Matkan varrelle on mahtunut muutamia musaoluita, joista ei suuremmin ole kerrottavaa, ovat kaukaa vuosien takaa tai jääneet muuten vaan väliin. Seuraavassa näitä. On niillä kaikilla sen verran mielenkiintoa, että jaksaa ne luetella pysyäkseen kartalla mitä kaikkea on aiheesta vastaan tullut. Muitakin bändibissejä on Suomessa nähty, mutta pidetään siitä kriteeristä kiinni, että on pitänyt itse maistaa olut päästäkseen listaukseen mukaan. Ihan hauska valita musiikkinäytteitä näille ja jotkut on maultaan oikeinkin inspiroivia.

Amorphis lager #13

Maku Brewingin 4,6% bändiolut. Cumulus humilis mediocrismäinen herkkä kesäpilven valkoinen vaahtopinta. Oluen runko puolestaan on vaalea ja samea. Joskus aiemmin maistettu Amorphiksen nimeä kantanut Makun olut oli jättänyt keskivertoa isomman odotuksen tälle seuraajalle. Ihan kuin tuoksussa yllättäen olisikin työntynyt pirskahtava korianteri tai appelsiininkuoren ilo. Maku sitten vei voimalla samaan suuntaan. Tuntui paljon enemmän belgian witiltä tai muulta vaalealta belgialelta kuin normilagerilta. Siispä tykkään! Ja juuri senkin takia, että ilmiasu ei kohdannut tavallista lagerin ennakkomielikuvaa. Varmaan teknisesti ottaen tämä on lageria ja siitä vaan. Putoaa hyvin ja se edeltävä kokemus ja odotusarvo Makun bändibissenä toteutuu.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

Biisivalintana etikettisloganin ”Lager from the thousand lakes” innoittamana: 

AC/DC revisited #14

Kaunis esteettinen juoma (5,0%), nätti puhdas muotohakuinen vaahto, kestää. Tämä yksilö on positiivisesti yllättävä peruslager, maltaisuutta ja humalaisuuttakin on, kirkas. Voisi sopia vanhakantaisiin volyymijuominkeihin tai saunajuomaksi. Voi kyllä olla, että oma mieli on palautunut vähän sallivammaksi tämän ja vastaavien maitokauppalagereiden suhteen, silloin kun ne eivät ole sitä pohjimmaisinta kurakastia.

Tässä linkki sivulle, jossa on se ensimmäinen AC/DC tölkki. Sillähän tämä musabissesarja alkoi numerolla #1. AC/DC tölkkiprinttejä on nähty jo useita, tässä halko asettuu kokoluokkaan 568 ml. Valmistettu Handels GmbH:lle Karlsberg Brauerei GmbH:n toimesta Saksassa. Vaihteeksi näitä, jotka mainitsee humalauutteen raaka-aineena ja ujosti jopa sen, että olut on pastöroitu.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

Iron Maiden Trooper #15 – The book of soul world tour

Hienoa kuparin väriä ja kuohuu hyvin. Englantilainen bitteri minun kirjoissa siitä huolimatta, että Robinsons Brewery labeloi golden aleksi (4,7%). Ei kuitenkaan anna korostunutta bitteriraikkautta, jota aikojen alussa maistettu Trooper-versio oli syövyttänyt mielikuviin. Ensivaikutelmalla on pitkä vaikutus, hyvässä ja pahassa. Ankeanlainen maku, kylmää peltiä, minkä onneksi voi helposti peittää chilipähkinöillä. Pakkauksena muovipullo avittaa kokonaishengen latistamisessa. Itse asiassa se synnyttää mielikuvapuolella täydellisen ristiriidan etiketin vihaisen pääkallon kanssa.

Tämä myöhempi versio se tosiaan on melko poikkeuksellisesti pakattu muovipulloon. Ongelmistaan huolimatta tämä olut jää aavistuksen positiiviselle puolelle isojen markkinoiden bändibrändioluiden joukossa. Pienpanimoilta monia paljon kiinnostavampiakin löytyy. Toki silloin ei niinkään kannata puhua brändäysmentaliteetista, vaan vaikka mielummin panimon ja yhtyeen yhteistyöstä.

Tässä linkki sivulle, jossa oli aiempi Trooper lasipullossa, musabissesarjan numero #4.

Kotipanijan arvio: En panis

Marky Ramones pilsner #16

Erinomainen 5,5% vaalea pils Norjasta ja vuodelta 2015. On humalointia ja aromia. Superkatseella voisi takapuolen etiketistä poimia yksityiskohtia valmistusaineista ja asenteesta. Ne molemmat näkyvät lopputuloksessa edukseen. Paljastetaan, että maltaina oli pilsiä ja viennaa, humalina Auroraa, Styrian Goldingsia ja Saazia. Ja se asenne: Just sellaista mitä Ramonesin nimeä kantavalla oluella sietääkin olla. Musaoluisiinkin mahtuu helmiä ja tämä Lervig on yksi niistä.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

Osmo’s Cosmos #17

Amber lager, 4,5%, Stadin Panimolta. Ei juuri makumuistikuvia, jotain kai sekin kertoo. Tämä yksilö on ostettu Lappeenrannan Prismasta 2014.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

Tenkasen Iso Vaalee #18

Mennään ajassa edelleen taaksepäin ja edellistä hämärämpien oluiden suuntaan. Vuosi on tässä ilmeisesti 2003. Tenkasen (4,3%) aikaan panimon nimenä oli vielä Saimaan Panimo ja sijaintipaikka Lappeenranta.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

Leningrad Cowboysit #19 ja #20

Mallaskoski Oy:n oluita Seinäjoelta, vuosi ilmeisesti 1999. Molemmat 4,5% vahvuisia, toinen tumma ja toinen vaalea lager. Sinebrychoffin panemana Leningrad Cowboys -oluita oli ollut markkinalla jo aiemmin, mutta niistä ei nyt löydy esimerkkejä tähän lähtöön.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

Paten tummat #21 ja #22

Historiaosuus jatkuu popedamiehen (s. 1956) nimellä ja kasvoilla myydyllä olutparilla. Ensinnä Nightwish-oluen (sarjan #6) aikalainen Paten Tumma Täysmallasolut (4,5%), joka oli Pirkanmaan Uuden Panimon (PUP) valikoimissa. PUP muuntautui Nokian Panimoksi 2004 ja sittemmin Paten Tumma Juhlaolut (4,5%) tuli markkinoille solistin 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Juhlaoluen etiketti kertoo mielenkiintoisen neuvon: Saat parhaimman maun sekoittamalla olutta kevyesti ennen avaamista. Ainakin vaahtoa muodostuu ja siis hiilihappoja vapautuu enemmän kuin ilman sekoitusta ja kaipa näin samalla ainakin aromeita vapautuu hieman enemmän. Jos oluessa niitä aromeita ylipäänsä löytyy.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

Biisinä olutaiheisestikin nimetty Pohjasakkaa:

Muuta musaa pullon kyljessä

Bändiaihe karkaa vähän käsistä laajentuen musiikkioluisiin ylipäänsä. Pakko tosin sanoa et melkein yhtään näistä ei olisi ostettu elleivät olisi olleet musiikkiteemaisia.

Teerenpelin Kymenlaakson laulu (4,7%)

Kymijoki Beer Festivalin ja Kymen Seudun Osuuskaupan yhteisolut, joka oli odottanut viime kesästä asti ottajaansa jääkaapin vihanneslaatikossa. Best före oli 9.11.16 ja juotua tuli 14.1.17. Ihan raikasta päiväyksestä huolimatta. Kiintoisa hybridi ja lager-kategoriassa hakkaa joukon vertaisiaan kun vaan jättää tuoksuttelut väliin. Tuoksussa nimittäin löytyy muovailuvahaa mikä on ennenkokematon löydös oluiden saralla. Vehnää on mukana ja helposti olisi saattanut joku sanoa vehnäolueksi, mutta nähtävästi käytetty pohjahiiva määrittää oluttyylin. Chilipähkinöiden kanssa maistui mukavasti, eli käypä terassijuoma snäksejä napostellen. Ei silti lähde lentoon.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

VASPin Raskasta Joulua (4,5%)

Päiväystä oli hyvin jäljellä (3/17) vaikka joulun yli tämänkin maistaminen ajautui. Korkatessa tumma lager kuohui spontaanisti pöydälle ja lattialle asti mikä kaupalliselle oluelle on jo iso no-no. Sen jälkeen vaahto oli ok ja juominenkin onnistui. Panimon tyylispeksiä tietämättä olisi ollut vaikea sanoa lageriksi, sen verran on amberalemainen näkö ja maku. Tuoksu ei houkuta, mutta maltainen maku jokseenkin toimii.

Maistui pähkinät tämänkin kanssa. Baarissa voisin ottaa tätä pullon, jos listalla ei luonteikkaampia oluita näkyisi. Nykyään yleensä jo näkyy. Tummana lagerina keskiarvoistettu niin pitkälle kuluttajamakuun, että ei viitsisi itselle tehdä samaa. Randompointti tässä on siinä, että kyseessä on näinkin alemainen lager ja sopiva esimerkki siitä, että lager ei aina ole se vaalea mauton olut.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

Pyynikin Ruby Jazz Ale (4,7%)

50-ebuinen dark red ale sisältäen ohraa, vehnää ja pihlajanmarjaa. Varsinkin kiinnostaa miten pihlaja ulottuu makuun ja aromiin asti.

Lasissa juoma näytti tumman ruskealta, mutta kaataessa ohuempi nestemäärä vilautti hyvin tummanpunaista vaikutelmaa. Kelponätti vaahto, joskaan aromia ei oikein löydy. Pihlaja raaka-aineena ja dark red ale tyylikuvauksena on itselle uudenkarhea ja siksikin kiinnostavia. Puhtaan ja korostuneen pehmeä samalla kiivaan makuinen, väristä huolimatta tumma mallas ei makua dominoi vaan rauhoittuu aloilleen kokonaisuuteen. Dominanssin tekee nähtävästi se pihlajanmarja, paperilla huomattavaan humalointiin sekoittuen. Marjahappamuutta ei kuitenkaan havaitse. Pehmeä kiivaus säilyy kielen päällä ja nielussa kauan, ehkä liiankin kauan minkä voi kiertää reippaammalla sippausfrekvenssillä.

Ihan kuin tässä maistuisi sellainen isompi teollisen prosessin kaiku, vaikka käsityöpanimon kanssa ollaan tekemisissä. Epävarma häivähdys peltisyyden epäilystä kävi muutaman naukkaisun jälkeen mielessä, enkä edes ollut ajatellut pakkausmuotoa ennen tätä. Jos joku heittää klassisen kysymyksen ”Oletko pullo- vai tölkkimiehiä?”, niin vastaus on ollut selvä eikä tämä maisto sitä muuta.

Kaikkiaan tämä pihlajanmarja on positiivinen uusi kokemus makupalettiin, joskin omissa panoissa varmaan priorisoin muita marjoja.

Edeltävän lauseen ristiriitaisuudesta huolimatta arvio: Panisin

Ja sitten lopuksi noteeraan labelin World Beer Awards leiman tölkin kyljessä ”World’s best 2016”. Asiayhteydestä irrottamalla minkä vaan oluen ilmoittaminen maailman parhaaksi on kova väite ja kaikessa subjektiivisuudessaan mahdoton verifioida. Joka tapauksessa tuommoinen on hyvää markkinointimatskua. Enkä jaksa lähteä taustatutkimuksiin esimerkiksi siitä montako olutta tuon kategorian titteleistä on ollut kilpailemassa ja kuka eventin järjestää ja ketkä sitä rahoittaa ynnä muuta sellaista. On tällä työpäivänsä hyvä päättää.

Kun pihlaja kerran on englanniksi rowan niin sittenpä sen yhden hassun mykän näyttelijän nimi meinaa Pihjala Atkininpoikaa. Että näin.

Hamina Tattoo Saimaan Juomatehtaalta (4,6%)

Tämän sarjan oluita löytyy eri tattoomiesten naamoilla muutamia erilaisia. Omaan ostoskoriin jäi punapukuinen Swiss Army Central Bandin orkesterin tirehtööri.

Lasiin päätyi erittäin kirkasta lagerin näköistä juomaa. Etiketti korostaa luomua sekä myös avainlipun voimalla kotimaisuutta. Sanoo oluen sisältävän myös luomuhumalaa, voisiko sekin olla Suomesta? Niin haluaisi uskoa, muttei silti tahdo uskoa.

Ulkonäön perusteella olisi toivonut enemmän vaaleaa maltaista otetta aromiin. Tämä ei ole kovin aromaattinen jos kohta mieleen työntyy kutsumattomana vieraana hieman pullataikinaa. Hapokkuutta on selvästi vähemmän kuin komea alkuvaahto antaa odottaa. Makuun pinnalle puskee hillitysti erottuva humalointi. Suutuntuma on laiha, mutta sen erottuvan pikkuhumalan ansiosta välttää ilmaisun vesimäinen. Ei luokaton, mutta kuitenkin luonteeton.

Oluen pakkauksessa ei oteta kantaa tyyliin. Itsehän kaipaisin tietoa sitä, mitä oluttyyliä panimo on tavoittellut. Osaisi paremmin suhtautua olueen ja tunnustella sitä sen valossa. Tosielämän tilanteissa fiilikseen vaikuttavat kokonaisvaltaisesti kaikki signaalit, ennakko-odotukset, havaitut aistimukset ja muu oluen psykologia, siis muutkin asiat kuin vain se maku. Tyylikkyyspointseja aina persoonallisesta pullosta.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

Sotamusiikkii siit sit: