Skrivailun ja fotoilun aiheena on burgerointi ja arki-iltarastit Oslon sateen kastelemilla ja kuivaamilla kaduilla. Kohdatut paikat oli pääosin viehättävän ja boheemirockhenkisen Grünerløkkan baarikortteleissa, kaikki kävelyetäisyydellä ydinkeskustasta sen itä-pohjoissektorissa. Oslonkin rastit löytyvät Brewniversen suunnistuskartoilta.

Toukokuun jo kesäinen ilta, sateen jälkeen raikasta viileyttä ja ihmisiä capreissaan, turisteja, paikallisia nuoria ja vanhempia aikuisia. Kaupunkikesän tuoksua, täysin vihreää nurmea, vasta tullutta lehvää, valoa illalla ja linnunlaulua puron ympärillä vähän raivokkaastikin. Damn I like this shit.

Grünerløkka Brygghus

Ensimmäinen katsastettava paikka oli Grünerløkka Brygghus. Siellä tilaukseen meni oman panimon Saison (6%) hinnaltaan 88 NOK/0,33L (28,2€/L). Ruokalista on lyhyt, kuitenkin oluen oheen sopivan maanläheinen ja riittävä. Siltä valikoitui päivän päättäväksi illalliseksi rehevä, mehevä ja rehellinen burgeri pakastelohkoperunan oloisine lisukkeineen.

Tuntuma saison-brgr kaveruudesta on maistuva. Hyvälaatuisella ja -tyylisellä oluella on sen verran kulmaa, että se pärjää kevyesti burgerin pekonillekin. Olut säilyttää itsenäisyytensä eikä taivu vain ruuan huuhteluvedeksi. Mutkatonta purtavaa idyllisessä pikkuisessa panimoravintolassa. Ei tarvitse enempää toivoa arkidinneriltä.

Jos ei olisi aluksi ollut puhelimen akku pakkolatauksessa, niin kuvaa olisi saatu kokonaisesta annoksesta.

Brewdog Oslo

Joo näillä ei ole täällä panimoa, mutta baari sijaitsee kätevästi samoissa kortteleissa iltarastien kanssa. Hillitty ulkoa. Pitää tietää haluta tänne tai ei löydä. Baari on 2-vuotias, 22 hanaa ja kaikki käytössä. Ruokaakin saa. 

Bissenäytteeksi valikoitui (tottakai) Brewdogin oma smallbatch Vermont ipa 7,5% (99 NOK/0,33L, 31,8€/L).

Holy moly this feeds my soul. Loistava tuoksu, baarimikon mukaan ei olisi greipin kuorta tässä. Sitäkin taustaa vasten pätevä suoritus aromaattisuudessa. Varsin keltaista, sameaa, mehua muistuttavaa. Maku on yltäkylläisen mangoisa greippikasa pikkupihkalla ja moniulotteisesti. Katkeroa eipä juuri, sen sijaan flavorointi on kunniakas. Vain peruslageriin vahvasti sitoutunut ei luultavasti mieltäisi olueksi tätä.

Schouskjelleren Mikrobryggeri

9 omaa olutta (ja suunnilleen yhtä monta vierasolutta) hanassa.

Päädyn talon omaan Kokko(s) Lakrisiin. Se on 6-prosenttinen, lähtökohtaisesti sour licorice stout, 50 NOK/2dl (26,8€/L).

Mikko kysyy jotain ehkä norjaksi. What? Sanoo jotain uudestaan. Ei jummarra tai kuule tai molempia. Sanoo taas. Heilun tai mutisen sopivasti, koska näyttää peukkua. Mikähän tässä laskun maksussa noin hyvin meni. Ehkä se selviää kun luottokorttilasku joskus tulee. Sain ainakin sourini.

Tuoksussa on suolaa ja happoa, etikkaa, hapettunut. Tylpän viiltävä maku. Seitinohut runko, hyvin hapan etikan kautta, mustainen. Outo, ei välttis muuta hyvässä eikä pahassa. Jos dynamiittinen etikkaisuus ei vaivaa, niin voi olla kiinnostava vielä tilaamisen jälkeenkin. 

Pitkä huikka etikkaa jää suuhun väijymään. Nimen enteilemää lakritsaa eikä väriä lukuunottamatta mitään stoutin tavanomaisia ominaisuuksia löydy, ovat peittyneet hapon alle. Joku sanoisi pilaantunutta, ehkä monikin. Vaikka souria oli jo etukäteen luvattu silti vähän jää olo, että kaikki mitä on keitetty myös myydään.

Kerran olen käynyt täällä aiemmin ja silloinkin sen yhden kokeillun oluen laatu oli jotenkin vähän sinnepäin. Mut paikka on aina idyllinen, mystinen, muinainen, kellaroitu, synkeä ja sympaattinen, dungeonmainen ja kirkollinen, lempeästi ja lämpimästi kynttilöin valaistu. Lähikortteleissa myös joku kulturbryggeriet. Mitä liekään. 

Jatkuvaa taistelua luurin akun kanssa. Taas ladataan hetki baaritiskin pimennossa. Eipä muuten mitään, mut muutama kuvakin olisi kiva napata.

Siste Sang Bryggeri

Iltasamoilun viimeinen rasti on Siste Sang. Grünerløkkan alueen ja tämän paikan väliin jää etnistä hoodia ja piritorimeininkiä. Yhtään ei jänskätä ainakaan näin valoisalla.

Kakskyt hanaa ja pullokauppakin, joka tosin on kiinni näin illalla ysin aikaan. Kaksi muuta asiakasta on paikalla eli tyhjäätyhjää. Edeltävätkään paikat ei näin maanantai-iltana olleet edes puolitäysiä, mutta tässä viimeisessä on kolkko tunnelma, mikä korostuu isossa avarassa tilassa.

Suoraviivainen pohjoismainen tyyli sisustuksessa kaikilta osin. Salin perältä pöytien viereltä löytyy 18 usb-latauspistoketta ja 5 normiplugia. Modernish and just what I needed! 

Valitsin Muddy Waters ryeipan (4,7%), 43 NOK/2dl (23€/L). Sameaa ruskeaa kuivuneen turpeen ja veden sekoituksen oloista. Hauskanmainio vaahto, ensin sellainen ylätasankomainen siitä lierihattutyyppiseksi muuttuen.

Kermaista ja pehmeää, mutta maku ei valitettavasti säväytä. Kotikutoista sivumakuisuutta, jota ei saa kunnolla nimettyä. Schouskellerin annos oli rehellisen etikkaista, siinä missä tämä jää jonnekin välimaastoihin ainakin makumaailman suhteen. Tyylinrikkoja? Välillä niitä tehdään tahallaan ja välillä tiettyä tyyliä ei edes tavoitella, mutta tämä jää epäilyttämään. 

Vielä jäi useampikin Oslon panimoravintola käymättä. On kai tultava takaisin, kokonaisvaikutelma on siksi kiehtova.