärä 455 g.

Arviointipuolelle siirryttäessä voi todeta juoman olevan vaaleanviininpunaista ja sameaa tavaraa. Kaadettaessa sekoittuminen nostaa kivasti vaahtokerrosta, mikä normitahtiin laskeutuu jättäen pitkään säilyvän punervanvalkoisen ja ohuen vaahtokuoren nesteen pintaan. Alun kuohut eivät silti heijasta isompaa hiilihappoisuutta ja CO₂:n matala taso maussa yllättää alun vaahtoamisen jälkeen.

Tuoksu on hapan kuten nimi lupaa, jättäen myös nimen mukaan arvatun marjaisuuden kakkoseksi. Happamuus tulee esiin erilailla kuin esimerkiksi kriek lambiceissa. Isoin ero näiden marjaoluttyylien välillä on hiivassa. Tässä ei villihiivaa ole, vaan on käytetty tavanomaista alehiivaa (Wyeast 1056 American Ale). Lähes yhtä iso ero on se, ettei moderneihin lambiceihin humala juurikaan kuulu.

Vaikka oluttyyleissä on sukulaisuutta, maku ei pitkälle muistuta lambiceja. Suuhun pyrähtää risteävien makujen hyökkäys: kaikki kaikkia vastaan makurykelmä melskaa kielen makunystyillä. Tuoksusta vielä ei osannut odottaa mitä tuleman pitää. Ei tule olemaan myynnillinen hitti tämä, jos nyt toista erää kauppaan asti tuleekaan, mutta olut ei silti ole huono. Kaukana siitä. Se vain vaatii juojaltaan melko liberaalia asennetta siitä mitä olut voi olla ja miltä se saa maistua. Marjaa, kirpeyttä, happamuutta, mehumaisuutta, yllättävän pulleaa suutuntumaa, pitkääkin jälkimakua ilman hophead-luokan katkeroisuutta. Mitättömän pieni määrä katkerohumalaa tässä olikin. Lasissa lämmetyään erityisesti jälkimaku muuttuu olemukseltaan tasaisen happamaksi. Päällimmäiseksi jää fiilis terävästä ja intensiivisestä kirpeydestä mikä kääntyy ja laantuu pienesti innottomaan jälkimaun liukuun.

Vaihteeksi osoitus siitä, että kun reseptiin työntää kovin paljon eri aineksia niistä erikoisemmatkin tuppaavat menettämään ominaismakunsa makujen sekamelskaan. Hauskoja kokeiluja joka tapauksessa ja kyllä, hitto vie, tätä itse useammankin kerran mieluusti nautiskelisi. Tämä oli hauska tuttavuus.

Antaa sen hapanolutbuumin tulla ja voimistua. Valmiina ollaan.

KOTIOLUTHARRASTAJAN ARVIO: PANISIN